Kommentteja Turkki-EU -suhteista

Kavin tanaan Independent Commission on Turkeyn lehdistotilaisuudessa tekemassa juttua Turkin EU-prosessista. Martti Ahtisaari, Itavallan entinen ulkoministeri Albert Rohan ja Alankomaiden entinen ulkoministeri Hans van den Broek kommentoivat asiaa vallan mielenkiintoisesti.

Tassa era kommentteja sen kummemmin erittelematta kuka sanoi mitakin ja mita mielta mina henk. koht. olen asioista:

* EU:n suosion laskeminen Turkissa ei ole mikaan ihme sen perusteella miten jotkut jasenmaat ovat Turkkia kohdelleet.

* Mutta jokaisessa jasen- ja ehdokasmaassa mielipiteet vaihtelevat jatkuvasti. On turhaa keskittya siihen millainen kannatus EU:lla on Turkissa tanaan.

* Ranska ja Saksa ovat vahitellen perumassa vaatimuksiaan, ettei Turkki saisikaan varsinaista jasenyytta vaan vain erityisaseman. Tama on hyva kehitys.

* EU ei voi menna myohemmin pyortamaan omia lupauksiaan ja sanoa, ettei nyt neuvotellakaan enaa taysjasenyydesta vaan jostakin muusta. EU on laillinen instituutio jonka pitaa pitaa omat lupauksensa. Paatos taysjasenyyteen tahtaavista neuvotteluista tehtiin vuonna 1999.

* Kurdien oikeudet Turkissa on parantuneet viime aikoina huomattavasti.

* Viela kuitenkin tekemista riittaa niin kurdien kuin kristittyjen vahemmistojen ja alevien suhteen.

* Myos suhteissa Armeniaan on tapahtunut huomattavaa parannusta.

* Keskustelu vuoden 1915 tapahtumista ja niiden luonteesta Turkissa on alkanut.

* Euroopan hallitusten pitaa jattaa tama keskustelu turkkilaisille itselleen, eika laatia erinaisia julistuksia vuoden 1915 tapahtumien maarittelemisesta kansanmurhaksi.

* Suurin osa vanhoista Armeniaan, kurdeihin jne. liittyvista tabuista on viime aikoina rikkoutuneet Turkissa.

* Turkin pitaa nahda enemman vaivaa kristittyjen vahemmistojen aseman parantamiseen ja mm. avata Halkin pappisseminaari. Kristittyjen lukumaara Turkissa on niin pieni, ettei ongelma ole Turkille suuri, mutta Euroopassa se parantaisi Turkin imagoa huomattavasti.

* Meneillaan olevien Kyproksen yhdistamisneuvottelujen lopputulos sanelee Turkin EU-neuvottelujen lahitulevaisuuden.

* Mikali kreikkalaiset hylkaavat rauhansuunnitelman jalleen paine Kyproksen kreikkalaisia kohtaan EU:ssa lisaantyy. "Sitten kylla tiedamme kuka on syyllinen ongelman jatkumiseen. Mikali rauhansuunnitelman hylkaavat taas kyproksenkreikkalaiset kuten 2004, he samalla nayttavat etteivat he ole vilpittomasti kiinnostuneita ratkaisemaan saaren ongelmaa".

* Turkin pitaa avata satamansa kyproksenkreikkalaisille aluksille, mutta myos EU:n pitaa lunastaa kevaalla 2004 tekemansa lupaus ja lopettaa Pohjois-Kyproksen kansainvalinen eristys muusta maailmasta.

60 paivaa

Aika menee nopeasti, kesalla armeijaan lahtenyt tyokaverimme palaa 60:n paivan paasta. Koko aikana emme ole voineet pitaa yhteytta kuin facebookin ja satunnaisten kannykkaviestien avulla. Kyseessa on erinomainen politiikan analysoija ja taloustoimittaja jolta ainakin mina odotan yksityiskohtaista selvitysta siita, millaista on olla kommandona Irakin rajalla. Off the record kuitenkin.

Kesämökkeilystä

Kesamokki taalla on hieman eri kasite kuin Suomessa. Se on lahinna kerrostaloasunto, josta merenranta on kavelymatkan paassa. Monet elakelaiset viettavat kesamokeillaan melkein koko vuoden, toiset taas viihtyvat niilla vain pari viikkoa vuodessa. On olemassa kokonaisia kerrostalorykelmia/kylia, jotka ovat talvella typotyhjia, mutta on myos kylia, joissa eletaan ympari vuoden. Talvisin ei noissa typotyhjissa kylissa kovin moni viihdy turvallisuussyistakaan. Paikalle kun voi eksya jotain hamaraporukkaa, joka murtautuu ja hyokkaa typotyhjassa mokkikylassa viikonloppuaan viettavan yksinaisen ihmisen kimppuun. Mokkia ostaessa siis kannattaa ehdottomasti ottaa selvaa kuinka monet muista omistajista asuvat siella ympari vuoden. Vain kesaasumiseen tarkoitetut sitet eivat ole turvallisia talvella vaikka niiden hinnat ovatkin ymparivuotisia asuntoja paljon alhaisempia ja varustelu riittaisikin talven kylmiksi sadepaiviksi.

Talla hetkella yllaolevan kuvan kesaasunnot Pohjoisella Egeanmerella maksaa n. 80 000 euroa. Siis 75 neliometria, kaksi makuuhuonetta, olohuone/keittio ja kylpyhuone 80 000 euroa. Etelaan pain mennessa hinnat nousee ja seuralaisten taso laskee. Seuralaisten tasolla tarkoitan tietysta saarivaltiosta saapuneita kesamokkilaisia, joilla on tapana vuokrata asuntoansa ITV:n 'Place in the Sun' televisio-ohjelman suosittelemilla puntahinnoilla, juoda kaljaa ilman paitaa parvekkeella jne. valittamatta siita, etta ehkapa kesamokkikerrostalon muiden asukkaiden kasitys lomanvietosta ei valttamatta ole aivan samalainen.

Itse suosittelisin talla hetkella ostamaan Ayvalikin ja Assoksen valimaastosta, silla sinne paasee napparasti lentokoneella Edremitiin (tai Izmiriin), ja myos Kreikka (ja Mytilinin lentokentta siis) on vain tunnin laivamatkan paassa. Alue on myos viela saastynyt aika hyvin massaturismilta. Esimerkiksi tassa meidan kesamokkikylassa on vain paikallisia kesamokkilaisia, pieni teekahvila keskustassa, pari kalaravintolaa, oliivioljypuristamo ja pari hassua kauppaa. Rauha on taattu.

Ataturk

Tanaan Turkissa klo 09.05 on pidetty minuutin hiljaisuus vuonna 1938 kuolleelle Mustafa Kemal Ataturkille. Minuutin hiljaisuuden aikana liikenne seisahtuu, ja niin myos suurin osa kadulla liikkuvista ihmisista. Thessalonikissa syntynyt Ataturk kuoli maksakirroossiin 57-vuotiaana Dolmabahcen palatsissa Istanbulissa. Thessalonikin keskustassa sijaitseva Ataturkin lapsuudenkoti, suloinen vaaleanpunainen ottomaaniajan talo, on tata nykya Turkin Thessalonikin konsulaatti. Ataturkin kuolinhuone Dolmabahcen palatsissa sekin on auki vierailijoille. Sankya peittaa valtava Turkin lippu.

Niin, ja jos joku ei tieda kenesta on kyse: Mustafa Kemal Ataturk oli Turkin ensimmainen presidentti, tasavallan perustamisesta vuonna 1923 vuoteen 1938 saakka. Hanen saavutuksinsa kuuluu mm. uskonnon ja valtion erottaminen toisistaan, aanioikeuden antaminen naisille, hunnun ja fez-hatun kieltaminen julkisissa laitoksissa, kirjaimiston muuttaminen arabialaisista aakkosista latinalaisiin, Turkin ensimmaisen pankin - Is Bankin - perustaminen, ensimmaisen maailmansodan jalkeisten suhteiden normalisoiminen Kreikan kanssa (josta kiitoksena Kreikan presidentti Eleftheros Venizelos ehdotti Ataturkia saamaan Nobelin rauhanpalkinnon), sharia-oikeuskaytannon lopettaminen ja sita noudattavien oikeuselinten sulkeminen jne.

Tassa viela lempparikuvani Ataturkista. Hanella oli thessalonikilaisittain siniset silmat ja vaalea tukka. ;)

Arkista torinaa

Joku rakkaista lukijoistani toivoi joskus aikaisemmin, etta laittaisin tanne kuvia arkielamasta. No tassa on kuva kollegoistani aamupalakonferenssissa Ciragan Palatsissa, jossa olin viime viikolla useampana paivana. Kolmantena paivana alkoi sama paikka jo kyllastyttaa vaikka yleensa se on ollutkin lempipaikkani. Kelit oli masentavat ja kollegatkin vasyneita. Jotenkin vaan on veto poissa. Ulkona ei paistanut aurinko vaan syksyn harmaus tunki sisalle kuten jokseenkin huonolaatuisesta kuvasta nakyy.

Toisaalta Ciraganissa on se hyva puoli, etta aamupalan voi vieda terassille, joka on meren rannalla. Kesaisin istumme siella kollegoitten kanssa useasti ennen ja jalkeen konferenssin pidempaan kuskeja odotellen ja teeta juoden. Ciraganissa on myos hyva seisovan poydan aamupala, mutta monena aamuna perakkain prikulleen samat sampylat ja muffinssit kyllastyttaa. Olen varmaan taas tehnyt liikaa toita kun ei kivat paikatkaan jaksa innostaa. Aika jattaa tyot valiin ainakin parina iltana.

Tassa viela kuva kotimatkalta tyopaikan pikkubussista, joka noutaa meidat kotikulmalta klo 08.20 ja tuo takaisin kotiin klo 19.00. Paiva on pitka.

Muuttuva identiteetti

Tein juuri pienen 'ahaa'-elamyksen omasta itsestani ja tasta blogista luettuani Umayya Abu-Hannan kirjan. Ajoittain jotkut lukijani ovat valittaneet siita, etta keskustelen tassa blogissa joistakin suomalaisten tai Suomen erityispiirteista pisteliaaseen tyyliin. On edotettu, etta ehkapa meikalaisella on kulttuurishokki tai joku perustavanlaatuinen ongelma oman identiteettini kanssa. Valittajina ovat nimenomaan olleet ihmiset, joilla on suomalainen puoliso tai jotka ovat asuneet ulkomailla alle sen kriittisen 6 vuotta, jonka aikana paatos pysyvasta jaamisesta yleensa kehkeytyy.

Todellisuus on kuitenkin se, etta seka mina etta lukijani eivat varmastikaan aikaisemmin ole ymmartaneet, etta mina en ela suomalaista arkea. Se kaikki, mika tavalliselle suomalaisnaiselle on tavallista ja normiarkea, ei ole ollut minun arkeani koskaan aikuiselamani aikana. Mina olen elanyt turkkilaisessa yhteiskunnassa ja eri kulttuurien sekamelskassa Lontoossa viimeiset 12 vuotta ja tarkastelen asioita niiden realiteettien pohjalta. Panen Suomesta merkille asioita, joilla on tapana olla vakioaiheita myos Suomessa asuvien, ulkomaalaista syntyperaa olevien ihmisten parissa.

Koska elin Suomessa 18 vuotta, kuitenkin ymmarran harvinaisen hyvin syyt miksi jotkut asiat, kaytos- ja elintavat ovat erilaisia. Mutta koska arkeni on jotain muuta, nama asiat pistavat silmaan nimenomaan siksi, etta ne ovat omasta arjestani poikkeavia.

Mikali elaisin Suomen ulkopuolella (vaikkapa Turkissa) nyt ensimmaista vuotta, blogini varmasti olisi taynna ihmettelya siita, kuinka turkkilaisnainen kay manikyyrissa kerran kahdessa viikossa, kuinka aikatauluja sovitaan aina viime hetkella ja kuinka eriskummallisen hierarkisesta yhteiskunnasta Turkissa on kyse. En keskity naihin asioihin blogissani kovinkaan usein jo siita syysta, etta arkipaivan realiteeteista jauhaminen olisi itselleni tylsaa. En mina ela Turkissa ulkopuolisena tarkkailijana, vaan minulle silmiinpistavaa on nimenomaan ne kulttuurierot, joita huomaan suomalaisissa verrattuna omaan arkeeni.

Toisenkin kulttuurieron huomasin tassa hiljattain Suomessa suht vahan aikaa asuneitten ulkomaalaisten kanssa. Ne, jotka ovat asuneet Suomessa n. 4 vuotta tai vahemman ovat aika laajalti edelleen Suomen lumoamia. He eivat tunnista suomen kielesta niita asenteita ja ilmaisuja, joita en minakaan aikaisemmin esimerkiksi Turkista tunnistanut. Heilla on edelleen suht' ruusuinen (Helsingissa elamisen perusteella rakennettu) kuva asenteista ulkomaalaisia kohtaan. He eivat myoskaan ole pysyneet mukana oman kotimaansa asioissa, vaan ovat tuikitietamattomia entisen kotimaansa nykypaivan asioista ja perustavat mielipiteensa esim. 10 vuoden takaisille tapahtumille. Kyseinen valitila voi olla toki miellyttava ja parempi henkisen hyvinvoinnin kannalta mutta realistinen se ei ole. Tunnistan itsestanikin saman - silloin kun kokemukseni Turkista ja Lontoosta oli alle 4 vuotta, en haistanut tai vainunnut yhteiskunnan negatiivisia puolia. En parin lauseen keskustelun perusteella haistanut kuka on suvaitsematon rasisti ja kuka vilpiton ystava. Politiikkaa seurasin ilman sen kummempia tunteita, tana paivana taas ajattelen asioista, ja erityisesti Turkissa ulkomaalaisia kohtaan vallitsevista asenteista hyvin eri lailla. Todellisuus on osittain ruusuisempi ja osittain julmempi kuin osasin odottaa. Rasisteja on enemman kuin halusin aikaisemmin itselleni myontaa, mutta niin on myos suvaitsevia ihmisia. Ongelmien ja arkipaivan realiteettia dynamiikkaa ymmartaa vasta monien vuosien paasta. 4-5 vuotta ei siihen riita missaan maassa.

Aika muokkaa ihmisia ja heidan identiteettejaan. Suomalaisesta voi tulla enemman brittilainen kuin suomalainen vuosien myota. Mutta myos ulkomaalaisesta, kuten vaikkapa brittilaisesta tai turkkilaisesta voi tulla enemman suomalainen. Identiteeteilla on tapana muuttua ja ratkaisevana tekijana on ihmisen arki, ei aidinkieli, ihonvari tai synnyinmaa.

Reviirinpuolustaja

Tana aamuna on taas hermot tiukoilla. Olen lentokentalla tyomatkalle lahdossa. Joka puolella etuilevia ihmisia joidenka pitaisi paasta toisten edelle ihan vaan siita syysta etta he kai luulevat olevansa ihmisina arvokkaampia kuin me muut.

Paastyani lahtoselvitystiskille laukkuja jattamaan etuiluyrityksia oli kertynyt jo useampi turvatarkastusjonossa ja check in -automaatilla. Siina vaiheessa alkoi oikeasti keittaa. Luulevatko ne ihmissielut etteivat he kerkea koneeseensa elleivat he yrita etuilla minua turvatarkastusjonossa vaikka minulla on vahan matkatavaroita eika kroppani edes piippaa turvaportilla???

Check inniin paastyani takaatani ilmestyi TAAS joku 40+ MIES, joka yritti kysella omista matkajarjestelyistaan lahtoselvitysvirkailijalta. Aivan kuin han ei oikeasti voisi odottaa, etta minun asiani hoidetaan loppuun saakka. Siina vaiheessa kun kiireisena aamuna on todistanut jo kolme etuiluyritysta neljas pistaa raivoksi. Ilmoitin miehelle kylman rauhallisesti, etta mitas jos hoidettaisiin ensin tama meikalaisen lahtoselvitys, mina olen taman rouvan asiakkaana nyt.

Mieshan ei moista palautetta kestanyt vaan alkoi tiuskia ja raivota - hanhan vaan toivotti lahtoselvitysvirkailijalle hyvaa huomenta ja loi omat paperinsa tiskiin. Niinpa tietenkin. Hanhan ei missaan nimessa yrittanyt etuilla tai kiinnittaa virkailijan huomiota omaan asiaansa. Eipa tietenkaan. Ilmeen varahtamattakaan kerasin kamani ja jatkoin passintarkastukseen.

Siellakin joku 40+ mies, talla kertaa arabi, yritti tunkea eteeni vaikka poliisiseta aivan selvasti viittoi minua passintarkastukseen ja olin jonon ensimmainen. Kiitos riittaa sanoin, ja etuilin etuilijan eteen ja julistin etta 'taalla kylla on jono ja vuoro on minun'. Mies ei taaskaan kestanyt sita, etta pieni vaalea tytto pisti hanen etuiluyrityksellensa kampoihin ja kirosi peraani.

On paivia, joina ajattelen, etta olisinpa iso, pelottava ja ilkean nakoinen lihava mies. Kukaan ei etuilisi, yrittaisi vieda paikkaani saatika kiroaisi peraan. Vahan myos mietityttaa keta nama etuilijamiehet luulevat olevansa. Olivat he keta tahansa, tamakaan maa ei ole sellainen, jossa toinen vaan voi tulla toisen eteen noin vaan. Tai ainakaan meikalainen ei sellaista suvaitse ja nostan kylla mekkalan jos samaa tapahtuu monta kertaa paivassa. Olin sitten 45kg tai 150kg. Pakko sanoa, etta joillakin ihmisilla ei ole mitaan hajua sivistyksesta ja kaytostavoista.

Putte räyhää

Putte on alkanut rayhata aksysti Turkissakin ja televisiossa on jatkuvasti ohjelmia siita, mita pitaisi syoda puolustuskykya vahvistaakseen. Ei, ei suklaakroisantteja niinkuin mina tein tana aamuna, vaan tummaa leipaa, kananrintaa, maitoa, jugurttia, hedelmia, C-vitamiineja!

Ostin eilen ihan varmuuden vuoksi 10kpl maskeja ja 2 Tamiflu-pakettia. Jos muutkin alkavat kayttaa maskia niin sitten minakin. Ja jos epidemia laajenee niin sitten Tamiflut hamstrataan apteekeista. Tamiflu maksaa taalla n. 20 euroa paketti.

Tilannetta on maustanut paaministerin ilmoitus, ettei han aio rokotetta ottaa. Ymmartaakseni han ei sita voikaan ottaa, koska (korjatkaa jos olen vaarassa) hanella on epilepsia. Taten koen sen hieman kyseenalaisena, etta han menee televisioon ja ikaan kuin joku historiallinen sankarihahmo julistaa ettei ota rokotusta lainkaan. Hanen sanojaan toistelevat nyt monet vanhemmatkin ihmiset "jos paaministeri ei ota rokotetta niin en sitten minakaan". Niin, no, paaministerilla varmasti on omat syynsa jattaa rokote valiin, mutta ei se tarkoita sita, etta hanta vanhempienkin ihmisten kannattaisi kayttaytya samalla tavalla. Kai se paaministeri oli huolissaan , etta kohta on niin monta miljoonaa ihmista rokotejonossa etta laake loppuu kesken...

Leffakommentti

Kavin viikonloppuna katsomassa Nefes-elokuvan, joka kertoo eraan armeijakompanjan realiteeteista Ita-Turkin vuoristossa. Itse konfliktista on sinallaan turha alkaa meikalaisen missaan blogissa kirjoitella. Kyseessa kun on niin monimutkainen asia, ettei sita edes kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut voi Suomessa elavalle lukijalle taydellisesti selittaa yhdessa nettipostauksessa.

Elokuva oli todella hyva. Se ei ollut sota- tai toimintaelokuva, eika myoskaan yltiopaisen nationalistinen tekele, vaan siina keskityttiin miltei dokumenttimaisesti konfliktin psykologiseen puoleen 1990-luvun alkupuolella, sotilaiden koti-ikavaan, yleiseen tunnelmaan ja siihen, miten sota-alueella partiointi vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen.

Elokuva on aivan 'must see' niille, jotka eivat joudu armeijaa kaymaan ja jotka eivat ole niista realiteeteista kuulleet (tai ovat niista omaksuneet yksipuolisen kuvan syysta tai toisesta). Hyva se on myos niille, joilla on idealistinen kuva siita, mita armeijan realiteetit voivat joissakin tapauksessa olla.

Ulkomaillakin em. elokuvaa olisi hyva nayttaa, silla siina esitetaan sellaisia realiteetteja turkkilaisten kurdien valeista, joita monasti Euroopassa ei ymmarreta. Tosin jo kaannosvaiheessa uskon, etta ulkomainen katsoja ei valttamatta ymmartaisi, etta elokuvassa puhutaan osittain myos kurdia ellei osaisi erottaa kielia toisistaan. Niin, ja taytyy myos huomauttaa, etta kyseessa oli nimenomaan yli 15 vuotta vanha tilanne - uskon, tai ainakin toivon, etta tana paivana se on muuttunut jo parempaan pain.

Itse pystyin katsomaan elokuvan ilman sen suurempaa tunnekuohua mutta erittain vaikuttava se oli. Toisaalta taas suurin osa elokuvasalissa olleista miehista poistui elokuvan paatyttya tippa linssissa enka sita yhtaan ihmettelekaan.

Kiireinen kaupunki

Tassa toissa viikolta satunnainen kuva Maslakista, joka on viimeisen 15 vuoden aikana kasvanut pankkikeskus Istanbulin pohjoisosissa. Ensimmaisessa paikassa jossa taalla asuin oli nakoala Maslakiin. Vuonna 1998 siella ei ollut kuin pari kolme korkeata rakennusta, nyt niita on niin monta, ettei enaa laskea voi. Kuva on vain yhdesta osasta Maslakia, tosiasiassa alue on kuvaa paljon laajempi.

Puoliso telkkariohjelmasta

Tanaan katsoin telkkarista Esra Erolin 'Mene kanssani naimisiin' -ohjelmaa, jossa oli talla kertaa kaksi sisarusta, yksi 34-vuotias nainen ja yksi 49-vuotias mies etsimassa uutta puolisoa. Ohjelma pyorii ATV:lla viikonpaivina ja mikali ohjelmassa esitellyt sinkkuihmiset kiinnostavat, heidan kanssaan treffeille haluava katsoja voi soittaa samantien televisioon ja ilmottautua ohjelmaan seuraavaksi paivaksi tapaamaan kyseiset sinkut. Mikali kiinnostus on molemminpuolista niin sen jalkeen seurustellaan kuukausi, jonka jalkeen mennaan naimisiin televisiokanavan kustannuksella. Mutta naimisiin mennaan - silla sehan on ohjelman tarkoituskin.
Esittelyssa kaydaan lapi onko lapsia, asuvatko he naimisiin halajavan ihmisen luona, onko aikaisempia avioliittoja, ollaanko mustasukkaisia tai muuten hankalia luonteita, mika on ammatti ja tulotaso. Ja sen jalkeen vaan itse asiaan! Valilla ohjelmassa myos tanssahdellaan paikalla olevan orkesterin tahdissa :) :) Todellista viihdetta!

Ostarihuuma jatkunee

Kavin tanaan Retail Days 2009 -tapahtumassa, jossa oli kaikenlaisia esitteita, videoita, krääsää ja herkkuruokaa kavijoille. Nappasin mukaani Krispy Cremen donitsin, kokiksen ja sampylan eri standeilta, kuuntelin puheita vahan aikaa ja palasin kotiin kirjoittamaan. Olin niin huonolla tuulella (ilman varsinaista syyta), etta oli paras vetaytya kotiin.

Paivan uutinen on se, etta ostarihuuman uskotan jatkuvan ensi vuonna. Ennen talouskriisia taalla avautui noin yksi jattilaismainen ostari joka kuu jossakin pain Turkkia. Nyt into on hieman laantunut, mutta sen odotetaan nousevan jaloilleen taas ensi vuonna.

Talla hetkella Ostoskeskusten yhdistyksella on n. 360 jasenta, mutta heihin ei kuulu suurin osa Turkin shopping scenesta, vaan ainoastaan ne uutuuttaan kiiltelevat tai aikaisintaan 1990-luvun lopulla rakennetut ostarit. Eli siis taalla on n. 250 upouutta, tai 3-7 vuotta vanhaa ostoskeskusta.

Maaran uskoisi riittavan, mutta se ei riita, silla puolet 71.5 miljoonan kansasta on edelleen alle 28.3-vuotiaita, eivatka he omilleen muutettuaan aio asua kalustamattomissa asunnoissa saatika kulkea kadulla ilman vaatteita. Etta siina taas vahan purtavaa. Kuvan ostari on yksi uusimmista Bursassa, joka on taas keskikokoinen kaupunki parin tunnin matkan paassa Istanbulista.

Kori leipää

Tanaan kavin leipomoketjun lehdistokonferenssissa josta mukaan tyrkattiin kokonainen korillinen leipia, rinkeleita ja viela osittain lammin kakku. Koria kaipasinkin, silla tahan asti olen laskenut vastapaisen kulmakaupan kauppiaalle ostospyyntoni Mangon paperikassissa. Kori on paljon tukevampi ja sopivampi em. ostoksia varten. Leivat aion jakaa kavereille ja naapureille. Niita on 4-5 kpl.

(Niille, jotka eivat tieda mihinka tassa koriasiassa viittaan: Turkissa kerrostaloissa on tapana, etta jos ihminen haluaa ostaa jotain kulmakaupasta se pudottaa naruun kiinnitetyn korin alas kadulle ja pirauttaa / ikkunasta huutelemalla ja viittomalla kutsuu itse kauppiaan hakemaan korista ostoslistan ja rahat, johon kauppias sitten parin minuutin sisalla tuo tavarat vaihtorahojen kera. Katevaa).

Kyseinen leipomoketju valmistaa herkullisia leipia, myos kokojyvasellaisia. Itse tykkaan erityisesti heidan juustokakustaan ja fetajuustolla ja tomaatilla taytetyista seesamirinkeleista. Limonaadi on hieman liian kitkeraa ja jotkut toisenlaisista rinkeleista vahan liian jaykkia. En myoskaan tykkaa leivasta jos se on yhta siementa. Komsufirinilla on talla hetkella Istanbulissa 24 kauppaa, joista kaikissa on myos pienehko kahvila. Relevantein taalla kavijoille on ehkapa Cihangirin, Leventin ja Kadikoyn Komsufirinit. Etta sellasta talla kertaa.

Tuplaverotuksen loppu

Hyvat ystavat, Suomi ja Turkki allekirjoittivat aikaisemmin talla viikolla sopimuksen tuloverotusta koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi.

Koska Suomen veroviranomaiset ovat yrittaneet lainsaadannosta porsaanreikia kayttamalla kaksoisverottaa meikalaista, ja koska olen kuten eraat muutkin ulkomailla asuvat suomalaistoimittajat saanut jokseenkin puutteellista ja joustamatonta palvelua Suomen veroviranomaisilta (yksityiskohtiin tassa sen kummemmin menematta), koen tasta asiasta ilmoittamisen tarpeelliseksi myos nain blogissa.

Hyvat ystavat, tarpeen tullessa viitatkaamme siis 2.10.2009 Vanhasen ja Erdoganin Istanbulissa allekirjoittamaan sopimukseen. Ei, pelkka Suomen kansalaisuus ei tarkoita sita, etta Turkissa asuvan Suomen kansalaisen pitaisi maksaa veroja hanelle maksetuista kayttokorvauksista Suomeen mikali han on Turkissa verovelvollinen. Tuplaverotus ei enaa missaan olosuhteissa ole mahdollista ja hyva niin, muussahan tapauksessa taalla tyota tekevalle jaisi palkasta kateen ruhtinaalliset 30%.

Mustikkabisnes

Tanaan minulla ei ole itse asiassa yhtaan mitaan muuta sanottavaa kuin se, etta toissa viikolla tein mustikkapiirakkaa, jota varten ostin mustikoita yhdesta vihannes- ja hedelmakaupasta. Kaksi desilitraa mustikoita, joista pulitin 25 liiraa, eli 12.5 euroa. Havytonta! Tuontimustikoita Hollannista. Samalaisen satsin poimisin lenkkipolun vieresta kymmenessa minuutissa Suomessa.

Olenkin ajatellut perustavani varakkaampina paivinani tanne jetset kahvilan, jossa myydaan suomalaisia leivoksia (mustikkaa ja vadelmaa, ja muita marjoja, muttei todellakaan Hollannista vaan Suomesta) ja erilaisia kahveja ja teelaatuja. Mutta talla menolla, nailla palkoilla siihen tulee menemaan noin 100 vuotta ennen kun minulla on tarpeeksi pesamunaa aloittaa moinen projekti.

Etta jos joku tuntee jonkun varakkaan ihmisen joka haluaa sijoittaa tahan bisnesideaan Istanbulissa sellaiset 150 000 euroa (koska haluan sijainnin Etilerin Nispetiye Caddesilta ja ultramodernin sisustuksen) niin ottakaa hyvat ihmiset yhteytta.

p.s. Mustikkapiirakasta tuli niin hyva, etta eras ja tytarpuolikokelas soivat sen 1.5 paivassa. Mina sain kyseisesta piirakasta vain kaksi palaa :)

Keskiviikon update

IMF:n kokous loppui eilen, tanaan menen viela kokouspaikalle hakemaan loput materiaalit.

Mielenosoitukset jatkuivat sitten viela uuden tempauksen myota. Kansainvaliset ja turkkilaiset 'kapitalismin vastustajat' rikkoivat Taksimissa kauppojen ikkunoita, heittelivat poliisia kivilla ja polttopulloilla. Heidan pantiin kuriin kyynelkaasulla - tilanne kesti toiset kaksi varttia. Sen jalkeen kaupunki rauhoittui illaksi.

Kolmas tempaus on ollut riehuminen tanaan meikalaisen kotikulmilla. N. 150 nuorta heittelivat kivia Osmanbeyssa ja saivat vesitykkia peraansa. Tilanne on ilmeisesti hallinnassa nyt.

Kiinalaiset toimittajakollegat juuri ihmettelivat moista "vasemmistolaisuutta" hekin. Ironista on, etta aidosti kommunistisessa jarjestelmassa moiselle omaisuuden tuholle ja virkavallan vakivaltaisesti vastustamiselle ei todellakaan jatettaisi mitaan tilaa. Mutta kerropa se puberteetti-ikaiselle turkkilaiselle mielenosoittajalle niin saat varmasti keppia itsekin.

***

Eilen tormasin kokkareilla eraaseen suomalaiseen, joka avoimesti morkkasi entista suurlahettilastamme, vaittaen "ettei hanesta taalla oikein pidetty". Olen asiasta 100% eri mielta. Mina ja kaikki muut tuntemani suomalaiset taalla - paitsi nyt tama eilinen kotirouva - pidimme entisesta lahettilaasta todella paljon.

Entinen lahettilas oli omasta mielestani erittain ammattitaitoinen. Hanen aikanaan Suomen ja Turkin valinen kauppa kipusi yli miljardiin euroon ja hanen aikanaan tanne saapui lukemattomia uusia suomalaisyrityksia. Hanen aikanaan valmisteltiin maanjaristyssuunnitelma ja muutettiin konsulaatti slummin takapihalta keskustaan. Han myos otti asioista oma-alotteisesti selvaa ruohonjuuritasolla ja kutsui ajoittain paikalliset suomalaiset toimittajat brieffaamaan itseansa paivan kuumista aiheista. Han oli aina edustava, kohtelias, hyvantuulinen ja asiantunteva. Taysin painvastoin kuin eras edellinen miespuolinen suurlahettilas, joka mm. v. 1999 maajaristyksen aikaan ei evaansa liikauttanut (sama minulle oliko han silloin sairas tai ei, jos ihminen on niin sairas ettei pysty tyotansa tekemaan niin silloin jaadaan sairaslomalle). Edellinen suurlahettilas myos vaistosi, etta joku katkeruus taalla suomalaisten keskuudessa vallitsi ja kysyi siita meikalaiselta taysin vilpittomasti. Kerroin hanelle, etta Suomen edustuston maanjarityksen jalkeinen passiivisuus (josta en todellakaan ala vaittelemaan tassa blogissa Suomessa asuvien kanssa) on paasyy ihmisten kyynisyyteen. Han kuunteli yksityskohtaisen tilitykseni ja selvastikin myos ymmarsi asian luonteen, kuinka pettyneita me taalla olimme olleet, vahan samalla lailla kuin Thaimaan tsunamin pyorteisiin jaaneet suomalaiset. Toivon, etta olisimme kayneet tuon keskustelun aikaisemmin kuin vasta lahettilaan viimeisen vuoden aikana.

Ymmarran toki jos kotirouvalle, joka on elanyt compoundissa ulkomaalaisten seurassa vaihtelevalla menestyksella viimeiset 10 vuotta on tallaiset makrotason talousasiat ym. hieman etaisia. Mutta suurlahettilaan tehtava ei kuitenkaan ole toimia paikallisten suomalaisten seurapiirikuningattarena vaan nimenomaan edistaa maiden valisia suhteita. Suurlahettilaita toki pitaa saada kritisoida, mutta asiallisempaa se minusta olisi, jos kritiikissa keskityttaisiin siihen olennaiseen, eli hoitiko suurlahettilas sen tyon, jota han tanne oli lahetetty tekemaan.

IMF-kokouksen protestit

IMF:n ja Maailmanpankin kokouksesta paivaa! Olen ollut viimeiset 3 paivaa toissa 24/7 (tai no melkein). Vaikka kokoussarja alkoi jo aikaisemmin talla viikolla mielenosoitukset alkoivat *vasta* tanaan! Taksimissa pienehko joukko ihmisia riehuu punaisten lippujen ja keppien kera, poliisi ruiskuttaa paalle joko vetta tai kyynelkaasua. En tieda kumpaa, enka viitsi lahtea paikan paalle katsomaan. Mulla on deadline tunnin paasta, joten parempaakin tekemista on. Kansainvaliset toimittajat taalla press centerissa on tosin kokoontuneet kaikki tv:n ymparille. Onhan se 'jannittavaa' etta saadaan paivaan jotain actionia. Toivottavasti meno laantuu ennen lounastaukoa, mun nimittain pitaa lahtea kotiin vaihtamaan vaatteet ja hakemaan kannykan laturi ennen iltapaivan haastatteluja...

p.s. MTV3 raportoi Reutersin ja Turkin televisiouutisten perusteella poliisin suihkuttaneen kyynelkaasua "satojen" mielenosottajien paalle. Ensinnakin satoja heita ei voi olla, silla kokouspaikan lahelle ei paasteta yleista liikennetta eika ihmisjoukkoja ellei heilla ole viikkoja etukateen hankittuja henkkareita. Toiseksekin kello on nyt 13.47 ja koko homma on laantunut. "Mielenosoitus", joka tottahan toki kipusi valittomasti myos Suomen uutisiin, kesti tasan 20 minuuttia (ellei se nyt sitten jatku myohemmin tanaan). Terveisia itse kokouspaikalta, jossa ei muuten ole ainuttakaan toimittajaa MTV3:lta talla hetkella. HS on paikalla, Yle kavaisi, siina kaikki. Ja itsellani on kaulassa kulkulupa, joka kylla pitaa nayttaa jos aikoo edes 400m paahan kokouksesta.

Työnarkomaanin päivällispostaus klo 23.26

Tanaan oli toissa aivan mahtavan hyva paiva, jonka paatteeksi jain kokoustamaan tyokavereitten kanssa, ylitoihin ja sen jalkeen viela menin salille. Olin siis taas kerran kunnon kansalainen.

Salilta palatessani tormasin ex-appiukkoon kadulla, han reppana on anopin mokilla ollessaan yksin kotona. Asumme samassa lahiossa, joten tormaamme aina silloin talloin toisiimme. Monasti kuulee ihmisten ihmettelevan miten tulen heidan kanssaan niin hyvin toimeen mutta niin se vaan on. Tulen hyvin toimeen ja kayn useasti siella illallisellakin. Olenhan edelleen sen perheen ainoa tytar. :)

Tanayona duuniputki sen kun jatkuu, kello on 23.26 ja Lontoosta tilattiin taas lisaa uutisia. Viime viikolla julistin kesan loppuneeksi ja karkin- ja jaatelonmussutuskauden paattyneeksi (sain sokereista tarpeekseni) ja tanaan voin nyt ainakin oman tyoelamani kannalta sanoa, etta lama on ohi, jos ei pysyvasti, niin ainakin taman syksyn kohdalta.

Toivottavasti en nuolaise ennen kuin tipahtaa - jos nain kay, saatte lukea kodittoman postauksia keskisuomalaiselta kesamokilta koko ensi vuoden.

Valtakunnan viimeiset hautajaiset

Viimeinen taman maan kamaralla, Osmanien valtakunnassa syntynyt sulttaaniperheen perija Ertugrul Osman kuoli viime keskiviikkona ja haudattiin tanaan Istanbulissa. Viimeiset vuotensa han eli Istanbulissa, jonneka han palasi maan paosta vasta vuonna 2004. Sita ennen Ertugrul Osman eli 1920-luvulta lahtien ulkomailla - enimmakseen New Yorkissa, vaatimattomassa kolmiossa Manhattanilla afganistanilais-turkkilaisen vaimonsa ja 12 koiransa kanssa.

New York Timesin artikkeli Osmanista on sinallaan aika koskettava, suosittelen lukemaan. Myos BBC:lla on aiheesta yleisluontoinen artikkeli. Tassa artikkelissa taas UK:ssa asuva osmaniperheen jalkelainen Ayse Gulnev Sultan (tai no siis nykyiselta nimeltaan Ayse Sutton, joka muuten opiskeli Lontoossa osmanien historiaa ja sisustussuunnittelua Exeterissa ja on ammatiltaan sisustussuunnittelija) kertoo elamastaan. Menen nyt itse katsomaan miten hautajaiset nakyvat televisiossa, jos mitenkaan.

Annetaan koira

Ramadan loppui viime viikolla ja suuntasimme Suomeen lyhyelle lomalle. Oli kiva seikkailla Helsingissa ja hiljaisessa Suomessa, rentouttavaa. Tosin yhta terapeuttista oli palata tanne vilinaan, taysille kaduille ja tyopaikan hulinaan.

Tanaan tyopaikalla oli aivan mahtavan hyvat sapuskat, jotka nautin eraan pitkaaikaisen kollegan kanssa. Emme olleet jutelleet kunnolla varmaan vuoteen, joten oli harvinaisen hauskaa kayda lapi viime aikojen kuulumiset. Ruoan paatteeksi kavimme viela puutarhassa kahvilla. (Ruokana oli kuru fasulyeta siis papupataa, riisia, salaattia ja sekerpare-leivokset).

Meidan tyopaikalla on taas uusi suomalainen, eras puoliksi suomalainen tytto joka on tosin kasvanut Saksassa. Oikein mukava. Talla hetkella firmassa on siis kolme suomalaista ja suomi yksi ihan yleisista kielista ruokalassa ja uutishuoneessa.

Istanbulin ystavattarelta kuulin tanaan etta tallainen ihana pieni elain oli eilen loytynyt hylattyna tien varresta. Olento on niin hellyyttava, etta ottaisin sen takuulla itselleni jos vaan voisin. Mikali sille ei loydy pian mitaan muuta kotia pitaa itsekin miettia voisinko pitaa sita edes jonkun aikaa. Koiratarhat taalla nimittain ovat ihan epa-elaimellisia paikkoja. Koiria satoja, tappeluita kaiken aikaa ja vain ani harva lopulta paasee uuteen kotiin....

Työseikkailu

Eilen iltapaivalla sain soiton toimistolta, etta illalla pitaisi menna pomon korvikkeeksi jollekin tarkealle tyohon liittyvalle iftarille eli paastonavausaterialle.

Iltapaivalla sitten tallaydyin iftaria varten hirmuisessa kiireessa, valiten paalleni hataisesti Lontoosta ostamani Armanin paidan, piikkikorot, mustan kiiltavan hameen ja Nine Westin uuden laukun. Meikkia en kerennyt laittamaan kovinkaan paljon koska aikaa oli niin vahan. Kuski tuli hakemaan jo klo 16.00, joka sinansa tuntui hieman oudolta silla iftarhan alkaa vasta n. 19.30.

Aikamme sitten ajelimme poimimaan kyytiin eraan toisen, jolta sain selville, etta ei, me emme ole matkalla iftarille vaan eraan televisiokanavan iftar-ohjelman vieraiksi. Huh! Pieni yllatys. Mutta ei se mitaan, oli selvastikin liian myohaista jattaa valiin koko juttu.

Ohjelma oli Sky Turk -kanavan Iftar Programi, joka esitettiin 19.30 tanaan. Minulla ei edelleenkaan ole mitaan hajua millainen ohjelma loppujen lopuksi oli, saatika olinko ihan pohko vieras, enka ehka haluakaan tietaa miten se meni... Ohjelmassa olivat vieraina mina, japanilainen tv-toimittaja seka amerikkalainen opettaja/kolumnisti. Keskustelimme niita naita Turkissa elamisesta, ramadan-perinteista, turkkilaisesta ruoasta sun muusta sinallaan turhanpaivaisesta. Maustin keskustelua parilla kielioppivirheella ja kummallisella ilmaisulla (ja tietenkin lievasti suomalaisella aksentilla) mutta muuten pilipalijutustelu meni paallisin puolin ihan hyvin. Toivottavasti tutut eivat havenneet meikalaisen puolesta.. :)

Kyseessa oli toissa vuonna esitetyn Turkiye'de Yasamak -ohjelman jalkeen toinen tv-keskusteluohjelma jossa kommentoin turkiksi. Ensimmainen meni hyvin. Toisesta en tieda. Olin niin hoplasta vedetty kun en osannut odottaa mitaan talk showta etta ehka paastelin suustani mita sattui, en kai ehka mitaan ihan tyhmaa, mutta sen paattavat katsojat. Etta sellanen seikkailu talla kertaa.

Tulvaterveiset

Juu ei riittanyt Nokian kumpparit taman aamuisiin tulviin kuten AP:n kuvasta nakyy. Sade sen kun yltyi yon myota ja kavi taysin villiksi aamuyolla.

Parvekkeen ovi oli auki viisi minuuttia, sina aikana keittiossa ollessani satoi viistosti ja niin paljon, etta osa olkkarin (!) matosta kastui.

Toihin en aamulla viitsinyt edes yrittaa, silla pahin paikka on juuri meikalaisten lehtitalon vieressa teollisuusalueella (ks. kuva). Eli astelin sitten tosiaan ne Nokian saappaat jalassa lehdistokonferenssiin. Kollegat siella vahan naureskelivatkin etta noissa kuteissa olet ilmeisesti menossa kotiin jatkamaan tyopaivaa, etka suinkaan lehteen (tietaen, etta meikalaisen tyopaikan edessa oleva moottoritie on tanaan virtaava joki).

Puskaradiosta kuulin, kuinka jotkut suomalaisturistit olivat halunneet peruuttaa matkansa tanne. Tama on taysin turhaa ja typeraa. Sade on jo ohi, eika se vaikuttanut elamanmenoon suurimmassa osaa Istanbulia lainkaan. Jos Keravajoki tulvii, onko Mannerheimintie vaarallinen?

Harva tanne ensimmaista kertaa tuleva suomalainen oikeasti ymmartaa ja kasittaa kuinka helkkarin suuresta kaupungista on kyse. Jos en olisi katsonut televisiota, en tietaisi lainkaan, mita tyopaikan lahimaastossa oli kaynyt!

Kyse tassa tulvassa on uskomattoman suuresta vesimaarasta, ei niinkaan infrastruktuurin puutteesta. Taman vuoden tammi-maaliskuussa satoi joka ikinen paiva, eika mitaan tulvia ollut. Nyt sadetta tuli niin paljon kerralla, etta tilanne riistaytyi kasista.

Tosin paikkansa pitaa myos se, etta tulva-alueiden infrastruktuuria pitaa vastaisuudessa kehittaa sellaiseksi, etta se tallaiset sademaarat kestaa. On aika hyytavaa, etta modernin suurkaupungin asukas hukkuu keskelle kiireista moottoritieta tyomatkallaan.

Etta sellaset tulvaterveiset taalta.

Update klo 23:35: kuolleita talla hetkella koko Lansi-Turkissa 31 ja Istanbulissa 26, joista suurin osa tyopaikan lahialueilla ja kuvassa olevalla moottoritiella, joka on nyt veden vallassa. Sade alkoi puolisen tuntia sitten uudelleen. Saas nahda mita huominen tuo tullessaan...

Kumpparikelit

Kumpparikelit alkoivat eilen illalla n. klo 17.00. Vetta satoi tihkutti, valilla oli parisenkymmenta minuuttia aurinkoista ja sitten taas myrskyista. Sama tanaan.

Olen tehnyt koko paivan toita kotona, ja niita muuten riittaa nain monen paivan joutilaisuuden jalkeen. Hyva sinansa silla monet meikalaisenkin tuttavista ovat tavalla tai toisella lomautettuja tai tyottomia talla hetkella. Kriisi saapuu kaytannon elamaan pienella viiveella, toivottavasti lahtien pois saapumistaan nopeammin.

Paivasella kavin kaupungilla kaverin kanssa kahvilla, apteekissa ja kaannostoimistossa. UK:n yliopistodiplomit pitaa kaannattaa turkiksi, ja kaytattaa notaarilla, etta niista on taalla virallisissa yhteyksissa hyotya. En ole koskaan kuullut, etta Turkissa (toisin kuin Suomessa) tunnetun brittiyliopiston paperit eivat olisi 'kelvanneet' esim. tyonhaussa - ei, ne kelpaavat usein sellaisenaan, ilman kaannoksia, jotka itse teetatan vain yhta pikkujuttua varten.

Ronsyilkaamme: viime viikolla Suomessa kuulin, etta joku Suomen Opetusministerion hyvaksyttamispuolen virkailijoista oli vaittanyt Oxfordista maisteriksi valmistuneelle ystavalleni, ettei Oxfordin maisterin tutkinto ole samaa tasoa kuin Helsingin yliopiston. Han oli siis ensi alkuun kieltaytynyt hyvaksymasta Oxfordin maisteria suomalaisen maisterin tutkinnon tasoiseksi.

Mitaan varsinaisia perusteluja hanella ei ollut esittaa kuin se, etta Hgissa MA-tutkinto kestaa 1.5 vuotta, Oxfordissa 12kk. Tosin kuka tahansa UK:n vanhoissa yliopistoissa opiskellut tietaa, etta kaytannossa tuon 12kk aikana opiskellaan ainakin n. 60 tuntia viikossa, suurin piirtein siis yhta paljon kuin Suomessa kolmen vuoden aikana: luetaan yhdeksan teosta viikossa, joista pitaa osata hammentaa taysin *omia* argumentteja viikottaisissa seminaareissa. Ohjelmaan kuuluvat myos viikottaiset esseet ja esitelmat jokaiselle neljalle kurssille, joihin on osallistumispakko, myos niin, etta jokaisen paivan aihetta on *pakko* kommentoida seminaarissa verbaalisesti. Argumentit eivat saa olla pelkastaan niiden yhdeksan teoksen toistamista, vaan jokaiselta odotetaan omien mielipiteiden ja teorioitten 'tunnustelua' kirjallisuuden pohjalta.

Tama todellakin on aivan eri tason asia kuin 1.5 vuotta 'hauki on kala' -ulkoaoppimisseminaareja kaksi kertaa viikossa Helsingissa, jossa professorikaan ei ole paikalla kuin kerran kuussa eika valita patkaakaan vaikka et koskaan avaisi suutasi luennolla, saatika tuottaisi ainuttakaan omaa argumenttiasi vaan toistelisit kirjojen 'totuuksia'. Suurimpaan osaa luennoista ei ole osallistumispakkoa ja kokeista paasee lapi toistamalla kirjoista opittua. Omaa ajattelua ei vaadita, eika suurin osa opiskelijoista edes kayta opintoihinsa 35 tuntia enempaa viikossa. Nain ovat asian minulle selvittaneet ne suomalaiset, jotka tulivat helsinkilaisen maisterin tutkintonsa tehtyaan Lontooseen toista maisterintutkintoa tekemaan ja olivat meidan tavallisen tyotahdin omaksuttuaan rattivasyneita ja vilpittoman jarkyttyneita: eivathan he olleet Suomessa moiseen alylliseen raakkiin koskaan tottuneet. [En yleista, mutta uskallan kylla taysin havyttomasti omassa blogissani vaittaa, etta LSE:n/Oxfordin 15000 euron vuosimaksu pistaa ihmisen tekemaan duunia kovemmin kuin Helsingissa. Kylla minakin olisin Hesassa valivuoden pitanyt ja lahtenyt vaikka Thaimaaseen reppumatkalle tai koyhien takkutukkia Intiaan kampaamaan. Mutta kun lainan korko oli 7.9% niin siina vaan paahdettiin kuin elukka etta paasisi akkia tyoelamaan kiinni].

Kyseisen virkailijan asenteen huomioon ottaen on tuskin ihme, etta vain murto-osa ulkomailla todella hyvan koulutuksen saaneista suomalaisista palaa Suomeen... Torjuva ja negatiivinen asenne globalisaatiota kohtaan Opetusministerion virkailijan osalta on aikamoinen menetys Suomen yhteiskunnalle, joka ei ole ainakaan viela tarpeeksi avoin hyodyntamaan ulkomailla oppineiden taitoja ja tietoja, jotka eroavat suomalaisista mutta ovat yhta lailla hyodyllisia ja tuovat uusia tuulia. Ties kuin monta ihmista samainen ihminen on motivoinut pysymaan ulkomailla. Samainen asenne on vahingollinen myos hyvinvointivaltion budjetille, joka takaa ja tukee myos ulkomaisissa yliopistoissa opiskelemista. Yliopisto-opiskelua kun kuitenkin tuetaan yli rajojen. Miksi siis sitten tallaisissa aivan selkeissa tapauksissa paluumuuttoa pitaa tahallisesti vaikeuttaa erinaisin taysin naurettavin tekosyin?

Oli miten oli, kaannokset englanti-turkki maksoivat vain 50 liiraa (siis 2 eri a4-dokumenttia), eli 25 euroa. Jos joku taman blogin lukijoista tarvitsee kaannattaa suomalaisia virkapapereita (esim. ote vaestorekisterista jne.) turkiksi on parasta tilata ne Suomesta englanniksi ja sitten kaannattaa englannista turkiksi. Tulee naas paljon paljon halvemmaksi kuin suomi-turkki -kaannos.

Ja sitten otsikon aiheeseen takaisin: nailla sadekeleilla kumisaappaat ovat muuten aivan mainiot. Mulla on kahdet Nokian ja Ratian saappaat, joita kaytan vaihtelevasti. Nokian mustissa Cityissa seikkailin kaupungilla tanaan, ja leggings/kumppariasuni noteerasi ainakin yksi suomituristi jonka katse kaantyi kumppareihin ohi kavellessani. Monet turkkilaisetkin naiset ovat innostuneet kumppareista, varsinkin sellaisista joissa on naisellinen lesti ja fiinit kuviot. Olenkin siis tyytyvainen, etta haistoin orastavan trendin jo viime vuonna ja toin uudet saappaat tanne. Tosin huomiselle lehdistoaamiaiselle 5* hotelliin en nyt sentaan viitsi niilla harppoa!

Sadepaivan jatkoja, ma laksin nyt kokkaamaan papu-lihakastiketta ja tomaattiriisia salaatin kera! Bon appetit!

Lomaraportti

Kymmenen paivan loma on tehnyt hyvaa, palasin Paratiisiin eilen.

En kirjoittanut melkein mitaan kokonaiseen kymmeneen paivaan, mika oli erittain terapeuttista. Kavin kaksissa haissa (Suomessa ja Hollannissa), Edenin kylpylassa meuhkaamassa 6-vuotiaan kanssa, pakkeloin uudelleen kylpparin saumat, marjastin, sienestin (vahan), leivoin, saunoin kerran ja kavin monta kertaa metsassa lenkilla.

Eilen palatessani Haagista tanne vastassa oli ihanan lampima kesakeli. Villapooloni alkoi hiostaa saman tien. Onneksi kuski saapui melkein heti terminaalista paastyani. Illan istuin viela parvekkeella Bosporia katsellen ja vesimelonia syoden klo 0200 asti.

Tanaan tapamme aikaa kahvilassa meren rannalla naplaten uusia lappareita. Toiseen uuteen pitaa ajaa satsi ohjelmia ja itse taas haluan katsoa lapi kaikki mailit. Ulkona on +31 astetta ja ilma oikein sopiva uima-altaalle. Mutta sain itse sen verran kamalan nuhan Suomessa etta pysyttaydyn pois uimahommista varmasti myos huomenna.

Aloin muuten lukemaan Leena Lehtolaisen Luminaista, joka on melkein yhta mukaansatempaava kuin samaisen kirjailijan Rivo Satakieli. En yleensa lue rikosromaaneja, mutta Lehtolainen kirjoittaa todella hyvin, kimmokkaasti ja napsakasti. Suosittelen! Toinen hyva, jonka hiljattain luin oli Sofi Oksasen Puhdistus. Talla kertaa Suomessa en oikein kerennyt tutkimaan Akateemisen tarjontaa kuin ohi mennen mutta ensi kerralla taytyy katsoa tarkemmin mita uusia kirjoja on tarjolla. Ehdotuksia? Ainoa huono puoli Lehtolaisen Maria Kallio -sarjassa on se, etta paahenkilon ja taman ajatuksenkulun oppii tuntemaan liiankin hyvin jo kahden kirjan aikana..

Lomakommentti

Viime viikko onkin kulunut lomaillessa Suomessa joten en ole kerennyt sen kummemmin kirjoittaa. Palaan asiaan ensi viikolla Istanbulissa jonneka tuntuu jo nyt ihan kivalta palata: kelit kuulema +30 ja uima-allas on auki viela parisen viikkoa!

Ramazan

Viime yona herasin aamuyosta teinipojan rummutukseen. Rummuttaja kaveli kotikadulla herattaen ihmisia syomaan aamuyosta ennen Ramadanin alkamista!

Olen jo vuosikausia ollut rummutuksen suuri fani. On jannaa ja tunnelmallista herata keskella pilkkopimeaa yota kadulta kuuluvaan rummutukseen ja seurata kuinka rummuttaja ilmestyy kulman takaa ja jatkaa matkaansa kaupunginosan halki.

En usko olevani ainoa, joka rummutusta melkein jaa kaipaamaan ramazanin paatyttya. Vuosia sitten katsoin taalla Big Brotheria, jossa eras talon asukkaista oli saksanturkkilainen tytto. Han ei ollut elaessaan kuullut rummutusta 'livena'. Sen alkaessa ja kaikuessa Big Brotherin taloon asti kyseinen henkilo liikuttui mekkalasta kyyneliin asti... Sinallaan sympaattista, voisi ehka verrata siihen, ettei muslimimaassa asuva kristitty olisi elaessaan kuullut kirkon kelloja livena (tosin taalla Istanbulissa ne kilisee monta kertaa paivassa).

Joka tapauksessa viime yona olin vahan hopso ja rummutuksen kuultuani juoksin heti olkkarin ikkunaan seuraamaan mihinka rummuttaja seuraavaksi meni. Holmoa se oli siksi, koska nyt jos menen ikkunaan viela pari kertaa ramadanin aikana ja laitan valon paalle enka sen loputtua anna rummuttajalle palkkiota on se epakohteliasta. Paras siis vaan pysyttaytya sisalla, tai ainakin pitaa valot pois paalta. Enhan mina edes paastoa!

Muutenkaan tassa kaupunginosassa ramadanin aikana rummuttaminen ei ole varmastikaan yhta tuottelias harrastus kuin monissa muissa paikoissa. Kuten olen aikaisemmin maininnut niin moni tassa korttelissa on joka tapauksessa kristitty. Toisaalta taas ramadan nakyi aamulla selvemmin kuin viime vuonna kadulla: monet kaupoista oli koko aamun kiinni.

Etta tata tahtia jatketaan sitten 19. syyskuuta asti, tosin itse olen siina valissa pois kuvioista (matkoilla) jonkun aikaa. Sekin lienee melkein yhta terapeuttista kuin itsensa nalkiinnyttaminen paivasaikaan.

Ειδήσεις από την Κων/πολι

Laheisessa kulmakaupassa myydaan korttelin asukkaiden suosimia sanomalehtia, joihinka kuuluu kreikankielinen Apogevmatini ('Iltapaivainen') ja osittain armeniankielinen Agos ('Ääni').

Molemmissa on seka reaaliajan makrotason kansallisia uutisia etta uutisia Kreikasta ja Armeniasta.

Eilen Apogevmatinissa oli mm. uutinen Thessalonikin ja Ateenan valisen junamatkan lyhentymisesta 3.5 tuntiin vuonna 2013, kärhamästä, joka syntyi kreikkalaisten ja venalaisten ryhmien vieraillessa Trabzonissa sijaitsevassa Sumelan luostarissa (turkkilainen museonjohtajatar Trabzonista vastusti heidan yritystaan messuta luostarin pihalla, josta tietenkin nousi debaatti siita, missa museon ja kirkon rajat kulkevat) seka arkisia uutisia Turkin kurdeille suunnatusta uudistuspaketista ja taloudesta.

Apogevmatinin motto muuten on "85 χρονια για την Πόλη τον Πολίτη τον πολιτισμό" eli "85 vuotta Kaupungille, konstantinopolilaisille ja kulttuurille".

Kyseessa on jatsaava iskulause, jonka voi kreikaksi lukea monella eri tavalla. Πολίτης tarkoittaa konstantinopolilaisen lisaksi myos kansalaista. Istanbulia taas edelleen monet kutsuvat kreikaksi yksinkertaisesti vain 'kaupungiksi', joka tulee kreikan kielen Konstantinopolista.

Muitakin lehtia taalla on (ja mm. kurdinkielinen televisiokanava), mutta omalla asuinalueellani ei myyda kuin naita armenian- ja kreikankielisia lehtia turkinkielisten lisaksi ihan vaan sen takia, etta suurin osa asukkaista puhuu naita kolmea kielta.

17. Elokuuta 1999

Kymmenen vuotta sitten tana paivana herasin klo 03.02 talon tarinaan, tuntui kuin jattilainen olisi tukistellut koko 8 kerroksista kerrostaloa. Kirjahylly natisi, pikkuesineet tipahtelivat lattialle. Pakenin olkkariin, jossa seisoimme ovenkarmien alapuolella pikkukivien sataessa niskaamme katon liitoksista ja ovenkarmeista. Tasapainottelin jalalta toiselle, koska muuten olisin kaatunut. Natina oli valtavaa, talo heilui voimakkaasti puolelta toiselle ainakin metrilla ellei kahdella. Luulin, etta loppu on lahella, olin vakaasti sita mielta, etta nyt tuli kuolema.

Jaristyksen jalkeen lahdimme ulos, rappukaytavassa suunnistaen kynttilan kanssa. Sahkot oli poikki, naapurin pikkukoira itki paniikista. Ajoimme autolla kaupungin laidalle ja vietimme autossa koko yon. Olo oli hysteerisen juhlallinen, 7.4 richterin jaristys, eika meille kaynyt mitaan. Turkki selvisi koko jutusta parilla romahtaneella rakennuksella.

Aamulla kotiin palattuamme meita oli vastassa toisenlainen totuus. En koskaan nahnyt kuinka suuressa sotkussa asunto oli sisalta pain, silla anoppi kavi sen jarjestelemassa ennen kun me menimme sisalle. Avasin television, jossa ilmoitettiin uhrien lukumaaraksi satoja. Me olimme luulleet, etta jaristys ei aiheuttanut kuin pienia tuhoja. Paivan myota tilanne kavi aina vaan pahemmaksi. 1000 kuollutta, 1800, 3800, 5900... parin paivan paassa 17 400, jonka jalkeen laskeminen lopetettiin. Ahdistus sen kun kasvoi. Miksi me jaimme eloon ja ne muut kuolivat? (Myohemmin luin, etta syyllisyyden tunne eloon jaamisesta on kriiseissa tyypillinen psykologinen reaktio).

Toisena paivana saimme myos tietaa, etta eno, taman vaimo, vaimon veli ja aiti olivat maanjaristyksen episentterissa kesamokilla. Kukaan ei ollut kuullut heista mitaan sitten maanjaristyksen. Kannykkaan ei vastattu, eika edes mokkinaapuri ollut kotona. Kolme serkkua suuntasivat autolla kesamokkikylaan, josta he loysivat enon talon romahtaneena. Eno ja vaimon veli loytyivat elossa, enon vaimo ja taman aiti kuolleina. Laakariserkut lapioivat heidat mustiin jatesakkeihin ja antoivat kuljetettavaksi hautausseremoniaan Istanbuliin.

En halunnut uskoa, etta enolle oli oikeasti kaynyt mitaan, joten aivan viimeiseen asti toistelin itselleni, etta kylla se vaimo ja aitikin loytyy, ehka ne olivat jossakin toisessa huoneessa jaristyksen alkaessa. Mutta ei, eno sanoi, etta oli ollut vaimonsa kanssa nukkumassa, ja olivat jaristyksen alkaessa pitaneet toisiansa kadesta kiinni. Vaimo oli kaanyt kaatuvan seinan alle, ja enon kasi hanen kateensa. Eno oli pidellyt kuolleen vaimonsa katta romahtaneen seinan alla 17 tuntia ennen kun hanet pelastettiin romahtaneesta talosta ulos.

Joukkohautajaiset olivat tosi rankat. Miten kohdata ihminen, joka on kokenut jotain tuollaista. Jatan kuvailematta. En voi.

Samaan aikaan enon vainon ja vaimon aidin kanssa haudattiin nuori sotilaspoika Golcukista. Hautajaisissa omaisilla oli kuolleitten valokuvat rintapielessa.

10 vuotta sitten edellisena yona minakin luulin kuolevani. Niinpas ei kaynyt, vaan tana paivana olen edelleen taalla, henki sen kun pihisee, ja pihisee asunnossa, joka on toivottavasti maanjaristyksen kestava. Joku paiva taalla taas jarisee, ja silloin kuolleita oletetaan tulevan kymmenia tuhansia. Mutta sille mina en voi etukateen yhtaan mitaan muuta kuin vain valita asumukseni huolella ja sisustaa sen niin, ettei mikaan kaluste voi kaatua paalleni tai blokata uloskayntia. Se mika ei tapa vahvistaa, ja tama patee maanjaristyskokemuksiin taysin. Minua yllaolevat kuvat eivat jarkyta, kenties sattuneesta syysta.

Tikulla silmaan

Kun kerta olen omassa vapaa-ajan blogissani torkeasti ja taysin ilman mitaan hapya kehdannut lausua pari faktaa joistakin taalla tapaamistani suomalaismatkailijoista, herattaen jo kyselyja perati omasta mielenterveydestani, jatkan nyt samalla linjalla. Minullahan ei ole ainakaan maineeni puolesta enaa yhtaan mitaan menetettavaa. Kissa poydalle siis!

Lukekoon ken uskaltaa: jos suorasukaisuus ottaa pumpusta, suosittelen hiiriliiketta saman tien muille sivuille.

Eilen nimittain tormasin tyomatkallani suomalaisiin turisteihin. Keski-ikaiseen pariskuntaan Lansi-Suomen pikkukaupungista.

Olin matkalla Kiz Kulesin (neidontornin) ravintolasta kollegoitten kanssa, kun kuulin, etta vieressa puhutaan Suomea. Jatin lehdistolahjojen vertailun siihen, ja aloin jutella pariskunnan kanssa. Oikein mukavia ja energisia ihmisia.

Vartin matkan aikana he eivat laukoneet ainuttakaan kummallista kommenttia Turkista (kuten niin, niin monet turkinsuomalaisten satunnaiset vieraat), vaan kyselivat kuten esim. lontoonsuomalaiset tapaavat tehda vuokrista ja ihan normaaleista asioista.

He eivat myoskaan karsastaneet minua kuin jotain eksoottista maskottia tai eksynytta teinityttoa, vaan osasivat suhtautua minuun taysin normaalisti, lyhyesti vain kysaisten miten olen tanne paatynyt ja sitten jatkamalla ihan muista aiheista. Toki huomasin, etta he kuuntelivat aksenttiani kommentoidessani jotain kollegoille turkiksi, mutta se nyt on normaalia. Kylla minakin kuuntelisin mielenkiinnolla jotain erilaista kielta puhuvaa suomalaista.

Mukanaan pariskunnalla oli Istanbul-opas, joten he eivat selvastikaan olleet saapuneet kaupunkiin olettaen (kuten jotkut taalla matkustavat suomalaiset), etta Aurinkomatkojen opas antaa heille kartan bussimatkalla ja se sitten riittaakin koko loman ajaksi. He suunnittelivat innoissaan tulevia lomapaivia, aikaa Istanbuliin tutustumiseen oli varattu yhteensa ruhtinaalliset 10 paivaa, jonka aikana tahan kaupunkiin paasee tutustumaan aika hyvin.

Pariskunta ei myoskaan ollut ajatellutkaan viettavansa koko aikaa vain vanhan kaupungin ja Taksimin maisemissa, vaan kyseli ja kuunteli innoissaan kulkuohjeita kaupungin muihin osiin, Ortakoyhin, Bebekiin ja Aasian puolelle jne. Asennoitumisesta oli selvaa, etta kyseessa oli ihmiset, jotka matkustavat useamman kerran vuodessa ulkomaille, eivatka todellakaan oleta suomalaisten lainalasuuksien patevan Turkissa.

Tapaamani ihmisten matkatapa oli myos hyvin 'ulkosuomalainen' erityisesti ottaen huomioon pariskunnan ian (n. 57-60v): pelkat lennot kohteeseen, vain ensimmaisen yon varaus tehty, loput setvitaan sitten reaaliajassa matkalla, hetkessa elaen ja seikkaillen. Ei matkalla kuole vaikka jokainen hetki ei olekaan 6kk etukateen suunniteltu. Usein sita tormaa ihmisiin, jotka haluavat tietaa bussilipun hinnankin 4kk etukateen...

Oman 12 vuoden ulkomailla asumisen perusteella uskallan ja julkean omassa blogissani vaittaa, etta tallaiset 60-vuotiaat, seikkailunhaluiset ja maailmaa nahneet ihmiset ovat maailmalla matkustavien suomalaisten joukossa vahemmisto. Loukkaantukoon ken haluaa, eipa se minua kiinnosta, en koskaan aloittanutkaan kirjoittaa tata blogia hellanlettastatien mielenrauhan suojelemiseksi, vaan painvastoin.

Nain lopuksi saanen viela lainata erasta syotavan komeaa suomalaista miesta: "En myonna enka kiista. Pikemminkin painvastoin."

Maanantaipostaus

Viikonloppu meni aivan mainiosti, lenkkeilin la-aamuna jo klo 0800 meren rannalla, leivoin kaurakekseja ja tilli-hellimleipaa, kavimme Topkapin palatsissa kulttuurikierroksella, kaupassa, merenrannalla aamupalalla ja sitten pyorahdin viela itsekseni markkinoilla ostamassa vauvanvaatteita kavereille ja vihanneksia kotiin.

Eras ei-niin-mukava uutinen nain aamutuimaan: kollega, jonka laksijaisia juhlimme viime viikolla, lahetetaan keskiviikkona Ita-Turkin itaisimpaan itakolkkaan kommandoksi. No further comment.

Läksijäiset

Olin eilen kaverin armeijaanlahtolaksiaisissa, jossa oli harvinaisen hauskaa. Kaveri saa tietaa armeijapaikkansa sunnuntaina ja lahtee sinne keskiviikkona. Sitten emme naa ainakaan kuuteen kuukauteen, koska lomia on vahan ja ne han varmasti haluaa kayttaa perheensa ja tyttoystavan kanssa tapaamiseen.

Kyseessa on eras tyotuttumme, jonka kanssa tapaamme pari kertaa kuussa oluelle toitten jalkeen ja han analysoi minun ja eraan toisen naispuolisen tyokaverin ihmissuhteita 'miehen nakokulmasta', yhta ammattilaismaisesti kuin jotkut homomiehet, vaikka itse onkin ihan straight. Harvassa on muuten tassa maailmassa heteromiehet, jotka kykenevat avautumaan miesten logiikasta. No kai se on joku geeni naisissa, joka antaa meille paremmat edellytykset kommunikoida, mistas sita tietaa.

Toivottavasti kaveri lahetetaan johonkin turvalliseen paikkaan ja han paasee takaisin siviiliin puolen vuoden paasta.

Illanvietto baarissa oli hauska, paikalla oli n. 30 muuta toimittajatuttua, monet heista todellisia luonteita... Tunsin melkein kaikki, joten juttu jatkui melkein puoleen yohon. Sen jalkeen kavin viela kollegan kanssa snägärillä donerpaahtiksilla ja suuntasin taksilla kotiin. Istiklalilla oli todella, todella paljon turisteja. Nain vilkasta turistikesaa en muuten ennen ole taalla nahnyt.

Tanaan sataa ja ukkostaa... toivottavasti kelit paranee viikonloppua myoten!

Maalaisserkkujen asenteella matkassa

Mikaan taalla vierailevissa ihmisissa ei paikallisia suomalaisia arsyta enempaa kuin taalla paivan tai pari viipyneiden matkailijoiden, tai tanne matkaa suunnittelevien ennenaikaiset 'tuomiot' siita millaisesta kaupungista on kyse.

Yleisin tallainen lausahdus tule kaupunkiin paiva pari sitten saapuneelta vieraalta, joka kommentoi esimerkiksi, ettei 'Istanbulissa myyda sellaisia ja sellaisia vaatteita', ja etta tietynlaisia vaatteita on jotenkin paremmin saatavilla 750 000 asukkaan Helsingissa kuin 16 miljoonan Istanbulissa.

Toisinaan taas lausahdus tulee ihmisen suusta, joka ei ole elaessaan kaynyt Istanbulissa, ja sanoo vaikkapa, etta tarvitsee tyovaatteita, mutta etta menee mieluummin ostamaan ne Koopenhaminaan koska Istanbulissahan ei sellaisia vaatteita myyda. (sivuhuomautus: taalla jos jossakin on korrekti tyopukeutuminen ja kokoja ja malleja kaikille - suomalaisillekin - kropille).

Pitaa paikkansa, etta tama on eri kaupunki kuin Helsinki eika taalta ihan kaikkia samoja juttuja saa kuin Suomesta. Naita ovat mm. Tampaxin tamponit, Joe Blascon meikkivoide, Lumenen puuteri, 7 Paivaa -lehdet, arktisiin olosuhteisiin suunnitellut paksupohjaiset vuorella varustetut talvikengat, tervashampoo, mantysuopa, savustuspussit, lonkero ja Fazerin suklaa.

Mutta totta on myos se, etta 16 miljoonan ostovoima tarkoittaa sita, etta melkein kaikkea mahdollista on myytavana. Olen todistanut vaaraksi vaitteet, ettei taalla olisi myytavana mm. puurohiutaleita, porsaanlihaa, nakkileipaa, lakritsia tai Twiningsin vihreata teeta appelsiinimausteella.

Viimeisimmaksi onnistuin loytamaan jopa Smirnoff Icen vesimelonijuoman, jonka olemattomuudesta olin itse valittanut. Tosin se oli tuotu vahittaiserana Kreikasta ja maksoi turkinarmenialaisten viinakaupassa 12 liiraa (6 euroa) per pullo. Mutta sitakin myydaan, tosin vain tietyissa paikoissa.

****

Toinen juttu, joka hymyilyttaa, on lapsenomainen termin 'lansimainen' kaytto.

Suurin osa tanne tulleista suomalaisista on yllattynyt nahdessaan Istanbulin ostoskeskukset ja kahvilakadut, jotka heidan mielestaan ovat jotenkin 'lansimaisia'.

Mita erityisen lansimaista on ostarissa, jonka lattiat on marmoria ja ylin kerros taynna ravintoloita?

Suomessahan tallaisia ostareita, jossa on ilmaiset vessat ja ravintolat taynna anniskeluoikeuksien puuttumisesta huolimatta on harvinaisen vahan. Itse tiedan vain Kampin ja Ison Omenan -- muut eivat todellakaan veda vertoja Istanbulin Cevahirille ja vaikkapa Istinye Parkille. (Ja Kampissahan ei ole edes ilmaisia vessoja - koska juopot valtaisivat ne!).

Moiset ostoskeskukset ovat taysin arkipaivaa myos arabimaissa ja Aasiassa, joten yhtaan mitaan spesifin lansimaista niissa ei ole.

Marmorikaytava ei itsessaan ole lansimainen kasite.

Eika ole ravintolakerroksessa oleva kiinalainen ravintolakaan.

Eika alakerran sisustuskauppa saatika kannykkamyymala.

Nama ovat kaikki globaaleja ilmioita.

Vain tietyt vaatemerkit tai vaikkapa McDonalds voidaan mielestani avoimesti nimeta lansimaisiksi. Mutta turkkilaisissa ostareissa on yleensa edelleen enemman kotimaisia kauppaketjuja (Koton, Vakko, Beymen, Sevil, Remzi Kitabevi) JA ravintoloita YHTEENSA kuin on ulkomaisia ketjuja.

Taten siis kyse on globaalista ja turkkilaisesta ilmiosta, vaikka se ostarikulttuuriin tottumattomille, Hollywood-elokuvia MTV3:lta katsellen kasvaneille suomalaisille jotenkin 'lansimaiselta' saattaakin tuntua.

****

Niin, ja sitten kaytannon esimerkki. Viimeisimmaksi kuulin, ettei Istanbulissa myyda laadukkaita lastenvaatteita. Excuse me?

Kommentaattorina oli taalla tasan kaksi paivaa viettanyt suomalaisnainen.

Han kai oli etsinyt katseellaan lastenvaateputiikkia jostakin 500-luvulla rakennetun Aya Sofian ja Sulttaanien palatsien kulmilta tai Istiklalin konsulaatti-kahvila-ravintola-baari-putiikkikadulta - herra tietaa.

Mutta suurkaupungeissa tavallisen kansan ostospaikat eivat yleensa ole historiallisten nahtavyyksien tai edes kavelykatujen varrella. Ne ovat nimenomaan tuikitavallisissa kauppakortteleissa ja ostoskeskuksissa.

Helsingissa toki kaupat ovat keskittyneet ydinkeskustaan, mutta Helsinki on yksi maailman pienimmista paakaupungeista, ja Istanbul taas yksi vakiluvultaan suurimmista kaupungeista koko maailmassa....

Taalla lastenvaatekauppoja on kymmenia joka ostarilla, ja valikoima on seka tuhat kertaa laadukkaampaa kuin Suomessa, etta tuhat kertaa heikompaa. Laidasta laitaan.

Siivoojani pukee tyttarensa markkinoilta ostamiin vaatteisiin, joita minakin olen myynyt alkuperaishintaa kalliimmalla hinnalla Suomessa kirpputorilla.

Keskiluokka, kuten naapurini ostaa vaatteita ostarien paikallisista ketjuista, Collezzionesta L.C. Waikikiin.

Varakkaammat pukevat lapsensa Burberryyn, Lacosteen ja varustavat heidat Louis Vuittonin laukuilla. Kylla, tamakin on taysin arkipaivaa Istanbulissa. Tassa kaupungissa asuu 16 miljoonaa ihmista, joista monet toki tienaavat reilusti heikommin kuin keskiverto Matti Meikalainen Suomessa. Mutta fakta on myos se, etta tassa kaupungissa asuu koko maan varakkain vaki. Se vauraus on taysin omaa luokkaansa, sellaista, jota M. Meikalainen ei tule mita todennakoisemmin koskaan todistamaan Suomessa yhteiskunta- ja verotusmallimme vuoksi.

Lisaksi ei tule unohtaa, etta taman kaupungin asukkaista noin 5 miljoonaa pukeutuu lasten- ja nuorten vaatteisiin - kuluttajia on siis melkein yhta paljon kun Suomessa on vakea. Talla pohjalla on taysin naurettavaa vaittaa kahden paivan vierailun paatteeksi, ettei taalta saisi tietynlaisia lastenvaatteita.

p.s. ostosvinkki: oikein kivoja lastenvaatteita loytyy esim. Cevahirin ostarilta, joka on Sislin metropysakin ylakerrassa. Toinen, paljon edullisempi vaihtoehto on 4. Leventin tiistaimarkkinat, jonneka paasee myos metrolla, jaamalla pois 4. Leventin pysakilla. Burberry sun muut taas loytyvat Nisantasin kaupunginosasta ja Kanyonin ostarilta Leventin metropysakin tuntumasta.

Kulttuuriturismia ja tuopin hintoja

Eilinen oli harvinaisen hauska tyopaiva. Herasin, soin aamupalaa ja ajoin bussilla vanhaan kaupunkiin haastattelemaan turisteja ja kyselemaan heilta miten maailmanlaajuinen lama on vaikuttanut heidan lomapaatoksiinsa. Ei melkein mitenkaan.

Kukaan 15 jututtamastani ihmisesta ei ollut valinnut Turkkia sen 'edullisuuden' vuoksi vaan historiallisten nahtavyyksien, rantojen ja shopping scenen takia. Jututtamieni ihmisten joukossa oli australialaisia, korealaisia, saksalaisia, kanadalaisia, etelaafrikkalainen, slovenialainen, britti ja italialainen. Ikahaarukka oli 24-37 vuotta, eli suht nuori. Suurin osa oli Turkissa yli viikon lomalla ja jokainen jututtamani ihminen oli samalla matkalla kaynyt myos etelan rantalomakohteissa.

Kanadalaiset sanoivat, etta kylman ilmaston vuoksi he matkustaisivat melkein joka tapauksessa, oli lama tai ei, italialainen oli nahtavyyksien perassa ja saksanturkkilainen homopariskunta shoppaamassa ja sukuloimassa. Slovenialainen tytto oli kierrellyt Turkkia 18 paivaa, korealaiset taas olivat seuraavaksi matkalla Santorinille ja Mykonokselle, hekin otettuja nahtavyyksista. Kaikki heista mainitsivat Turkin olevan edullisempi kuin kotimaansa.

Useasti sita lukee suomalaisilta keskustelupalstoilta aika eriskummallisia valituksia Turkin kalleudesta ja vaitteita, etta tanne matkustavat vain budjettimatkalaiset. Tamanpaivainen kyselyni tosin paljasti sen, etta mikali Turkki on 'koyhan' suomalaisen matkavalinta, monien muiden kansalaisuuksien kohdalla asia ei nain ole. He nimittain nayttavat tekevansa matkapaatoksensa nahtavyyksien, eivat oluttuopin hinnan perusteella.

[For the record: 1) En tormannyt yhteenkaan suomalaiseen vaikka yritin heita katseellani etsia. Ruotsalaisia tyttoja tosin nakyi mikroshortseissaan jatskikiskalla. 2) Oluttuoppi Istanbulissa maksaa yleensa n. 5-10 TL, eli 2.5-5 euroa riippuen siita onko kyseessa Istiklalin sivukadun kulmabaari vaiko JetSetin suosima luksusyokerho.]

Laitosruokaa

Loysin kannykasta arkisia kuvia, tassa tyopaikan lounas joskus viime vuoden puolella. Ilmainen, kuten myos on kuljetus kotikulmilta tyopaikalle ja takaisin. Kuva on kuitenkin vahan heikko: aterian parhain pala - munakoisojauhelihapata - on jaanyt kuvasta puoliksi pois, eika lautasella nay sita isoa salaattiannosta ja leipaa joka kuuluu ateriaan. Ilmaiseksi laitosateriaksi mielestani tallainen satsi on harvinaisen hyva. Ruuasta ei saa valittaa!

Aikuisten suusta

Olimme eilen Bellapain luostarin sisapihalla kahvilla. Luostarista vasemmalle vuorenrinteella sijaitsee Kyproksen ensimmaisen presidentin Makarioksen kesaasunto. Se on tata nykya ilmeisesti puolustusvoimien vartioinnin alaisena ja suljettuna. Mutta Bellapaisiin se nakyy komeasti, tokottaen yksinaisena pienella kukkulalla.

Kommentoimme kesamokkia limonaadin ja ayranin aarella kunnes seurueemme 10-vuotias kysyi kuka Makarios oli. No niin. Vastasin valittomasti, suorastaan Ita-Eurooppalaisen kliinisesti, etta kyse on Kyproksen ensimmaisesta presidentista. Siita kreikkalaisesta joka oli myos pappi, jonka kreikkalaiset itse myohemmin ajoivat maanpakoon Seychelleille. Olisin jatkanut pidempaankin mutta kliinisen kuvaukseni keskeytti eras toinen seurueestamme, joka toksaytti esille myos sen toisen totuuden Makarioksesta. "Makarios oli se presidentti joka oli kreikkalaisten aarinationalistien puolella ja juonitteli heidan kanssansa yhta lailla kyproksenturkkilasten joukkotappoja kunnes kreikkalaisten aarirasisitit lahettivat hanetkin taalta pois". 10-vuotias oli moniulotteiseen selitykseemme ilmeisesti tyytyvainen koska sen jalkeen keskittyi puhaltelemaan ayraniinsa pillilla ilmakuplia.

[Sivuhuomautus: Makarioksen linkeista aarinationalisteihin (eli EOKA:aan) ja hanen roolistaan yrityksessa etnisesti puhdistaa saari turkkilaisesta vahemmistosta ennen vuotta 1974 kiistellaan edelleen. Itse koen, etta yksityiskohdista vaittely on sinansa turhaa. Kypros on pieni paikka eika Makarios ollut naiivi lapsi. Han tiesi mita maata ja mita kansaa han johti. Mita on tapahtunut on tapahtunut. Kuten han itsekin totesi elokuussa 1964, kymmenen vuotta ennen Turkin valiintuloa: "If Turkey comes in order to save Turkish Cypriots, Turkey will find no Turkish Cypriot to save."]

Olen aikaisemmin selittanyt 5-vuotiaalle mita Kosovossa on kaynyt ja miksi karjalaiset eivat enaa asu Karjalassa ja toivonut antavani asioista tasapuolisen, kuitenkin pintaraapaisua syvemman selonteon. Eilinen selonteko oli toki taysin kattava, 10-vuotias sai takuulla kuulla seka pinnallista etta syvallista tietoa siita kuka Makarios oli, mutta huomasin itsessani 1980-luvun Kekkoslovakian itsesensuurin. Ennemmin kuin olisin sanonut asian todellisen laidan, selittelin pintapuolisesti kenesta oli kyse.

Kotimatkalla mieleeni tuli oma itseni 8-vuotiaana tivaamassa opettajalta miksi Saksoja on kaksi, miksi ihmeessa on olemassa kaksi nimea avaruuteen matkaaville: kosmonautti ja astronautti ja mita ihmetta se kommunismi oikein on. Muistan, kuinka opettaja pyoritteli silmia paassaan kun totesin, ettei hanen selityksensa "kommunismissa valtio omistaa tuotantolaitokset" kerta kaikkiaan vaan ollut riittava. :)

Kypros II

Torstaiaamuna tyopaikan kuski tuli hakemaan mut lentokentalle klo 0500. Kentalla soin aamupalaa loungessa jonka jalkeen suuntasin portille. Nukahdin ennen kun kone kerkesi lahtea - olin aivan poikki koska sita edellisena yona olin tehnyt toita klo 0100 asti...

Kyproksella jatin tavarat eksanyksan kotiin, kavin suihkussa ja sen jalkeen lahdimme purjehtimaan. Girnesta Mare Monten rannalle n. 10km, jossa ankkuroimme veneen ja pidimme uintitauon: mina, eksanyksa ja taman kaveri.

Hetki oli kuin matkailumainoksesta: blondi uusissa mustissa kiiltelevissa bikineissa, eksanyksa podatun kroppansa kanssa ja toinen viriili mies svengaavassa, tosin hyvin vahaisessa purjehdusvaatetuksessa, purjeveneen kannella isoja vaaleanvioletteja viinirypaleita jaamurskassa, kasissamme kylmat Carlsbergit, taustalla soi pikkuradiostamme energinen rokki ja edessa siintaa turkoosi Valimeri.... Vain 1.5 tunnin matkan paasta hikisesta, tyopapereiden tayttamasta olkkaristani....

Meilla tosin ei ollut kameraa mukana koska aallokko oli sen verran kova, etta olimme jattaneet kaikki ylimaaraiset tavarat maihin. Pitkan uintihetken jalkeen purjehdimme takaisin Girneen ja siita kotiin syomaan.

Illalla kavimme Karmin kylassa, joka on n. 10km paassa keskustasta, vuorenrinteella St. Hilarionin linnan lahella. Kyla on todella hyvin hoidettu, siisti ja romanttinen, vahan kuin Sisilian Taorminan lahella olevat vuoristokylat. Keskustassa on iso valkoiseksi kalkittu kirkko, talot sijaitsevat vuorenrinteella kiemurtelevan paakadun varrella, joka puolella on varikkaita kukkia ja viikunapuita ja kiemuraisilla kujilla seikkailee sopoja kulkukissoja. Joimme nakoalabaarissa aikamme Brandya ja Baileysta ja palasimme yomyohalla kotiin lopen uupuneina.

p.s. kyseessa oli eksanyksan lahjoittaman kolmen paivan short breakin ensimmainen osa...

Vappuvideo

Tassa lyhyehko video kahvilasta Osmanbeysta vapunpaivana. Napsakkaa musiikkia, lempeata cappuccinoa ja pienta actionia kahvilan ulkopuolella. Taysin normaalia vapun paivan viettoa taalla. Videosta nakee myos selkeasti, kuinka kyseinen, Istanbulin suurin kulkue Sislista Taksimiin ei ollut vakivaltainen tai kaaosmainen. Lievaa riehumista oli sivukujilla ja joissakin lahioissa - suurin osa vapunpaivan aktiviteeteista oli taysin rauhallisia kuten nyt tama videokin nayttaa. Toisaalta taas, ketapas ulkomailla kiinnostaisi Gloria Jeansin pop-musiikki tai cappuccinon laatu kun sivukujilta voi saada jatsaavampia kuvia kyynelkaasunaamareihin sonnustautuneista poliiseista ja siviileista?

Kotona!

Takaisin kotona! Aamulla kavin viela 3 tunnin uintikeikalla rannalla, jonka jalkeen kahvittelin kaverin veljen kanssa ja suuntasin lentokentalle. Lento meni kuin siivilla, kuuntelin ipodista musiikkia puolivakisin, silla vieressa oleva lontoolainen mies yritti jatkuvasti jututtaa. Lopulta suljin silmanikin etta han tajuaisi etten ole juttutuulella. Ei, en ole epasosiaalinen, mutta vietin viimeiset 6 paivaa 54 muun journalistin kanssa tehden monta haastattelua paivassa. Rajansa kaikella.

Jo paluumatkalla huomasin, etta kuudessa paivassa kerkeaa tapahtumaan. Kaksi kollegani ovat eronneet (ne, kenen haita tanssittiin vuosi sitten) ja eraasta tyttokaverista tuli eilen tati. Aavistan, etta tarinoita on lisaa - parin tyttokaverin kanssa en ole kerennyt nakemaan moneen viikkoon.

Pidemmitta puheitta, lahden nyt eksanyksan luokse meren rannalle toimittamaan kassillisen mamman hilloja ja lehtia Kyprokselta ja samalla katsastamaan aijaporukan, jossa han kahvittelee poissaollessani ja aina silloin talloin. Vuoden olen ollut kuvioissa, enka ole vielakaan nahnyt millaisista tyypeista on kyse. Jo riitti. Menen siis pitamaan pojille kuria ja ottamaan ohjakset kasiini! Kaljanjuonti seis ja pojat kotiin! Hyvaa yota! [henk. koht. lisays ystaville: ymmarran kylla, etta olette pudonneet kelkasta. lyhyesti sanottuna saaga jatkuu, ja ihan hyvin jatkuukin.]

Politiikkaa rannalla ja altaalla

Tanaan aloitin aamun aamupalalla kollegoitten kanssa parvekkeella. Soin kasan paistettua hellimia, tuoretta leipaa ja vesimelonia. Paalle englantilaista teeta. Ainoa, mita Istanbulista kaipaisin tahan hotelliin on erinaiset pienet keksit ja leivokset, tykkaan syoda aamupalan paatteeksi nimittain sellasen suklaakroisantin, joita en taalla ole nahnyt oikeastaan missaan.

Aamupalan jalkeen lahetin toimistolle yhden jutun, ihan pintapuolisen silauksen siita mita kaikkea materiaalia olen kerannyt ja suunnistin Acapulcon rannalle. Juorusimme ja uimme suomalaisseurassa (taalla on yksi suomalainen kollegakin, tosin Ruotsista!) koko iltapaivan. Hauskaa oli. Naureskelimme monille jutuille ihan tippa linssissa. Mustaa huumoria ja sarkasmia vaikka muille jakaa. :)

Illemmalla tallaydyin pikkumustaan ja piikkareihin ja lahdin hotellin uima-altaalla pidettyihin pippaloihin jotka piti parlamentin puhemies. Paikalla oli myos ex-presidentti Denktas, jota luonnollisestikin kattelin. Denktasin ymparilla pyori kuitenkin sellainen media/valokuvaussirkus, etta en todellakaan halunnut jaada siihen ymparille yhtaan pidemmaksi aikaa. Vetaydyin kollegoitten kanssa syomaan Kyproksen herkkuja (niista pitaisi kai kirjoittaa joku kerta erikseen..). Myohemmin tormasin hyvaan tuttuuni ex-ulkoministeriin, jonka kanssa jalleentapaaminen oli harvinaisen hauska. Haastattelin hanta joskus pari vuotta sitten ja tulimme hyvin juttuun, niin hyvin, etta kuunnellessani sita nauhaa viela monta vuotta myohemmin se keskustelu sai minut harvinaisen hyvalle tuulelle. Kun poliitikko puhuu suoraa ja mutkailemattomasti, jopa toykean rehellisesti aiheesta kuin toisesta, maustaen ilmaisujansa sulavilla diplomaattisilla sanakaanteilla pilke silmassansa siina on toimittajan tyo melkein tehtyna.

Huomenna matka jatkuu paraatissa paakaupungissa. Toivottavasti saan katsomosta varjossa olevan paikan jotta en lakahdy kuumuuteen, taalla oli naas tanaankin kai n. 41 astetta ja aurinko paistoi harvinaisen pisteliaasti....

Paivan paatteeksi

Yet another great day in Cyprus! Tanaan olin jo aamusta ylhaalla ja presidenttia haastattelemassa. Oikein fiksu, tosin hyvin virallinen.

Pressan jalkeen suuntasimme toiseen lehdistotilaisuuteen, jonka paatteeksi kavin harvinaisen mielenkiintoisen keskustelun Englannissa koulutetun juristinaisen kanssa. Meilla oli hyvin samantyyppisia kokemuksia eraasta kansallisuudesta: naisen pikkusisko oli saanut Warwickin yliopistossa kyproksenkreikkalaisilta luokkakavereiltaan aamukahdelta uhkailevia tekstiviesteja, joissa kyproksenkreikkalaiset ilmoittivat "raiskaavansa taman ja polttavansa luut" -- mina taas sain kerrankin eraalta kyproslaiselta Antonikselta kuulla Lontoon yliopiston tietokonehuoneessa tunnin saarnan siita, kuinka "pidat raiskaajista ja syot varmasti itsekin ihmislihaa" koska olen asunut Turkissa. Saarnan jatkuessa toista tuntia jouduin pyytamaan kampuksen turvamiehet avukseni.

Saanen seikkailla komparatiivisen politiikan maisemiin: me karjalaiset emme aloittaneet sotaa, meikalaiset pakotettiin lahtemaan Karjalasta taysin meikalaisista riippumattomista syista, emmeka me koskaan ole vaatineet mitaan kostoa tai kompensaatiota Venajalta. Kaikki mita meikalaisille kavi on tuhat kertaa suurempi humanitaarinen tragedia kuin se, mita itse sodan aloittaneille, etniseen puhdistukseen syyllistyneille kyproksenkreikkalaisille koskaan kavi.

Kayttaytyvatko suomalaiset yhta sekopaisesti kuin jotkut kyproksenkreikkalaiset? Eivat, silla meilla on edelleen jarki paassa ja usko siihen, etta venalaisetkin ovat ihmisia. Suomettuminen piti aariporukat kurissa ja ulkopolitiikan realistisena, oli se sitten emotionaalisesti kuinka surullista aikaa tahansa. Karjalan tragedian tukahduttaminen oli toki tragedia itsessaan, silla sen tabuksi vaantaminen maksoi monen ihmisen henkisen terveyden, mutta se oli veroisensa, silla tana paivana Suomi on dynaaminen kypsa yhteiskunta, jolla on maailmanpolitiikan realiteetit hallussa. Samaa emme voi sanoa kyproksenkreikkalaisista. [Mutta sen toki myonnan, etta Limassolissa on hyvaa ruokaa, iltamenoja ja lampoa aurinkomatkalaisille melkein lapi vuoden].

***

Illalla kavin myos eraan aidin luona puutarhassa keraamassa hedelmia ja saamassa kassillisen hilloja kotiin (persikka, keltainen luumu, mansikka ja aprikoosi, kaikki omasta puutarhasta). Sen jalkeen kavimme viela ulkona syomassa, jonka jalkeen minut tuotiin takaisin tanne Palatsiin.

Eraan aiti on myos toimittaja ammatiltaan. Han kertoi taas kertaalleen omasta paostaan Lefkosasta, jossa tama oli toissa valtion radiolla. Heinakuussa samana paivana kun Kreikka julisti liiton Kyproksen kanssa (ennen Turkin valiintuloa siis) eras nuorempi kreikkalainen tyokaveri Herra F oli tullut kehottamaan hanta lahtemaan toimistosta heti. Siis aivan heti, muuten tama "ei ehtisi". Siis ei ehtisi elossa turvaan pohjoiseen ennen kun Kreikan joukot tappaisivat kaikki saaren turkkilaiset (osana enosista eli liittoa Kreikan kanssa). Ja niinpa han olikin sitten lahtenyt pohjoiseen silta seisomalta. Kaksi kyproksenturkkilaista kollegaa, jotka eivat kollegan varoitusta kuunnelleet katosivat kotimatkallansa samana iltana - kreikkalaiset joukot tappoivat heidat.

(Ehkapa nailta pohjilta on mahdollista ymmartaa miksi Turkki tanne saarelle joukkonsa lahetti paivaa paria myohemmin. Tosin aikeistansa se ilmoitti etukateen myos Britannialle, joka pesi koko hommasta katensa vaikka oli yksi Kyproksen perustuslain takaajamaista. Perustuslain mukaan Turkilla, Kreikalla ja Britannialla oli kaikilla oikeus puuttua Kyproksen asioihin myos sotilaallisesti mikali maa yrittaisi liittya osaksi mitaan toista kokonaisuutta valtiota, kuten nyt vaikka 'esimerkiksi' Kreikkaa. Turkin valiintulo oli siis taysin laillinen. Vuoden 1960 perustuslain perusteella voimme myos argumentoida, etta Kyproksen EU-jasenyys on vastoin lakia).

Noin 30 vuotta myohemmin radion tyotekijat olivat tavanneet uudelleen rajan avauduttua. Herra F oli ollut myos paikalla. Aiti oli mennyt taman luokse ja kiittanyt hanta henkensa pelastamisesta. Herra F sanoi, etta oli monta kertaa tuntenut sydamessaan pelastaneensa aidin hengen, muttei ollut ollut varma nakisiko tata enaa koskaan uudelleen.

Kuvotus

Eilinen meni kuin siivilla Girnessa, Magusassa ja Lefkosassa. En kerennyt ajattelemaan saatika sulattamaan kaikkea. Tapaamisten valiin jaaneen tunnin aikana tulin hotellihuoneeseen ja kaaduin suoraa sankyyn paivaunille. 38 asteen lammossa paikasta toiseen juoksentelu on uskomattoman vasyttavaa.

Toinen asia mika aiheutti varmasti osan pahasta olosta oli eraan haastateltavan kertomus. Vuoden 1974 sodan alkumainingeissa kreikkalaiset sotilaat vangitsivat hanet muiden kylan miesten kanssa, jonka jalkeen he olivat ampuneet, polttaneet ja haudanneet kylan naiset ja lapset. Yhteensa 89 ihmista, joista nuorin oli 4kk vanha. Haastattelemani miehen vaimo ja viisi lasta oli tapettu siina samassa. Nuorin lapsista oli 1.5-vuotias, jonka poltettu ruumis loydettiin kylan takana sijaitsevasta joukkohaudasta aitinsa syliin takertuneena. Vauvan ruumiissa oli 40 luotia. YK saapui alueelle dokumentoimaan hautaloydon. Myos mies naki vaimonsa ja lapsensa poltetut ruumiit.

Kaikkea sita on nahty ja kuultu, mutta eilen kuulemani kertomus on varmasti kamalin tarina, jonka olen itse elaessani kuullut itse asianosaiselta. Miehen kertoessa tarinaansa monet meista pistivat silmille aurinkolasit, emme kyenneet seisomaan siina hanen edessansa ilmeen varahtamatta. Tapaamisen jalkeen olin ihan poikki vaikka kello oli vasta 13.00.

[sivuhuomautus, kyseinen ihminen ei enaa halua mitaan muuta kuin itsenaisyyden talle maalle. Ei neuvotteluja, ei mitaan koristepuheita kreikkalaisilta yhdessaelamisesta johon he eivat itse kuitenkaan taysin kykene, saatika tyhjia lupauksia 'vahemmisto'oikeuksista, vaan ihan vaan yksinkertaisesti sen, etta hanen maansa tunnustetaan omana kokonaisuutena.]

Ilta taas meni uuden ulkoministerin juttusilla, charmantti tapaus vaikkakaan ei ihan yhta sanavalmis kuin aikaisempi. :)

Pohjois-Kypros

Tanaaamuna laksin huonosti nukutun yon jalkeen Pohjois-Kyprokselle tyomatkalle. Aika pitkalle sellaiselle, melkein viikoksi.

Taalla juhlitaan viikonloppuna rauhanpaivan 35 vuosipaivaa. Paivan nimikkeesta saa olla vapaasti mita mielta haluaa, fakta on se, etta sen jalkeen kun Turkin joukot talle saarelle saapuivat on rauha pysynyt maassa 35 vuotta, siina missa taas vuodesta 1963 lahtien, vuoteen 1974 asti taalla oli helvetti irti saannollisin valiajoin. Asialla EOKA, eli kyproksenkreikkalaiset aarinationalistit, joiden toive oli putsata saari turkkilaisesta vahemmistosta ja liittaa se Kreikkaan.

Valilla oikein naurattaa Suomen Kuvalehden ym. selitykset siita, kuinka Turkki miehitti saaren ihan vaan sen takia etta 'kreikkalaiset halusivat liittaa saaren Kreikkaan'. Ovatko ihmiset oikeasti niin naiiveja, etteivat he ymmarra mita 'Kreikkaan liittyminen' eli 'enosis' kasitti? Etnisen puhdistuksen, osittaisen kansamurhan, vahemmistojen alistamisen asumaan ghettoleireissa, vahemmistooikeuksien tayden polkemisen, ihmislaumojen massatapot ja massahaudat. Naitahan YK:n rauhanturvaajat tulivat tanne ensi alkuun jo vuonna 1964 setvimaan. Kymmenen vuotta ennen kuin Turkki puuttui peliin taysin sille Kyproksen vuoden 1960 perustuslaissa annettujen oikeuksien mukaisesti, taysin Iso-Britannian tiedostaen sen mita tuleman piti.

Joo, puolueelliseksikin minua voi kutsua, mutta olen nykykreikan politiikan kandi, ja juuri tama aihe oli yksi paaaineistani ekassa tutkinnossa. Ei suinkaan Turkissa vaan Lontoossa, jossa kavin samat totuudet lapi kuin kahdeksan kyproksenkreikkalaista, joille totuus tosin oli usein jokseenkin kova pala. Niin kova, etta kesken tunnin pistettiin tupakaksi kun Kreikan kreikkalainen opettaja vaansi Lefkosan pojille rautalangasta, etta heidat reppanat oli aivopesty kotopuolen peruskoulussa.

Niin ja totuus muuten on se, etta kyproksenkreikkalaisella menolla, jatkuvilla uusilla vaatimuksilla ja saaren pohjoisosan eristamisella muusta maailmasta talle saarelle ei rauhaa saada, ja Turkin avulla se saatiin vakisin. Totuus on myos se, etta kyproksenkreikkalaiset itse kayttaytyvat kuin ahnaat lapset rauhanneuvotteluissa, taysin sisaistamatta sita, etta he ovat yksi todella harvoista ihmisryhmista, jolleka tassa maailmassa on tarjottu edes primitiivinen mahdollisuus palata menneisyyteen ja saada osa menetetysta omaisuudesta takaisin. Kuinkas usein karjalaisten tai vaikkapa Potsdamin sopimuksen kattavien pakolaisten tai palestiinalaisten asioita on setvitty YK:n tasolla viela vuosikymmenien jalkeenkin? En tieda ainuttakaan kertaa -- vaikkakin Kyproksesta jaksetaan edelleen jauhaa. Jos karjalaisille tarjottaisiin mahdollisuus palata 30 vuoden jalkeen silla ehdolla, etta joka ikinen ihminen ei saisi kotiansa takaisin ja alueelle jaisi era venalaisia sotilaita, vaatisimmeko me viela jotain lisaa? Emme, silla kotimaalla ei ole hintaa. [alkaaka hyvat ihmiset viitsiko vaittaa, etta Kypros olisi taysin eri asia. Se ei ole kun on kysymys pakolaisista ja mahdollisuuksista kaantaa historian kellonviisarit taaksepain].

Taten siis kippistan Girnen uusimmassa viiden tahden hotellissa Pohjois-Kyproksen Turkkilaisen Tasavallan tulevalle ja nykyiselle itsenaisyydelle lasillisella Efesos Lightia, jonka jalkeen lahden keskustaan tuttavien kestittavaksi.

Serefe, Gia mas!

Tyolaisten oikeudet

Naapurikorttelin elainkaupalla on tapana kayttaa laitonta tyovoimaa taysin hapeamattomasti. Omistajaherra on itse asiassa ylpea siita, etta han voi kayttaa kauppaansa vartioimaan yksiloita, joille ei tarvitse maksaa kuin ruokapalkka ja antaa yosija.

Hiljattain halvan tyovoiman kohtelu on kuitenkin alkanut riistaytya kasista.

Omistajaherra on alkanut vaatia tyontekijoiltaan, etta he pukeutuvat Fenerbahcen jalkapallojoukkueen paitoihin koska han on itsekin fanaattinen Fenerbahce-fani. Tyontekijoilta ei tietenkaan itseltaan kysyta mita joukkuetta he kannattavat, vaan toihin tullessa heidat melkein vakisin puetaan keltasinisiin paitoihin...

Missa vaiheessa tallaiseen torkeaan pompotteluun pitaisi puuttua? Missa raja? Eiko tassa maassa kukaan valita tyolaisten oikeuksista?

Kuvitelkaa millaista olisi tehda toita viikon kuutena paivana klo 09-21.00 ja saada palkaksi vain pari kolme kuivaa lihapullaa ja kylmaa vetta... seka ehka ohikulkijoiden saalivat katseet? ;)

Bloggauksen rajat

Olen monasti miettinyt missa kulkee bloggauksen rajat - kirjoittaisinko vain spesifeista, Turkkiin liittyvista aiheista vaiko myos omasta elamastani. Ei, mina en ole "blogikriisissa" kuten eraat blogimaailman ihmiset ovat olleet, mietinpahan vain mihin itse vedan rajan.

Tavallaan haluaisin olla taysin anonyymi ja kirjoittaa vain asiaa, koska silla lailla lukijakin ehka keskittyisi vain itse aiheeseen. Toisaalta taas sellainen laatikkoajattelu olisi hopsoa, minahan kirjoitan "asiaa" jo tyokseni joka paiva ja sita myos luetaan "asiana". Miksi en sitten vapaa-ajalla kirjottelisi vahan rennommalla otteella?

Sitten tuo anonyymiys. No, tosiasiassa se on ehka vahan hopsoa yrittaa pysyttatya "anonyymina". Kuvani on taalla lehdessa harva se paiva artikkelien vieressa emailin kera. (Tosin se on 1.5 vanha, siita ei valttamatta tunnista minua kadulla). Ja enpa ole koskaan kuullut etta Turkin mediassa olisi joku toinen suomalainen toissa. Ne pari kolme muuta tekevat juttuja Suomeen eivatka lisaksi ole koskaan edes asuneet niissa muissa maissa missa mina olen. Eli se siita, jos joku tuntee Turkin suomalaisia, mita todennakoisemmin tuntee myos ainakin omia tuttujani, ellei sitten minut...

Voisitteko te hyvat ihmiset sanoa onko teista tama meikalaisen arkisempi kirjoittelu tylsaa. Jatkanko samalla linjalla vai palaanko alkuaikojen aihefokusoituun kirjoitteluun? En ota mitaan palautetta pahasta, vaikka pyytaisitte, etta lopetan kirjoittamasta kokonaan. Tosin siihen en suostu, etta alkaisin tassa blogissa toimittamaan uutisia tai kolumneja Turkin vahemmistokysymyksista tai naisten oikeuksista. Ei, en halua tehda toita blogissani koska noin vakavista aiheista ei vain kirjoitella blogijuttuja vapaa-aikana. Sitapaitsi on olemassa muita blogeja, joissa naita aiheita sivutaan ihan tarpeeksi, osittain myos ihan asiantuntevasti (esmes. Euroopan Rajalla).

Niin, ja tassa mina Lontoossa sushilla viime viikolla eraan kanssa. (Vieressa olevat japanilaiset olivat vahan kummallisia..). Paatin poikkeuksellisesti laittaa tanne kuvan, jonka aion tosin poistaa paivan parin paasta. Kuva on parempi kuin todellisuus tai sitten seura teki kaltaisekseen: yleensa minulla on naamallani happamampi ilme.

[kuva poistettu]

Reina

Eilen paadyimme tyttoporukalla Reinaan, jossa sitten viihdyimmekin monta tuntia.

Seura oli hyvaa ja niin oli musiikki myos, turkkilaisia ja kreikkalaisia klassikkoja... satunnainen Michael Jackson... Meikalaisen tunteville ei varmaan ole yllatys, etta tanssin monta tuntia putkeen miltei tauotta. Oli niin hauskaa, etta mennaan ehka ensi viikolla uudestaan.

Kreikassa opiskellessani minulla ja eraalla tyttokaverilla oli tapana kayda ulkona noin kolme kertaa viikossa ja tanssia vahintaan nelja tuntia putkeen kreikkalaista poppia. Ihan samaan en eilen ennattanyt koska seura vasyi ennen minua. Ehka parempi niin, silla tanaan on edessa pitka tyopaiva!

Ja niille jotka eivat Istanbulia tunne: Reina on merenrannalla oleva yokerho, josta on nakoala vastarannalle Aasiaan. Se on Kurucesmessa, melkein heti Aasiaan menevan sillan vieressa. Paikka on aika jetset (paparazzit, turvamiehet oven edessa) mutta ilmapiiri viikolla on enemman down-to-earth kuin viikonloppuisin ja hintataso juomien kannalta normaali laatuun verrattuna (tosin suomalaisten pikkukaupunkien kulmabaareihin verrattua torkykallis ;)). Laitoin tanne joskus aikaisemmin linkin... tassa myos kuva!

7 July

BBC:lla oli hyva uutisartikkeli 7/7:n pommi-iskujen muistotilaisuudesta eilen. Olen tasta aiheesta jo sanottavani sanonut jo aikaisemmin.

Helle laannuttaa

Kaksi viimeista paivaa taalla on ollut todella kuuma, siis niinkuin oikeasti niin kuuma etta on hiki sisallakin. Olen yrittanyt pysyttaytya vahissa vaatteissa asunnon puutarhan puoleisella puolella, mutta silti on ollut hiki. Lisaksi jotenkin olen heraillyt maanjaristyksen pelossa joka toiseen rasahdukseen, ehkapa sen takia, etta uutisisten mukaan viime paivina Egeanmerella on ollut useita pienia maanjaristyksia. TV-uutiset varmasti jotenkin hiipii vai vihkaa mieleen.

Eilinen meni toissa hyvin ja hauskaa oli. Menin kiinalais-turkkilaisen bisneskillan lounaalle, jossa oli sitten myos muut parhaat kollegani. Soimme, teimme toita ja juorusimme. Samalla tutustuimme myos uusiin ihmisiin ja kiinalaisilta saimme natit paperiveistokset lahjaksi.

Lounaalta jatkoimme tyokaverin kotiin hakemaan auton ja siita sitten toimistolle. Juorusin lisaa ja jutunkin sain tehtya. Eraan brittikollegan kanssa maiskuttelimme Lontoon reissuani oikein kunnolla, kyseinen miespuolinen kollegani kommentoi aina omaa elamaani mahtavalla brittisarkasmilla, olemme muutenkin tulleet toimeen ekasta paivasta lahtien aivan mahtavan hyvin. Taydellinen platoninen suhde! :)

Toista jatkoin eraan toisen miespuolisen kaverin kanssa kaljalle Taksimiin, jossa sitten istuimmekin kolmisen tuntia Beyoglun sivukujalla. Talla kertaa agenda ei ollut kovinkaan vakava, mita nyt niita naita jaarittelimme, mutta hauskaa oli silti.

Kotiin tulin aika ajoissa, jotta selvittaisin tavaroitani, mutta jotenkin se ilta vaan taas meni ohi ihan muita juttuja tehdessa. Tilasin pitsan, katsoin telkkaria, chatasin netissa, soittelin skypella ja naplasin uutta tietokonetta... En siis saanut mitaan aikaiseksi.

Nain tulee mita tod. nak. kaymaan myos tanaan, silla ohjelmassa on Reina / Sortie, ainakin 80% varmuudella!

Ja arki jatkuu...

Taas kotona. Kumma fiilis!

Eilinen meni kuin siivilla, matkaan aamupalan jalkeen, keskustaan kirjakauppaan, Paddingtoniin kahville eraan kanssa ja siita Heathrowlle. Ostin viela CK:n parfyymin ja John Friedan blondishamppoota, ne on julmetun kalliita Turkissa (ei ihme, suurin osa blondeista kun on 100% tekoblondeja).

Lentokentalla paatin, etta loma meni niin hyvin, etta juon yhden Pimmsin. Niinpa sitten teinkin. Suomessa ei kai myyda Pimmsia, en tieda miksi. No mutta joka tapauksessa kyse on hyvin brittilaisesta konseptista. Kesajuoma, jonka seassa on Pimmsia, limonaadia, kurkkua ja mansikoita.

Lentokentalla paadyin myos ostamaan uuden notebookin, Samsung NC10 hinta 320 puntaa eli ei siis mitaan. Tama lienee paljon napparampi toissa, voin ottaa lehdistokonferenssiin pelkan kasilaukun ja jaada sitten siita kahvilaan tekemaan toita jos en halua menna toimistolle tai kotiin! Ennen olen ajoittain kantanut koko isoa lapparia mukana.

Lentokone oli Turkish Airlinesin upouusi Airbus. Tosi hieno, jokaisella paikalla oli oma interaktiivinen pikkutelkkari jossa oli vaikka mita leffoja, musiikkia ja peleja. Paitsi ei tetrista! Hoh!

Lento meni "kuin siivilla" ja kotona olin joskus 23 aikaan. Lentokoneessa vieressani istunut irlantilainen talouskonsultti pyysi minut lennon paatteeksi illalliselle ja taksikuski kosi, joten paiva sai siis ihan positiivissavyisen lopun vaikka Lontoo ja sen ihan jonkun muun seura olisi ehka sitten kuitenkin maittanut viela paivan pari... [sivuhuomautus: kun sellainen suhde paattyy, jossa lihakset, jaguaari ja exan ongelmat filippiinojensa kanssa ovat olleet tarkeampia kuin sina, tekee harvinaisen hyvaa huomata, että on olemassa myös ihmisiä, jolla ei ole exaa, jaguaaria eika edes salijasenyytta vaan tilannetajua ja tunnealya. Suosittelen.]

Ehkapa menen Lontooseen uudelleen viela tana kesana, en tieda. Seuraavina viikkoina ohjelmassa on Kypros, ehka Suomi, Hollanti. Tanaan paiva jatkuu toita tekien, jonka jalkeen menen salille ja altaalle!!!

Terapiaa

Ah, jo kolmas paiva vapautta Lontoossa. :) :) Miten entinen kotikaupunki, jossa en koskaan oikeastaan viihtynyt voikin tuntua nyt niin kotoisalta ja ihanalta??? En ymmarra. Rakastunut en ole (ainakaan toistaiseksi), eika kyse ole mistaan (muustakaan) mielenhairiosta. Ehkapa siita, etten aikaisemmin voinut nauttia koko kaupungin hyvista puolista, koska kaipasin Istanbuliin niin paljon? 7 vuoden ajan, joka ikinen paiva. Nyt kun olen saanut aimo annoksen sita, huomaan, etta kylla taallakin on kaipaamisen arvoisia asioita. Ei yhta vakevia ja vahvoja kuin Istanbulissa, mutta silti.

Paiva meni kului tanaan vallan mainiosti Brightonissa rannalla. Eraan kanssa lahdettiin kahdestaan matkaan jo aamupaivalla. Brightonissa menimme huvipuistoon, jossa kokeilimme paria laitetta ja jossa tietenkin tormasimme turkkilaisiin turisteihin (juttelimme jonkun aikaa). Sen jalkeen ostimme piknikkamat Tescosta ja vuokrasimme rantatuolit. Vaihdoin bikinit ja otin aurinkoa parisen tuntia, saaden taas lisaa varia nahkaan. Eras nukahti aurinkoon myos. Kotiin palasimme vasta 20.00...

Kavimme juuri lapi paivan tapahtumia ja tulimme molemmat siihen tulokseen, etta ei, me emme voisi koskaan kayttaytya nain Istanbulissa. Kerta kaikkiaan havytonta, kunniatonta kaytosta yhta kaikki.... Mehan olemme fiksuja ihmisia jolla on hyvat tyopaikat ja hyvat tavat.

Toki voisimme menna rannalle keskenamme ja vuokrata vierekkaiset tuolitkin, mutta mihinkaan puistoon emme voisi menna bikinit ja shortsit paalla, paidattomana. Minulle ei tulisi koskaan mieleeni menna miespuolisen kaverin kanssa siella rannalle ja ensi tekijoikseen riisuutua bikineihin. Kaveri luulisi etta olen joku kumma bimbo, joka yrittaa harnata tai vietella. Mitkaan fyysiset huomionosoitukset eivat olisi Istanbulissa mahdollisia, silla niita paheksutaan ja pidetaan torkeana rietasteluna. Kylla, jopa vilpitonta halausta julkisella paikalla tuijotetaan. Ei sellaisesta useammin kukaan mitaan sano, mutta kun ihminen tietaa mita lasnaolijat ajattelevat, sita pitaa vaan itsensa etaisena ja jaykkana. Ja ihmiset, joilla on "kunniallinen tyo", josta heidat myos tunnetaan, pysyvat vielakin etaisempina niin, ettei vaan "juttu ala leviamaan". Kayttaydy sitten sen mukaisesti.

Mutta vapauden maku on ollut terapeuttinen ja eraan seura tuonut hymyn takaisin kasvoilleni. Mika parasta, tiedan, etta Lontoo on edelleen osa itseani. Vaikka viimeiset pari vuotta olenkin pistanyt kaiken energiani Istanbulin parhaitten puolien ahmimiseen, on hyva huomata, kuinka innoissani olin jo pelkasta lauantain Guardianin ostamisesta ja selailusta, Tescon hyllyilta keksipakettien poimimisesta, siita, etta nain ihmisten juovan Pimmsia pubin terassilla ja tuttujen katujen mittailusta.... Jopa omassa terveyskeskuksessa piipahtaminen oli ihanaa, niin selkeata ja tuttua. Tanne pian taas takaisin!

Lontoo

Talla kertaa Lontoossa on ollut harvinaisen viihtyisaa, viihtyisaampaa kuin silloin kun asuin taalla kokonaiset 7 vuotta....

Torstaina soimme emännän kanssa aamupalaa yli tunnin, jonka jalkeen tein pikkasen toita. Sen jalkeen suuntasimme keskustaan Primarkiin ostamaan kassillisen alevaatteita. Halpa punta on tehnyt Primarkista viela halvemman!

Primarkista jatkoin vanhalle tyopaikalleni, jossa kokoustin entisen pomon kanssa ja yllatin vanhat kollegat piipahtamalla tyopisteessamme. Olo oli haikea, kerrassaan haikea. Jos joku olisi tarjonnut minulle heti saman tien kahden viikon tyoputkea siella niin, ettei elamani Istanbulissa menisi sotkuun, olisin jaanyt silta istumalta kokottamaan omalle vanhalle tuolilleni. Mutta seuraava projektimme jatkuu vasta elokuussa ja silloinkin Suomesta, Kreikasta ja Turkista kasin. Silti iso jykeva lehtitalo, ah-niin-ihanan-suloiset-fiksut-asialliset-kivat-humoristiset entiset kollegani, ylikorrekti asiallinen ilmapiiri, toimiston siisteys sun muut pistivat olon haikeaksi. Turkissa kylla vaan me ollaan viela isommassa pilvenpiirtajassa ja on kampaamot, kuskit ja viiden tahden aamupalat, mutta FT:ssa tyon ja tiimin motivaation taso on ihan omaa luokkaansa.....

Illan vietin eraan kanssa, jonka tapasin Istanbulissa 236 metrin korkeudessa viime vuonna yhdessa tyojutussa. Jalleentapaamisemme alkoi Regent Streetilta, jossa shoppasimme ja katselimme aleja (taalla melkein joka puolella 50% alennukset). Loysin Armanilta kivan mustan lapinakyvan royheloisen pitsipaidan, 29 puntaa! Sita voin pitaa joskus syksymmalla koktailjuhlissa.

Kaupoilta jatkoimme Japan Centreen sushille josta hän saattoi minut viela juna-asemalle – eika vain asemalle vaan ihan perati junaan sisalle. ;) ;) Kotimatkalla olo olikin sitten niin harvinaisen positiivinen, etta ajoin melkein oman pysakkini ohi kuunnellessani ipodista 80-luvun poppia.

Eilen jatkoin samaa rataa kaupoilla ja keskustassa seikkaillen. Illan istuimme Hyde Parkissa nauttien Lontoon vapaudesta (eli siita, ettei kukaan mulkoile istanbulilaisen paheksuvasti vaikka makoilemmekin maassa perati julkisella paikalla). Tanaan on taas ohjelmassa jotain ihan muuta, en ole ihan varma viela mita.

Hetkonen. En mä haluaisikaan lahtea takas Turkkiin ihan viela!!?!!

Päivä rannalla

Eilen lahdin jo aamutuimaan Mustanmeren rannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Matkassa oli exa ja hanen 10v tyttarensa. Liikenneruuhka oli kerennyt alkaa jo klo 10.00, joten matka mateli 30km reissun noin tunnissa. Ei se mitaan, maisemat oli hienot: vihreata metsaa ja natteja laaksoja.

Merivesi Mustanmeren suulla oli aika viileata, samalaista kuin jarvivesi yleensa kesalla Suomessa. Sepas ei kuitenkaan menoa haitannut. Uin tyttaren kanssa omien laskujemme mukaan n. 800 metria ja hypin erinaisia uimahyppyja ainakin 45 minuuttia. (Ei varmaan mikaan ihme, etta viime yon nukuin kuin tukki).

Kerasimme myos satsin hienoja kivia, seikkailimme kallioilla ja katselimme kuinka parin perheen koirat uiskentelivat hekin innoissaan viileassa vedessa. Yksikin mies piteli beagleansa keskivartalosta kiinni vedessa ja koira raukka yritti "uida" tilanteesta pois. Ehka miehen tarkoituksena oli vahan viilentaa tummanpuhuvaa koiraa, tai ehka vahan "jumppauttaa" tata, silla koiralla oli ilmiselva pelastusrengas vatsansa kohdalla.

Paiva ei ollut laisinkaan kuuma vaan sopivan viilea. Exa paloi ja niin teki myos tytar mutta meikalainen ei saanut kuin pienen lisavivahduksen rusketukseen.

Loimme tyttaren kanssa myos uuden konseptin: akvaario pullossa. Tama saattaa kuulostaa nyt aika iljettavalta, mutta em. konsepti on pieneen juomapulloon ahdetut n. 5-8 vaaratonta pienta meduusaa, hiekkaa ja merivetta. Jees, kerasimme meduusoja meresta (lapinakyvia, vaarattomia) ja ahdoimme ne muovipulloon, jossa ne sitten jatkoivat uintiaan. Tytar ilmeisesti vei ne paivan paatteeksi kotiinsa, jossa hanella on tyhja akvaario! Hyi! :) Kaiken kaikkiaan paiva oli harvinaisen rentouttava, nyt on hyva palata taas raatamaan, tanaan olen iltavuorossa...

Sitä sun tätä

Tanaan tein koko aamun toita siivoojan haariessa asunnolla. Kokkasin hanelle linssikeittoa ja annoin Finrexia flunssaan, toivottavasti hanen nuhansa paranee ja han tajuaa ottaa huomisen vapaaksi... Kamppa oli aivan jarkyssa kunnossa 2 kk siivoustauon jalkeen vaikka olen itse yrittanyt pitaa paikkoja siistina ja pesta ikkunoita jne...

Iltapaivalla lahdin kaverin kanssa kahville Leventiin, jossa analysoin hanen elamaansa ja suhdetraumoja 3 tuntia. Miksi minulla on sellainen olo, etta olen joidenkin ihmisten suhdeterapeutti?

Eilisen illankin nimittain vietin eraan miespuolisen kaverin kanssa illallisella ja kaljabaarissa, keskustellen hyvin syvallisesti kasitteista "pettaminen" ja "kemioiden kohtaaminen".

Tämä kaveri ehdotti aivan vilpittomasti, etta annan niin hyvia neuvoja, etta minun kannattaisi alkaa jo veloittaa Istanbulin miehia life coachingista. Hanelle itselleen neuvoin 3 viikkoa sitten, etta kivaa italialaista tyttoystavaa ei kannata pettaa noin vaan vaikka mieli tekisi, silla amerikkalainen vaihtoehto saattaa todistautua typeraksi horhoksi, jonka takia mukavaa napolilaistyttoa ei kannata jattaa. Jenkki sitten todistautuikin rasittavaksi asenteelliseksi horhoksi, ja nyt kaveri tajuaa kuinka paljon mukavampi italialainen on. Hyva niin, minakin pidan hanesta. :)

Kahvilasta suuntasin altaalle, jossa viereeni asettautui tatuoitu tanskalainen. Hyvannakoinen kaveri, mutta se lohikaarmekuvio rinnassa tuntui jotenkin vahan jamppalaiselta (suomennus: Jarvenpaan sosiaalilahio, jossa osalla asukkaista on puoskaritatuointeja. Tämä ei ole ylimielinen kommentti, vaan eraan 15 vuotta Jampan rajalla asuneen silminnakijan lausunto). No ei tatska miesta pahenna, juttelimme pitkaan ja kavimme yhdessa uimassakin. Tanskalainen on IT-konsultti, asuu tassa lahella. Vaihdoimme numerot ja sovimme, etta menemme joku kerta kahville tai koktailille. Miksipas ei! :)

Niin: katsoin juuri postit huomisen toita varten (niita riittaa....) ja yllatys yllatys, Hra IILIMATO oli taas lahettanyt "hiljattain ottamia kuviansa professoreille ja ystaville....". Paksua. Kiitos riittaa: blokkasin hanen emailosoitteensa taysin. Jo riitti.

Nyt lahden meren rannalle illallistamaan tuttujen kanssa ja sitten klo 23.00 kotiin jatkamaan toita..... Etta tallanen lauantai tanaan. Ihan hyva paiva kaikin puolin. Vielakin parempi siita tulee kunhan saan tyot tehtya...

Tapaus Jackson

Naapurusto on ilmeisesti herannyt uutiseen Michael Jacksonin kuolemasta, silla ainakin kaksi naapuria on jo soittanut Jacksonin kappaleita taman aamun aikana. Talla hetkella menossa on Billie Jean vastapaisen naapurin parvekkeella, jossa omistajaherra myos taputtaa kasiaan musiikin tahtiin ja ottaa tanssiaskeleita kohti parveketta. Mikas siina, ihan hyvaa musiikkiahan se on. Tosin taustalla kuuluu ezan (rukouskutsu), ja sen laulajalla on niin hyva ääni, etten tieda kumpaan elaytyisin tana aamuna enemman.

Minua Jacksonin kuolema ei itketa. En tuntenut hanta, ja kaikki me kuolemme joku paiva. Uskon, etta han ei edes elanyt kovinkaan terveellisesti - joten kuolema 50-vuotiaana tuskin on kovinkaan traaginen. Lisaksi olen myos sita mielta, etta myos seksuaalisesti hairiintynyt yksilo voi saveltaa ja sovittaa aivan mainiota musiikkia. Raiskaajia / lasten ahdistelijoita on varmasti on kaikissa alykkyysluokissa, eika seksuaalinen kieroutuneisuus tarkoita sita, etteiko ihminen voisi jollakin toisella elamanalallaan olla vaikka kuinka loistava taiteilija tai joku muu.

En myoskaan usko, etta savu nousisi tyhjasta. Hyvaksikayttotapauksissa on usein piirteena se, ettei "kukaan olisi koskaan uskonut mitaan sellaista siita ja siita ihmisesta, sehan oli niin kiltti". Hyvaluuloisuutta tassa maailmassa on liikaakin, silla ei lasten hyvinvointia edisteta. Joten sori kaverit, mina en todellakaan suosittelisi sulkemaan silmia epailyttavilta asioilta kuten nyt esimerkiksi hokemaan "Ei, ei se Michael Jackson [jota meista kukaan ei todellakaan tunne henkilokohtaisesti] koskaan mikaan lasten ahdistelija koskaan ollut, en suostu uskomaan"....

Jarkea peliin please: jees, kaveri teki aivan mainiota musiikkia, mutta hanen seksuaalisuudestaan tietavat vain ne, jotka hanen kanssaan olivat sangyssa.

Update - Iilimato II

Iilimato oli kuin olikin luokkakokouksessa. Sanoin hanelle suoraa, etta sain viestin, mutta en vastannut koska en kayta sita puhelinta aktiivisesti.

Iilimato "naureskeli" ihmetellen, ja sanoi, etta no se on se numero jonka annoit. Nyokkasin. Aivan niin, se on se numero jonka mina SINULLE annoin, ja jota mina en katso joka hetki. Kakkoskannykka, Iilimatoja varten.

Koko alkuillan Iilimato leijaili ymparillani, valilla kaihoisasti tuijotellen minua kohden. En katsonut hanta silmiin kertaakaan.

Keskityin taysin amerikkalaisten, itavallanturkkilaisten ja intialaisten luokkakavereitten kanssa juoruiluun ja Efes Lightin litkimiseen. Nu Terasilta on hieno nakoala yli kaupungin, aurinko laskeutui vallan lempeasti vanhan kaupungin moskeijoiden ylle.

Jonkun ajan paasta Iilimato nosti kytkinta. Huh. Han yritti viela jotenkin tivata toista numeroani, mutta sanoin, etta "hyva ystava, mina olen toimittaja, siihen numeroon soittaa jo 50 ihmista tunnissa. sita en enaa anna kellekaan uudelle" ja kaannyin jatkamaan juttua amerikkalaisen uusimman valloituksen, oikein mukavan turkkilaisen tyton kanssa.

Illan paatteeksi vaihdoin numerot eraan uuden tyypin kanssa ja ajoin taksilla kotiin. Jos Iilimato tulevissa luokkakokouksissa enaa yhtaan roikkuu ratkaisen asian jarvenpaalaisittain: teeskentelen olevani kännissä ja sanon hanelle suorat sanat. Tai sitten hoidan asian turkkilaisittain: olen jaatavan kylma ja toykea, niin etainen etten edes reagoi Iilimadon tervehdykseen.

Pahoittelen suoraa puhetta ja jokseenkin koppavaa, epakypsaa kaytostani, mutta rajansa kaikella.

Iilimato

Nyt avaudun kylla aiheesta - tai siis ihmisesta - joka arsyttaa pahemman kerran.

Kyseessa on Hra Iilimato, entinen yliopistotuttuni. Sellainen, jonka kanssa opiskelin tasan yhden kurssin Turkin politiikkaa Lontoossa ja jonka vieressa istuin tasan kerran Turkish Societyn juhlissa.

Maisterivuosi paattyi, kohtasimme valmistujaisissa. Otimme kuvia ja onnittelimme toisiamme (sivuhuomautus: mina sain A:n paperit ja Iilimato B:n, ihan pakko mainita).

Iilimadon aitikin oli paikalla ja mittaili minua katseellaan, kutsuen kylaan Istanbuliin. Han ja Iilimato kuulema nayttaisivat minulle Istanbulia, omaa vanhaa kotikaupunkiani, jossa olin jo aikaisemmin asunut monta vuotta. Kiitin kutsusta ja hymyilin lampimasti, mielessani kuitenkin pyoritellen silmiani.... Joo minakin tarjoudun nayttamaan Helsinkia kaikille Lontoossa opiskeleville, Helsingissa asuneille, Suomen kansalaisia oleville somaleille ja inkerilaisille. Kiitos vaan.

Valmistujaisten jalkeen Iilimato muutti takaisin Istanbuliin. Siita paivasta lahtien alkoi emaillaatikkooni ilmestymaan "joukkoposteja", joissa Iilimato kertoi urheiluharrastuksistaan, matkoistaan ja elamastaan. Ei, en voi uskoa, etta han oikeasti halusi kirjoittaa professorillemme kaikista niista asioista (vaikka aloittikin emailinsa aina "dear professors and friends" -avauksella). Uskon, etta ne postit oli tarkoitettu minulle tai jollekin toiselle naiselle, silla email oli aina lahetetty hanelle itselleen ja BCC:na "muille".

Kommentoin kirjeista ehka kahta, kiittaen kohteliaasti ja kehuen mukaan liitettyja valokuvia. Vastaukseni poiki yleensa kolme uutta postia joihin en enaa reagoinut.

Iilimato jatkoi postitteluaan myos armeijasta kasin. Hanen salainen sahkopostilistansa (professorit mukaanlukien) saivat kasapain kuvia Iilimadosta laivaston puvussa poseeraamassa eri sijainneissa. Otin asian huumorilla. Iilimatohan on ihan kivannakoinen ja urheilullinenkin, mikas siina univormumiesten kuvia katsellessa.

Kerran viikonloppuna sitten sain taas Iilimadolta sahkopostin, jossa han ilmoitti olevansa lomilla Istanbulissa. Olin tylsistynyt ja ajattelin, etta pyydanpas Iilimadon kahville, emme ole tavanneet kahteen vuoteen - koska han on armeijassa han ei voi edes pyytaa uutta tapaamista ja mina paasen kuulemaan millaista laivastossa niinkuin oikeasti on.

Ennen kun edes kerkesimme tapaamaan Iilimato tekstasi minulle viisi kertaa. Ehdin jo katua koko juttua. Han venkasi ja intti, etta menisimme meren rannalle kalaillalliselle. Ei, mina en halua lahtea hanen kanssaan minnekkaan romanttiseen paikkaan, vaan juoda ihan vaan tavalliset kahvit tai teet Taksimissa. Jouduin valehtelemaan Iilimadolle, etta minulla on toinen tapaaminen tunti hanen jalkeensa myos Taksimissa, jotta han olisi lopettanut kalaravintolasta inttämisen.

Tapasimme, joimme kahvit, kuuntelin Iilimadon kertomusta armeijasta, joka sinallaan oli ihan mielenkiintoinen. Mutta minua hairitsi se, etta Iilimato halusi jatkuvasti ottaa minusta kuvia ja tuijotti minua kuin koiranpentu. Oloni oli vaivaantunut. Oli sunnuntai-iltapaiva, olin vasynyt ja juuri vasta aamupalapoydasta noussut. Tukkani oli sekaisin ja paallani olevassa paidassa oli tahra tadin mansikkahilloa. Iilimadon paparazzikayttaytyminen arsytti.

Tunnin paasta pakenin kotiin. Viela kadullakin Iilimato otti minusta kuvan.

Kavellessani alas Cihangiriin kannykkani piippasi. Iilimato, joka kiitti tapaamisesta. Kahdeksan minuuttia sen jalkeen kun se oli paattynyt.

Paksua, sanoin itselleni ja deletoin viestin valittomasti. Sille kaverille ei enaa puhuta.

Tunnin paasta katsoin sahkopostit. Kas kas, Iilimato oli jo kerennyt lahettamaan minulle ottamansa kuvat. Kuvat, jossa poskessani oleva finni kuumotti punaisena ja paidassani oleva hillotahra nakyi aivan selvasti. Rasittava tyyppi, sanoin taas itselleni.

Deletoin Iilimadon elamastani kahdeksi vuodeksi. Kunnes han eraana paivana soitti Englannin kannykkaani ja mina holmo vastasin kun en tunnistanut numeroa. Keskustelimme niita naita. Iilimato oli paassyt laivastosta ja asettunut Istanbuliin. Hittolainen, nyt siita tulee maan vaiva, sanoin itselleni. Iilimato pyysi tapaamista. Sanoin, etta olen kiireinen, jos kerkean mina soitan hanelle. Iilimato sanoi odottavansa soittoani.

Seuraavalla viikolla vaihdoin puhelinnumeroni. Vaikka syy numeronvaihtoon ei liittynyt Iilimatoon tunsin silti helpotusta, ettei hankaan paasisi enaa minulle soittelemaan.

Vuosi vieri, toukokuussa menin yliopiston luokkakokoukseen. Jossa tietenkin minut kohtasi - yllatys yllatys - IILIMATO! Iilimato, joka minut nahdessaan punastui ja alkoi änkyttää.

Iilimato myos julisti olevansa toissa yrityksessa, jossa monet "tuntevatkin sinut" eri lehdistokonferensseista.... Kas kas, han on nakojaan vallan puhunut minusta ympari kylaa.... Iilimato myos tinkasi, miksi emme tavanneetkaan viime vuonna ja miksi numeroni vaihtui mutten lahettanyt hanelle uutta numeroani. Nauroin iloisesti, mutisin jotain toimittajien kiireista ja valttelin itse aihetta. Hain tiskilta votkakolan ja sanoin vai vihkaa exalle (hankin samasta yliopistosta) etta haluan paeta paikalta. Autossa nauroimme Iilimadon nelikulmaisille laseille ja rasittavalle tinkaukselle. Ja menimme rannalle illalliselle.

Viime kuun tapaamiseen Iilimato ei onneksi tullut. Juttelin rauhassa kaikkien luokkakavereiden kanssa tuntematta rasittavaa koiranpentutuijotusta niskassani tai sita, etta milloinka tahansa avaan keskustelun uuden miespuolisen yliopistotutun kanssa Iilimato ryntaa mukaan keskusteluun.

Tanaan meilla on taas yliopiston tapaaminen, pidamme tiiviisti yhta noin 20 ihmisen kanssa, myos Iilimato on postituslistallamme.

Surprise surprise, sain viestin tyokannykkaani Iilimadolta, joka onnistui tinkaamaan numeroni toissa tapaamisessa joltakin yhteiselta tutulta. Iilimato tiedustelee, olenko tulossa illan tapaamiseen.

En ole vastannut, mutta mieli tekee sanoa, etta ei, olen menossa mielikuvituskaverini kanssa treffeille meren rannalle, jossa syomme kalaa ja suunnittelemme yhteista tulevaisuuttamme - sellaista, johon Iilimadolla ei ole osaa eika arpaa!

Keskiviikkokommentti

Tanaan kavin haastattelemassa erasta bisnesalan johtohahmoa, naista, joka on opiskellut samassa yliopistossa kuin mina. Kahvittelimme Ritzissa ja juttu luisti.

Nainen oli tuonut mukanaansa 19-vuotiaan nuoren kurdityton, joka asuu hanen luonansa ilmeisesti ikaankuin ottotyttaren roolissa. Aavistin, etta sen tyton perheessa on kaynyt jotain ja etta naisella on ollut hyva syy ottaa hanet siipiensa suojaan. Mukana oli myos naisen liiketoveri, hankin energinen ja hyvannakoinen n. 30-v nainen.

Tyon teon tuiskeessa tytto katseli meita kolmea, innoissaan Lontoon ja Istanbulin juoruja kertaavia ihmisia ujon ihastuneena, kuin olisi yht' akkia paatynyt Ita-Turkin pikkukylasta Satumaailmaan. Hanelle oli ostettu eilen uudet vaatteet, todella natti tummansininen trendikas kesamekko Mangosta ja huomenna han alottaa harjoittelujakson naisen yrityksessa. Loysat farkut ja t-paidat oli kuulema jätetty vaatekaapin takaosaan, ne kun ovat taman kaupungin liike-elamassa liian epavirallisia ja konservatiivisia. Tytto oli niin otettu paijauksesta, kehuista ja naiseutensa nayttamisesta etta se heijastui hanen kasvoiltaan hammennyksenä, mutta myös valtavana innostuksena. Ihana, suloinen, sympaattinen tytto.

Han sanoi saapuneensa Istanbuliin ensimmaista kertaa elamassaan hiljattain ja olevansa taysin ymmallaan taman kaupungin dynaamisuudesta, koosta ja ennen kaikkea vahvoista naisista. Uranaisista, jotka kahvittelevat Ritzissa, ovat tumma-, puna- ja vaaleatukkaisia ja pukeutuvat modernisti lyhyisiin hameisiin ja korkokenkiin. Naisista, jotka ovat ylpeita jokaisesta makkarastaan ja rypystaan, ja jotka eivat anna keski-ikaisten miesten sanella omaa uraansa. Tyton onnellisuus oli niin nakyvillä hanen kasvoiltaan, etta sydameni suli hanelle valittomasti. Mieleeni tuli oma itseni 11 vuotta sitten. Olinkohan minakin tuollainen eksynyt koiranpentu suurkaupungin melskeessa?

Qma!

Oikein kunnon kesa on saapunut kaupunkiin ja ilma sen kun seisoo paikallaan. Eilen kavin toitten jalkeen altaalla, ja siellaKIN oli kerrassaan tukalan kuuma aurinko. Altaan vesi oli ikavasti alkanut lammeta :(

Eilen illalla olin vaippafirman illallisella. Kylla, luitte oikein, vaippafirman lehdistotilaisuudessa. Sellaisen firman, joka tuottaa pikkuhousunsuojia ja vanhusten- ja vauvanvaippoja. Tilanteesta teki tragikoomisen se, etta vaippafirman johtaja oli todella komea, fiksu ja filmaattinen. Kutsukaamme hanta vaippakuninkaaksi! :D

Tanaan olin Feriye-ravintolassa meren rannalla aamupalalla ja sen jalkeen tein toita Roberts Coffeen terassilla. Illalla olen menossa Reinaan tai Sortieen suomalaisten kavreiden kanssa, minulla ja eraalla on nimittain uusi orastava traditio viettaa kesan tiistai-illat meren aarella koktailloungessa ja "pohtia elaman tarkoitusta". Tanaan se traditio jatkuu klo 21.00.

Torstaina on Lontoon yliopiston kuukausittainen luokkakokous toisessa koktailbaarissa, sinnekin olen valmiina menemaan. Ja ensi viikolla, kylla, ensi viikolla menen kaymaan Lontooseen, syomaan sushia Green Parkiin, kirjakauppoihin, Primarkiin halvoille bikiniostoksille, thairavintolaan ja kavereitten kanssa pubiin. Varasin ja maksoin juuri liput. Pitkasta aikaa sinne, viime kerrasta on kohta jo vuosi aikaa. Toivottavasti Lontoossa on viileampi silloin kuin taalla!

Naapurimaan uutiset

Tässä uutisia naapurimaasta. Haastateltavina on itse asiassa eraan yliopistotutun kaverit, jotka olivat taallakin parisen viikkoa sitten. Pariskunnalla on myos mielenkiintoinen poliittinen matkustusblogi, yritan etsia sen osoitteen jostakin.

Tasta aiheesta olisi monella taalla paljon sanottavaa, mutta asia on niin poliittinen, etta ehka se on paras pitaa ihan vaan pinnallisena uutisena.

Gallipoli

Palasimme takaisin eilen yolla Istanbuliin, kierreltyamme ensin koko paivan Egeanmerella ja Gallipolin sankarihaudoilla.

Gallipoli oli todella vaikuttava, en odottanut kokemuksen olevan laheskaan niin "koskettava" kuin se oli. Tuhansien sotilaiden haudat ja hautakiviin kirjoitetut muistotekstit saivat meidat kaikki kolme vahintaan hiljaisiksi.

Kevaalla 1915 Gallipolissa kuoli arviolta 130 000 sotilasta, suurin osa heista alle 30-vuotiaita turkkilaisia nuoria miehia (n. 86 000) ja 44 000 englantilaista, ranskalaista, irlantilaista, uusiseelantilaista, australialaista ja intialaista.

Gallipolin niemimaalla, joka on sattuneesta syysta rauhoitettu luonnonpuistoksi, hautausmaita on siella sun taalla, muistaakseni n. 32. Kuolleet on ryhmitelty kansalaisuuden, kuolinpaivan ja rykmentin mukaan. Joidenkin hautakivien tekstit ovat harvinaisen koskettavia mm. "he died so that others could live" 19-vuotiaan englantilaispojan hautakivessa tuntui aika rankalta.

Aikamme kierreltyamme suuntasimme Anzac Coveen uimaan, joka on juuri se paikka, josta tuhannet Iso-Britannian puolella olleet sotilaat yrittivat hyokata maalle ja sita kautta Istanbuliin vuonna 1915. Pikkuruisen lahden ranta on ehka paras ja puhtain jonka olen Turkissa nahnyt. Uimme ja nautimme luonnonpuiston hiljaisuudesta melkein 100 vuotta sen jalkeen kun samainen rantaviiva oli ruumiita taynna. Huhtikuussa se vesi on ollut hyytavaa.

Gallipoli on tosin niin iso alue, ettemme ennattaneet suurimmille muistomerkeille lainkaan. Sinne joku toinen paiva. Ja koska ranta oli niin upea, puhdas ja taysin tyhja muista ihmisista, menen sinne takuulla joku kerta uudelleen.

Niille, jotka eivat tasta Gallipolin kampanjasta tieda yksityiskohtia suosittelen ihan vaan wikipediaa. Taistelu oli ensimmaisen maailmansodan yksi tarkeimmista, ja ikaankuin sinetoi Turkin tulevaisuuden itsenaisena valtiona (eika siis liittoutuneiden paloittelemina ja omistamina pikkuvaltioina/alueina).

Paikka on luonnollisestikin myos tarkea englantilaisille ja erityisesti australialaisille ja uusiseelantilaisille, joista Euroopassa matkustelevista monet matkaavat Gallipoliin huhtikuussa osallistumaan sodan muistotilaisuuksiin ja jaljittamaan isovanhempiensa/sukulaistensa hautoja. Huhtikuussa alue on niin taynna ulkomaisia vierailijoita, etta paikoittain siella nukutaan maassa makuupusseissa, hautapaasien lahella...

Lomatunnelmia

Tallainen tunnelma vallitsee pikkuruisessa camping-paikassa, jonka loysimme metsan keskelta, Cundan saarelta, Ayvalikin ja Lesboksen valimaastosta Egeanmeren rannalta.
Meilla on taalla oma ranta, jonka jaamme vain kolmen muun ihmisen kanssa, ravintola suoraa veden aarella, oma puinen mokki ja luonnon hiljaisuus.

Matka meni hyvin, mutta pakko myontaa, etta Istanbulin stressi oli kyydissa suurimman osan matkaa ja nayttaytyi muille autoilijoille ajoittain kiihkeana liikennekayttaytymisena ja erään kuskin 187 kilometrin tuntinopeutena. Ei, tanne ei todellakaan kesta ajaa 8 tuntia vaan 5 jos kuski niin itse haluaa. Matkaa tanne on n. 450 km, emme tarkkailleet mittaria, mutta suurinpiirtein sen verran ajettiin.

Toki pidimme myos taukoja, mutta ajoimme nopeasti jotta aikaa ei kokonaisuudessa kuluisi niin paljoa. Lahdimme Istanbulista klo 6.40 aamulla. Tulomatkalla pysahdyimme Korudag-vuorella olevassa metsakahvilassa ennen Eceabatia, Eceabatissa pakkasimme auton lauttaan ja matkustimme Aasian mantereelle meriteitse, sen jalkeen soimme kalalounaan Kucukkuyn kylassa meren rannalla ja piipahdimme meikalaisten kesamokkikaupungissa Altinolukissa tätien luona rannalla teella ja pulauksella. Ayvalikiin saavuimme klo 17.00, ja taman paikan loysimme summa mutikassa metsatien varresta. Rannalle kerkesimme jo 17.30, jonka jalkeen soimme illallista kuvassa olevan olennon kanssa ja painuimme nukkumaan klo 21.30 lopen uupuneina.

Ex tempore -lomalle!

Huomenna suuntaan ex tempore -lomalle, jonka lopullinen kohde paatetaan autossa klo 06.15 aamulla. Matkalle lahtee mina ja naispuolinen kollega toisesta saman lehtitalon lehdesta, valineenamme auto ja uikkarit. Mukana on myos paljon mahdollisimman pinnallista turkkilaista poppia, kamerat, aurinkolasit ja pelikortit. Minihameet ja korkkarit iltaa varten.

Tarkoituksemme on ajella, pitaa teetauko, kayda uimassa, tehtaanmyymaloissa, oliivioljytehtaissa, vuorilla, rannalla, baarissa ja soittaa autossa halpaa poppia ikkunat auki mahdollisimman lujaa.

Suurpiirteinen suunnitelma on ajaa Ayvalikin tai Assoksen suuntaan ja Kaz-vuorten ja Lesboksen vastarannalle ja siella sitten paattaa minne asetumme. Meille ei ole varauksia eika osotteita, pelkastaan auto ja laukut.

En myoskaan tieda mika matkan aikataulumme on, olemme nimittain paattaneet tulevamme takaisin sitten ensi viikon aikana sitten kun huvittaa. Voi olla etta kaverin poikaystava liittyy seuraan jossakin vaiheessa, mutta voi olla etta olemme koko reissun keskenamme.

Lomapaatoksen teimme 15 minuuttia sitten, ja pakkaaminen alkaa kohta.

Taakse jää kiireinen, kiivas ja väkevä suurkaupunki, rakkaat kollegamme ja loputon työmme Istanbulin talouselämässä, pukumiesten ja kameroiden ympäröimänä. Niin... ja eräs prinssi, jonka suudelma paljasti sammakoksi.

Rannalleeeeeee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Juhannusta kaikille!!!!!

Uusjaon vuosi 2009

Tanaan taalla on +30 astetta ja aurinko paistaa. Teen toita kahvilassa koneen kanssa, en jaksanut lahtea toimistolle tai istua nokottaa kotonakaan. Tunnin paasta lahden altaalle, ilta-aurinko on aivan paras, ei painostava vaan sopivan pehmyt. Sen jalkeen naapuriin syomaan herkkuja ja sitten vasta kotiin "vetaytymaan".

Taalla tapahtuu niin paljon, etten pysy enaa omassa enka muiden elaman koukeroissa mukana. Alkaa vaikuttaa silta, etta vuosi 2009 on seka varallisuuden etta perhesuhteiden uusjaon vuosi. Melkein jokainen, jonka tunnen on joko raskaana, menossa naimisiin, hiljattain eronnut/synnyttanyt/mennyt naimisiin/muuttanut, aviokriisissa, vakavasti sairaana, tyottomana, lomautettuna tai muuten taloudellisesti tiukoilla. Muutoksen tuulia joka puolella (ilmoittakaa jos olette ihan eri mielta). Ehkapa tama on ihan hyvakin, tuleepahan uutta puhtia elamaan ja ensi vuoden voimme kai aloittaa ihan niinkuin puhtaalta poydalta?

Tarjosin itseani hermolomalle Kreikkaan lapsuudenkaverin ja taman aidin luokse - kas kas siellakin elettiin 5 minuuttia vanhaa ihmissuhdekriisia ja oltiin valmiita lepuuttamaan hermoja merenrantaravintolassa, Peloponnesoksen rannalla olevassa pikkukylassa, kuun valossa bouzoukin soidessa lempeasti taustalla. Aivan kuten 14 vuotta sitten ollessamme viela ihan lapsia... :) Eras parhaimmista lomistani. Tahtoo sinne taas...

Yleistyksistä ja mielipidetutkimuksista

Tässä Hurriyet Daily Newsin kolumni uutisista, mielipidetutkimuksista ja yleistyksista. Lihavoinnit ovat itseni lisaamia. Suosittelen ;)

From the Bosphorus: Straight
A momentary snapshot of shallow opinion

"Kulak'tan kulağa," literally "from ear to ear," is a popular game among Turkish children, one with equivalents in many cultures. It involves 20 or so youngsters sitting in a row. The first one utters a phrase to his neighbor, and ear to ear the sentence passes down the line. Invariably, "Ahmet wears red shorts" becomes something like, "Ahmet is short and red" by the time the message reaches the end of the line.

Which is something akin to what we see happening in the storm of analysis that has ensued following the weekend release of a study by Bahçeşehir University on levels of tolerance in the country toward different groups and lifestyles.

The conservative newspaper Zaman, for example, seized on the study as proof that much-cited peer pressure against women who eschew the Islamic headscarf is a myth. Cumhuriyet, a staunch defender of secularism, concluded the opposite: "A Society Closed to Differences," ran its headline. The same study prompted the studiously pro-government newspaper Star to announce, "Turkey has not become more religious." And meanwhile, the centrist Milliyet led its front page with the study to declare: "So Far From Tolerance."

Is the study by Professor Yılmaz Esmer of 1,714 people in 34 cities interesting? Of course it is. We ran the story yesterday prominently on the front page, too, along with a graphic noting that 72 percent of respondents don't want neighbors who consume alcohol, 64 percent don't want to live next to Jews, 52 percent don't want to live near Christians, and 36 percent don't want neighbors who wear shorts. Never mind that an informal survey of Daily News staffers revealed the sentiment that these are precisely the characteristics of a neighborhood we would like to call home.

But interesting doesn't mean important. Such surveys may reveal an insightful slice of momentary opinion, but they hardly reveal deep and enduring values. Half of Europeans don't know what the European Parliament does. A majority of Americans think the sun spins around the earth 500 years after Galileo proved the opposite.

Polls and surveys are valuable resources, but only if regarded as the single-frame snapshots that they are. Making broad conclusions from a survey is like heading into an exam without reading the required textbooks, making do instead with a quickly perused set of book reviews.

There is ignorance in Turkey. Deep-seated suspicion, prejudice and paranoia, too. Emotions run high over issues of religious observance and symbolism. But it is a land where tolerance has been the norm for centuries, where differences abound and are reconciled in daily life, and where the long-term trends all argue that these traditions are growing stronger, not weaker. Others may see many things in this survey. We just see a interesting questionnaire put to 1,714 people out of more than 72 million.

Kuvia matkalta

Irak

Matka Pohjois-Irakiin meni mainiosti, kiitos kysymasta.

Erbilin Sheraton oli polyinen, noin 3* viritys, ei kyllakaan tyypillisen Sheratonin tapainen. Ainoa negatiivinen asia oli joku satunnainen hairikko, joka yritti tunkeutua huoneeseemme klo 0200 - turvasalpa piti hairikon poissa ja soitin paikalle respasta turvamiehen ja menin takaisin nukkumaan. Myohemmin soittivat ja sanoivat, etta kyseessa oli kuulema hotellin oma vieras, joka oli "humalassa eksynyt" vaaran huoneen ovelle... miksikohan "hotellin oman vieraan" avainkortti onnistui avaamaan "vaaran" huoneen oven? Se jai kiinni vain salvan varaan nimittain. Oli miten oli, kummallinen kokemus yhta kaikki.

Ilman lampotila oli 36, oikein mukava sellainen, pitkilla housuilla ja puuvillapaidalla parjasi hyvin. Ruoka oli miltei prikulleen samaa kuin taalla, syotyakin tuli. Monessa paikkaa soitettiin Turkin kurdilaulajien musiikkia. Liikennemerkit oli kaikki kurdiksi, arabiaksi ja englanniksi. Paikallisilla naisilla oli suurin osin musta takki ja huivi, mutta myos turkkilaisittain farkkuihin ja t-paitoihin pukeutuneita nakyi keskustassa. En ostanut matkalta mitaan muuta kuin Erbilin lentokentalta parfyymin - ne olivat halvempia kuin muualla. Emme kerenneet toilta kaupungille kuin pariksi satunnaiseksi tunniksi.

Turvallisuusjarjestelyt olivat todella tiukat - meidan edella ajoi jatkuvasti 2 isoa valkoista jeeppia joissa oli sisalla aijat katkaistujen haulikoitten kanssa. Lentokentan portille paasya ennen ruumiintarkastus tehtiin nelja kertaa. Konferenssikeskuksessa ennen presidentin puhetta meista otettiin myos DNA silta varalta etta joku hullu rajayttaa itsensa ja jarkkaajat joutuvat sitten kerailemaan paikalta ruumiinpalasia. Joka kerta joka puolella laukku ja kroppa kaytiin lapi. Ehkapa parempi niin.

No ehjana ollaan kuitenkin palattu - yhta kokemusta rikkaampana. Toista kertaa en ole heti lahdossa (ellei tyon puolesta ole pakko) - maailmassa kun on kymmeniatuhansia muitakin paikkoja joita en ole viela nahnyt. Etta sen pituinen se.

Matka

Olen lahdossa kahden paivan tyomatkalle huomenaamulla toimittajakollegoitten kanssa. Matka suuntautuu naapurimaahan, ei suinkaan Kreikkaan tai Bulgariaan vaan ihan toisellaiselle territoriolle, sinne minneka varmasti suurin osa ihmisista viimeiseksi kuvittelisi matkustavansa.

Kommentoin paikkaa sitten kun olen palannut silta ja toipunut uutisoinnista (ja univelasta). Nyt pitaa pakata, kello on 23:40 ja suurin osa illasta on kulunut kaikkeen muuhun. Siispa soitan Madonnan "Holidayta" ja kerailen kamani kokoon. Kuskimme tulee hakemaan mut kotikulmalta aamulla klo 0800 ja siita alkaa matka tuntemattomaan.

Jännittää.

Vähemmistöpolitiikkaa

Taalla ollaan taas kerran talla viikolla vaitelty politiikasta ja vahemmistoista.

Hengellisemman paapuolueen (AKP) paaministeri mainitsi alkuviikosta, etta uskonnollisten vahemmistojen (viitaten siis ortodokseihin) tasta maasta ulos savustaminen (ilmeisesti viitaten 1955 vuoden tapahtumiin) oli fasistista toimintaa. Aarinationalistien MHP luonnollisestikin on taysin eri mielta ja vaatii paaministeria pyytamaan anteeksi. "Sosiaalidemokrattien" CHP kyseenalaisti lausunnon myos, sanomalla, etta paaministeri "syyttelee Turkkia".

Itse olen sita mielta, etta:

1) Historiassa tapahtuneista asioista pitaa saada puhua avoimesti eika avointa kritisointia pida sotkea "loukkauksiin". Halveeraaminen ja historian tapahtumien arvioiminen ovat kaksi eri asiaa. Fakta on se, etta suurin osa tassa maassa 1930-luvulla asuneista kristityista ei enaa asu taalla. Kypsan demokratian pitaa olla tarpeeksi kypsa arvioimaan omaa menneisyyttaan ilman puberteetti-ikaisen demokratian tunteenpurkauksia ja raivokohtauksia.

2) Toisaalta olen myos sita mielta, etta aihe on hyvin populistinen. Mikali pääministeri on todellakin sita mielta, etta tapahtuneet olivat fasistista toimintaa, oletan, etta samainen asenne nakyy tulevaisuudessa myos AKP:n kaytannon politiikassa. Nahtavaksi jaa.

3) Tama vaittely kuuluu Turkin kansalaisille itselleen, eika todellakaan ulkomailla asuville viisasteleville kukkahattutadeille, jotka eivat tosiasiassa tieda taman maan vahemmistojen realiteeteista muuta kuin HS:n uutisoinnin ja Amnestyn raportit. Asioilla on tapana olla paljon monimutkaisempia kuin ne on. Kylla, tassa maassa on edelleen satoja tuhansia kristittyja kansalaisia ja kylla, uskallan vaittaa etta he elavat tana paivana todellakin aivan hyvaa ja ihmisarvoista elamaa. Miksi nain uskallan vaittaa? Siksi koska olen itse Turkin kansalainen, henkkarissani lukee isoilla kirjaimilla "KRISTITTY" ja elan alueella, jossa varmasti ainakin 40% muista asukkaistakin on kristittyja.

4) Ensi viikolla on eurovaalit, enka todellakaan aio antaa aantani niille horhoille, jotka viisastelevat Suomessa Turkin kristittyjen oikeuksien puolesta. Pyysin kerran perustelua Eija-Riitta Korholalta taman mielipiteeseen, etta "Turkissa kristittyja syrjitaan". En ole elaessani lukenut mitaan saalittavampaa ja tiedonpuuttesta karsivampaa sepostusta kuin hanen avustajaltaan saamani sahkoposti. Toivon, että joku paiva hanella on kyky arvioida asioita konkreettisesti, ilman sen kummempia tunteellisia sepostuksia.

Ela ela (grrrr.............)

Rasittavaa metelia... on ke-to -ilta klo 23.40 ja naapuriasunnossa soittaa vimmatusti vanhoja kreikkalaisia klassikkoja joukko ilmeisesti Kreikasta saapuneita vieraita, aanista paatellen alle 25-vuotiaita lapsia. Laulavat aivan nuotin vieresta mukana todella kovalla kannisella aanella.

Jes, ymmarran, etta heidan tekee mieli tassa kaupungissa vahan "irrotella" - erityisesti jos heidan perheensa ovat taalta kotoisin - mutta tassa kaupunginosassa eletaan ns. "perhe-elamaa" ja koska suurin osa naapureista on itse paikallisia kreikkalaisia ja armenialaisia he eivat oikeasti loyda mitaan sympatiaa moista liioiteltua, lapsellista (lue: "kunniatonta") irrottelua kohtaan. Tassa kaupungissa on kymmenia ravintoloita, jossa moista menoa voi harjoittaa klo 0500 asti, ja kylla, aivan kreikan kielella, rakilasin aarella. Kotiin ei ole pakko jaada meteloimaan ja naapureita pitamaan hereilla.

Me menemme toihin klo kahdeksaksi ja haluaisimme jo menna nukkumaan. Jees jees, 1980-luvun klassikot on ikivihreita ja jos olisin itse 10 vuotta nuorempi laulaisin varmasti mukana "h kardia mou s'agapaei!", mutta hyvat ihmiset, antakaa minun (ja muiden naapureiden) jo nukkua.

Stamatiste to parakalo tai naapurin seta tulee pistamaan teidat kuriin.

Uima-allaspäätös 2009

Olen taas tehnyt historiallisen paatoksen, nimittain paatoksen siita, milla uima-altaalla vietan tulevan kesan.

Talla kertaa olen paattanyt luopua Marmarahotellista ja kayda oman kuntosalini altaalla. Kuntosali on vain pari vuotta vanhassa 4* hotellissa kotikulmillani, joten voin napparasti yhdistaa uima-altaalla lekoilun ja salilla kaymisen. Allas on hotellin ylimmassa kerroksessa ja sielta on nakoala kaupungin yli ja Bosporinsalmelle.

Paadyin tahan vaihtoehtoon koska Marmarahotelli on jo aikansa elanyt ja olen viettanyt siella jo niin monta kesaa etta vaihtelu virkistaa. En tykkaa enaa Marmaran nuhjuiseksi kayneista pukuhuoneista tai siita, etta altaan ylitse lentaa aina silloin talloin lokkeja jotka valilla pistaytyvat myos altaaseen uimaan.

Lisaksi sain allasmaksun sisallytettya vuosittaiseen salimaksuun niin edullisesti, etta olisi ollut typeraa jattaa tarjous kayttamatta. Maksoin salin vuosimaksusta 1200 liiraa, eli n. 560 euroa (47 euroa / kk), joka sisaltaa kuntosalin kayton (mielinmaarin, auki 07.00-22.00 joka ikinen paiva), saunan/hamamin/hoyryhuoneen ja uima-altaan kayton. Lisaksi kuntokartoitus tehdaan joka toinen kuukausi ja personal trainer on periaatteessa kaytettavissa ihan milloin tahansa. (ja personal trainer muuten on tosi OK tyyppi, selkeasti ammattilainen). Maksussa oli ainoastaan yksi ehto: se piti maksaa joulukuussa heti kokonaisena summana - ei luotto- vaan pankkikortilla.

Allas avataan taman viikonlopun aikana ja lauantaiksi on jo luvattu +30 astetta. Jippiaijee!

Vähemmistöuutisia

Espanja on ilmeisesti muuttanut lakejaan niin, etta Isabellan ja Ferdinandin maasta vuonna 1492 karkoittamien sefardijuutalaisten jälkeläiset voivat saada maan kansalaisuuden.

Tämä on harvinaisen hyviä uutisia Turkin noin 26 000 juutalaiselle, sillä suurin osa heistä on Espanjasta kotoisin. EU-passista ei liene haittaa kenellekään, sillä toki on helpompaa matkustaa ja työskennellä Euroopassa kuin Turkin (tai Israelin) passilla. Työkavereissani ja tuttavissani on useita Turkin juutalaisia, joista monet osaavat espanjaa enemmän tai vähemmän ja usein myös matkustavat Espanjaan tunnesyihin sun muihin vedoten. Sinällään uskomatonta mutta totta, että 500 vuotta myöhemminkin monet Turkin juutalaisista osaavat ladinoa, 1400-luvun sefardijuutalaisten puhumaa espanjaa, ja pystyvät kommunikoimaan sen avulla ainakin jollakin tavalla espanjankielisten kanssa.

Turkkiin monet Isabellan karkoittamista juutalaisista päätyivät Thessalonikin kautta, joka ennen toista maailmansotaa tunnettiin Balkanin juutalaisimpana kaupunkina. Tosin se pitää ottaa huomioon, että äärinationalisteilla oli Kreikassa tapana höykyttää juutalaisia jo reippaasti ennen natsisaksan aikaa, tästä esimerkkinä mm. vuoden 1917 tuhopoltto, jonka seurauksena n. 50 000 Thessalonikin juutalaista jäi kodittomaksi.

Turkissa Espanjasta karkoitetut sefardijuutalaiset asettuivat vuoden 1492 jälkeen asumaan enimmäkseen Istanbuliin ja Izmiriin, jossa molemmissa on muuten tänäkin päivänä useita toimivia synagogia. Kävin Izmirissä marraskuussa ja eräs Turkin juutalainen esitteli minulle rabbin kanssa kahdeksan eri synagogaa, joista vanhin oli 1500-luvulta. Synagogien sisustuksessa oli käytetty paljon elementtejä symbolisoimaan laivaa ja evakkomatkaa Espanjasta. On kenties kohtalon ironiaa, että 500 vuotta myöhemmin samaisten ihmisten jälkeläiset voisivat palata Espanjaan maan kansalaisina vain tunnissa parissa - lentäen. Niin se maailma muuttuu..!

Tässä Hurriyetin uutinen asiasta ja tässä lisaa tietoa Turkin juutalaisista.

Tollywood

Pitkasta aikaa: tassa Yle:n hiljattainen lyhyehkö artikkeli Turkin saippuasarjoista.

Vapun viettoa

BBC:n ja YLE:n sivuilla vaitetaan, etta Istanbulissa on jo nahty vakivaltaisia / levottomia vappumielenosoituksia. Eika ole.

Satun olemaan kylassa tanaan koko paivan sukulaisilla, jotka asuvat mielenosoitusten ytimessa, Pangaltissa. Melkein kaikki lehdistokuvat ja videot ovat taman asunnon parvekkeen edessa olevalta kadulta.

Aamulla tanne tullessani jouduin pakenemaan vikkelaan vesitykkia naapurikauppaan, jonka jalkeen luikahdin sisaan rappukaytavaan hiljaisena hetkena, kun tilanne oli jo vahan rauhoittunut.

Sen jalkeen joimme aamuteet parvekkeella katsellen protestia ja vesitykin toimintaa, aanitin kameraan pari videotakin tapahtumista. Ketaan ei hakattu, lyoty, tai pahoinpidelty. Mielenosoittajat heittelivat poliisia pain kivia, ja poliisi osoitti mielenosoittajia vesitykilla.

Seurasin tilannetta 5. kerroksen parvekkeelta suoraa kadulle silma tarkkana enka kykene arvoimaan kumpi toimi ensin kovemmalla kadella: poliisi vaiko mielenosoittajat. Kumpi oli ennen kana vai muna, en tieda.

Vahan aikaa viela kuvasin poolopaidan kaulus suun edessa, koska kyynelkaasua oli ilmassa, jonka jalkeen paatin jatkaa eraan ylimaaraisen duunin tekoa sisalla. Kadulla on nyt taysin rauhallista, ja niin on ymmartaakseni suurimmassa osaa muutakin Istanbulia.

Odotan toista rahinanpoikasta viela ennen kun paiva paattyy, mutta todellakaan mistaan "levottomuuksista" tai "vakivaltaisuuksista" ei tahan mennessa taalla ole ollut kyse, vaan pienesta sapinasta, joka on tassa maassa taysin tavallista vappuriehaa.

Mikaan ei minusta ole naurettavampaa kuin se, etta taman pienen actionin perusteella taas erinaiset tutun tutut sun muut takuulla kehittavat Istanbulista nyt sellaisen mielikuvan, etta taalla olisi jotenkin "levotonta" saatika "vaarallista". Juu, siihen verrattuna, etta Suomessa mieltaan osoittava ihminen mielletaan "hihhuliksi" kylla tama meno, jossa mielenilmaisu on taysin normaalia, on hyvin erilaista. Mutta millaan lailla vaarallista taalla ei ole jos vaan pysyy poissa vakijoukosta tanaan.

Apina slummissa

Tanaan keskustasta kotiin palatessani nain taksin ikkunasta apinan. Kylla, *aivan oikean apinan*!!!!!

Otin taksin Cihangirista ja kaskin kuskia ajamaan Tarlabasin slummin lapi oikotieta kotikulmille. Tarlabasi on sinallaan hyvin "esteettinen" paikka, silla se on n. 30 korttelia vanhoja vanhoja eri varisia art nouveau kivitaloja, joissa ennen asui paljolti Istanbulin kreikkalaisia. Tana paivana naita upeita rakennuksia kuitenkin asuttaa transvestiitti-ilotytot, tinneripojat ja ita-turkin rutikoyhat pakolaiset. Tarlabasin sivukujille ei kannata eksya yolla, ainakaan yksin. Poliittista jannitettakaan ei puutu, mellakoita on silloin talloin, useammin asialla on nuoret miehet jotka heittelevat poliisin paalle tiiliskivia ja saavat niskaansa kylmaa vetta.

Ajoimme kuskin kanssa alas yhta Tarlabasin katua kun huomasin eraan ikkunalaudalla istuvan elaimen. Elain oli jossakin lekassa ja katseli ohi menevia autoja. Lahemmaksi tultamme tajusin, etta se on apina (tai mika lie marakatti, en tieda eroa). Elain oli n. 60cm korkea ja hintelan karvainen.

Yllatyin niin kamalasti, etta kiljaisin taksikuskille "apina, apina! naitsakin ton apinan, tuolla on apina!".

Kuski pysaytti auton heti ja katsoi taaksepain. Aloimme molemmat hihittamaan hysteerisesti. Tilanne oli absurdi. Mina tyovaatteissa ja nuori "viriili" (;)) kuski pysahtyneena slummin sivukadulle hihittamaan upouudessa taksissa juuri nakemaamme apinaa. Kuski sytytti tupakan ja nauroimme tippa linssissa koko tilanteelle.

Spekuloimme hyvan aikaa mista apina on tuotu ja mihin sita kaytetaan. Koska Tarlabasissa on niin paljon kaikkea kummallista hommaa, ja koska apina tuskin on seksityolainen tai poliittinen aktivisti, tulimme siihen lopputulokseen, etta hanta takuulla kaytetaan varastelemaan asunnoista jalokivia ja kultaa, tai ainakin avaamaan ovia Tarlabasista lahtoisin oleville murtovarkaille.

Kukapas apinaa mistaan syyttaisi!!!

Lastenpäivää

Tanaan taas on lasten ja nuorten paiva, vapaata melkein kaikista yrityksista (paitsi tietenkin mediasta) ja kaikenmaailman paraateja ja esityksia kaduilla ja koulujen stadioneilla.

Olen haalinut itselleni taas aika lailla toita, joten en pida vapaata tanaan, mutta ehka huomenna. Ilmatkin on taas viilenneet, joten ei ole mitaan jarkea edes lahtea ulos.

Lastenpaivan kunniaksi pitaisi kai taas kerran mainita, etta taalla niita lapsia riittaa. 71.5 miljoonaisen kansan joukossa on melkein 20 miljoonaa alle 20-vuotiasta ihmista.

Vuoden 2008 tilastojen mukaan 0-4 vuotiaita on n. 6 miljoonaa (eli enemman leikki-ikaisia kuin suomalaisia yhteensa), ala-asteikaisia 6.3 miljoonaa ja teini-ikaisia n. 12.5 miljoonaa. Nuoria aikuisia (20-29v) taas on n. 12.76 miljoonaa.

Talta pohjalta valilla vaha hymyilyttaa matkailupalstojen kyselyt "onko Turkki sopiva matkakohde lapsiperheelle" -- ja viela enemman ajoittaiset vastaukset "ei missaan nimessa". Eihan tassa maassa ela kuin n. 12.3 miljoonaa alle 10-vuotiasta ihmista.

Lääkekakku

Kavin tanaan japanilaisen laakefirman lehdistolounaalla, jossa yksi 15:sta jalkkarivaihtoehdosta oli pala yllaolevaa kakkua. Jostain kumman syysta jatin kakun valiin ja keskityin profiterol-rulliin ja kazandibiin.

Sekalaista höpinää

Olen juoksennellut viime paivat kaupungilla erinaisilla tyoasioilla (ja muillakin) joten ajatus ei enaa oikein kulje kovin jarkevasti. Taten siis lista erinaisia huomioita on kaikki mihin talla hetkella kykenen.

1) Vastapaata asuva, yleensa niin koppavan tarkeileva vanha herra tuli toissa iltana ankyrakannissa kotiin, poikansa taluttamana. Olimme juuri lahdossa eraan kanssa hanen luokseen illallisen jalkeen kun tormasimme haneen rappukaytavassa. Muuten aina niin happaman oloinen vanha herra huudahti meille suorastaan sydamellisesti "meeerabalaaaaar!". Ensimmaista kertaa han tervehti meita hymy suussa. Yleensa tallainen eksoottinen "osa-aika susipari" saa perhelahiossa osakseen lahinna vanhan herran mulkaisuja.

2) Paasiainen on ohi, mutta paakadun kreikkalaisissa ja armenialaisissa leipomoissa myydaan edelleen paasiaistarvikkeita: varjattyja paasiaismunia, suklaamunia ja mm. sakizli paskalya -pullaa (kuvassa), siis pullapitkoja joihin on sekoitettu sakizia, aitoa pihkapurkkaa! Pulla on tosi hyvaa ja pihkamauste maistuu todella herkulliselta pullaviipaleita paahdettaessa leivanpaahtimessa ja sitten syomalla niita pienella marganiinisipaisulla paalle. Ostin myos ensi vuotta varten varia paasiaismunia varten. Tana vuonna myos ensimmaista kertaa (omassa elamassani taalla) nain paakadun kauppojen ikkunoissa ilmoituksia kreikaksi ja armeniaksi (siis myytavista tuotteista ja paasiaistoivotuksia).

3) Paakadun elainkauppa on alkanut myymaan tipuja! Tanaan nain niita noin 30 pienessa laatikossa. Ihania! Ostaisin jos ne ei kasvaisi.

4) Eraan siivooja oli tanaan paikalla koko paivan. Vahdin ja opastin, mutta harvinaisen arsyttavaa oli se, etta tama puhui aivan jatkuvasti kaikesta. Siita kuinka hanen poikansa tyttoystava on lihava ja liian vanha (32v) 25-vuotiaalle pojalle, siita kuinka han osti toiselle tyttoystavalle lahjan, siita kuinka Allah kylla antaa napaytyksen hanen aviomiehelle, joka on nyt 28 vuoden avioliiton jalkeen jaanyt kiinni jollekin "maksulliselle lumpulle" tekstailusta, siita kuinka han kylla on tehnyt kaikki antamamme tehtavat mutta silti voisi lahtea vahan aikaisemmin kotiin. Kääääääääk! Kaksi tuntia kuunneltuani sita saarnaa pakenin merenrannalle syomaan ja lenkille, josta suuntasin kahvilaan toita tekemaan. Puhun itsekin paljon, mutten koskaan niin paljon, etta toisen pitaisi paeta!

5) Aloitin taas kaymaan salilla saannollisemmin, ja kuntokartoituksessa personal trainer totesi kroppani ian olevan 22v! :) Eihan tuo ole kuin vajaa vuosikymmen vahemman. Tavoitteeni on saada se kesaan mennessa yhdeksaantoista... :)

6) Yksi iso hammasklinikkaketju tarjoaa laserhampaanvalkaisua kriisihintaan, 50% alella (180 euroa) loppukuun ajan. Meinaan menna ensi viikolla vaikka niin kamala tarve ei olekaan - silla hinta on sen verran halpa, etta nyt jos tuollaisen maksaa, seuraavan kerran tarve tulee vasta monen vuoden paasta. Ei mitaan hajua paljonko moinen hupi Suomessa maksaisi, ehkapa pitaisi ottaa selvaa ennen kun menen vastaanotolle.

Etta tallaisia tyhjanpaivaisia yksityiskohtia talla kertaa. Toivottavasti huomenna on hyva keli, meinaan nousta aikaisin ylos ja menna yllatysretuuttamaan pari kaveria lenkille meren rannalle. :)

Pukeutumisesta

Kuvassa lahikorttelin pimut kesavarustuksessa, lahde Erkanin blogi, jossa samasta aiheesta on enemman kuvia ja kommenttia.

Usein tanne matkaa suunnittelevat suomalaiset, tutun tutut ja tuntemattomat kyselevat netissa miten Istanbulissa pukeudutaan. Siispa asiaan.

1) Modernit naiset pukeutuvat taalla yleisesti ottaen verrattaen seksikkaammin ja naisellisemmin kuin keskivertohelsinkilaiset.

Kylla, myos pomppomahaiset tadit pukeutuvat tiukkoihin t-paitoihin kesalla eika kukaan ihmettele tai paheksu asiaa. Hameet ovat yleisesti ottaen lyhyehkoja polvipituisia. En ole koskaan nahnyt istanbulilaista naista tuulipuvussa. Tuulipukuja taalla ei kai edes myyda - kaupoissa on pelkkia verkkareita, ja niihin pukeutuvat vain ruokaostoksille pikaisesti poikenneet kotirouvat tai Bosporin rannalla Starbucksin kahvimuki kourassa "lenkkeilevat" trendipimut.

2) Tietyilla alueilla monilla naisilla on talvisin paalla yleensa mini/polvipituisia hameita ja bootsit.

Nain on asia esim. meikalaisen nykyisilla kotikulmilla. Tosin 10 vuotta sitten savelet oli toiset. Hame/bootsisuhteessa pukeutumiskulttuuri on muuttunut paljastavammaksi viime vuosina. Muistan kuinka 8 vuotta sitten ostin nahkabootsit Lontoosta ja jatin ne lomani ajaksi sinne, koska taalla olisin saanut ne jalassa omasta mielestani liikaa huomiota. Tana paivana hame ja bootsit on jo normipukeutumista talvella.

3) Joillakin alueilla suurin osa naisista on huivipaisia - toisilla alueilla taas huivipaisia naisia on ehka yksi kahdestakymmenesta.

Naita "hengellisemman pukeutumisen alueita" on mm. Fatih, Kagithane, Uskudar, Nurtepe jne. Olen asunut naista yhdessa ja olen kirjoilla toisessa. Kun asuin tallaisella alueella ja menin koulun jalkeen uima-altaalle, dolmusmatkaa varten pukeuduin capreihin ja pitkahihaiseen paitaan, jonka sitten vaihdoin koulun vessassa hihattomaan narutoppiin (joka taas keskustassa on kesaisin ihan normivaate). Kotikulmilla hihattomassa paidassa olisi naisihminen tuntenut olonsa epamukavaksi.

4) Vain parilla alueella on naisia, jotka pukeutuvat mustaan kaapuun.

Vain 3% turkkilaisista naisista pukeutuu mustaan kaapuun, vaikka n. 30% suomalaisen median kayttamista kuvista sisaltaa turkkilaisia naisia mustissa kaavuissa. Huivia koko maassa pitaa noin puolet, mutta Istanbulissa vain n. 1/3 tai 1/4 naisista.

5) Turisti voi taalla pukeutua juuri niinkuin itse haluaa *mutta* fakta on myos se, etta sandaalit ja shortsit ovat Turkissa turistin merkki. Niihin kiinnitetaan huomiota ei siksi, etta ne olisivat "paljastavia" vaan siksi, etta turistikamppeisiin pukeutunut ihminen eroaa suurkaupungin massoista.

Melkein kukaan paikallinen nainen ei pukeudu tassa kaupungissa shortseihin ja t-paitoihin vaan pukeutuminen on hyvin urbaanin naisellista: siisti kynahame tai pitkat tummat housut ja hihaton paita korkokenkien kanssa on normi kesaisin.

6) Taten paras tapa pukeutua taalla vuodenajasta riippumatta on pitkat tummat housut / siisti kynahame ja paita (joko hihaton tai hihallinen vuodenajasta riippuen). Turistisandaaleihin pukeutuneita tuijotetaan joten mieluummin paalle tavalliset siistit nahkakengat / avoimet korkkarit (tosin Suomessa naita myydaan aika vahan...).

7) Monet myos pitavat farkkuja vaikka ilman lampotila olisi +36. Tama on taysin mahdollista silla keleihin tottuu ajan myota. Itse pidan toppatakkia +18 asteeseen ja farkkuja taysin tuskatta +35:een. Sen jalkeen tulee hiki ja vaihdan capreihin. Lisaksi myos on hyva huomata, ettei hame ole aina se "viilein" vaate. Hameeseen +40 asteessa pukeutuessa jaloilla on nimittain tapana liimautua yhteen. Bussissa tai taksissa istuessa reisien valissa litiseva hikinoro saattaa aiheuttaa aika ikavan fiiliksen.

p.s. Toissa kesana eras kanadalainen harjoittelija tyopaikallamme ilmoitti, etta oli koko kevaan kuvitellut kayvansa kesalla Istanbulissa toissa "huivi paassa". Kun han sitten ilmaantui lahes 99.9% huivittomaan pilvenpiirtajaamme ensimmaisena paivana oli yllatys aikamoinen: yksikaan kollega ei pida huivia eika edes tunne lahipiiristaan ainuttakaan alle 65-vuotiasta ihmista, jolla olisi huivi paassa. Se siita siis.

Rasmussenin lieva pahoittelu

Olin tanaan Alliance of Civilizations -kokousta seuraamassa, jossa puhui myos Tarja Halonen. Kuuntelin Fogh Rasmussenin kommentit "pilapiirroskriisia" koskien ja kommentoin asiaa sen jalkeen Tanskan televisiolle. Koska kuuntelin Rasmussenin kommentit kokonaisuudessaan voin sanoa, etta:

1) Rasmussen ei pyytanyt anteeksi, eika kayttanyt ainuttakaan "anteeksi" sanaa.
2) Rasmussen kylla puhui hyvin pahoittelevaan savyyn, joka tarjosi taydellisen infrastruktuurin itse anteeksipyynnolle (jota han ei kuitenkaan esittanyt)
3) Rasmussen korosti ilmaisunvapautta liikaa ja puhui vastaavasti liian vahan kunnioituksesta ja vastuusta
4) Rasmussen kuitenkin itse myonsi, ettei itse koskaan piirtaisi moista pilapiirrosta
5) Han myos painotti, ettei ihmisjoukkoja saa arsyttaa tahallaan ja loukata toisten uskontoa tai uskomuksia
6) Kokonaisuudessaan Rasmussen puhui hyvin diplomaattisesti, mutta diplomaatti han onkin
7) Minulla ei ole henkilokohtaista mielipidetta siita riittaako tama "lieva pahoittelu" "kaikille maailman muslimeille", nahtavaksi jaa.
8) Tosin miksi Rasmussen itse pyytaisikaan anteeksi koko asiaa, eihan han ole toimittaja, kustantaja saatika pilapiirrokset tehnyt taiteilija.

p.s. en ole viela nahnyt lopputulosta vaikka se on Tanskassa jo tv-uutisissa lahetetty. Voi olla, etta omaa patkaani ei ole netissa lainkaan. Samapa tuo, mulla oli siistit vaatteet ja tuore meikki ;)

p.p.s. Eras tanskalainen toimittaja sanoi minulle, etta "tottakai puhut noin ettet vaan loukkaa ketaan." Ei, mina olen vilpittomasti sita mielta, etta toisten uskontojen loukkaaminen ja niista irvokkaan viihteen kehittely on ikavaa, huonoa huumoria ja taysin asiatonta. Jokainen vapaus tulee vastuiden kanssa. Jos teini-ikainen lapsi paastetaan illalla ulos, oletetaan, etta han myos osaa kartsalla kayttaytya. Jos toimittajalle annetaan toimituksessa vapaat kadet, oletetaan, etta han ymmartaa myos joidenkin asioiden arkaluontoisuuden.

p.p.p.s. Rasmussen vaitti tanaan, etta "sananvapaus ja avoin kritiikki lisaavat ymmarrysta". Ei, minusta se, etta toisten uskonnolla pilaillaan ei lisaa tahan maailmaan mitaan positiivista - ellei nyt sitten kerjata "kantapaan kautta" -kokemusta siita, kuinka arkaluontoinen asia uskonto voi olla eri puolilla maailmaa. Seuraavaksihan Tanskan lehdisto voisi kokeilla kepilla jaata vaikkapa Serbiassa julkaisemalla pilakuvia Neitsyt Mariasta ja sitten sanoa, etta "he vaan halusivat ymmartaa Balkanin ortodokseja paremmin"... Justisa joo. Selityksen makua. Myontakaa jo omat virheenne. Onneksi Suomessa ei hakata paata seinaan samalla tavalla.

Barbikenin voitto

Vaalit ovat vihdoinkin ohi - Barbiken voitti! Han sai kotikorttelin 185000:sta aanesta 54.65%. Kakkosena tuli islamistinen AKP (18.7%, ero "huomattava"), opposition sosiaalidemokraatit CHP 18.45%, nationalistit MHP 2.46% ja kurdien DTP 1.97%.

Mita mina sanoin, hengellisella tai nationalistisella retoriikalla ei meilla pain pitkalle pötkita! Go go Barbiken! :)

Minahan en tietenkaan millaan lailla kommentoi politiikkaa sen syvemmin, mutta voin toki myontaa, ettei minua nyt harmita, etten talla kertaa paassyt aanestamaan koska olen Helsinkin loskakeleista nauttimassa.

Barbikenin vaalijulisteet

Viime viikolla kotikatua koristi DSP-puolueen julisteet ja ah-niin-komean Mustafa Sarigulin kuva. Sarigul on suht liberaalin, maallisen, ja omalla tavallaan sosiaalidemokraattisen DSP:n ehdokas, sukulaisen tuttava, ja todellakin aivan barbikenin nakoinen. Ilmeisesti hiljattain sinkkukin.

DSP:n bannereiden lomassa oli myos pari AKP:n, eli sen jokseenkin "hengellisen" valtapuolueen julistetta.

Alkuviikosta kaikki em. bannerit katosivat yon aikana ja niiden tilalle ilmestyi MHP:n eli aarinationalistien liput. Kolme valkoista kuunsirppia punaisella pohjalla. Ei heista sen enempaa kuin etta voter base nain armenialaisella alueella tuskin heille kovinkaan suotuisa. Ei ihmekaan, etta he kokivat, etta Sarigulin bannerit piti putsata pois tielta.

Tanaan huomasin, etta MHP:n lippuja on kadonnut kadulta kuin P. Saharaan viime yon aikana. Katu vaikuttaa kovin tyhjalta, lahes vaalivapaalta. (Huh helpotus, en enaa jaksa niita meluavia pikkubusseja ja suu vaahdoten silmat viirussa ladeltuja vaalipuheita).

Kenenkohan vaalijulisteet sinne ilmestyvat seuraavaksi? Mita tapa puhdistaa pois toisen puolueen julisteet omien alta kertoo itse puolueen suhtautumisesta pluralistiseen demokratiaan ja monipuoluejarjestelmaan?

Naita voi jokainen miettia itsekseen, mina en talla kertaa paase edes aanestamaan, silla olen matkoilla. Jos paasisin sunnuntaina laittamaan rastia ruutuun antaisin aaneni takuulla sille puolueelle, joka ei omia julisteita pystyttaessaan poistele toisten puolueiden julisteita ja joka kohtelee lehdistoa asiallisesti, hyvaksyen sen, etta sananvapaus kasittaa myos vapauden kritisoida avoimesti, jopa torkeasti. Joka leikkiin lahtee leikin kestakoon.

Kulttuurieroja: vierailutabu

Kirjoitanpas nyt asiasta, joka nayttaa saannollisesti luovan vaarinkasityksia ja riitoja uudehkojen suomalais-turkkilaisten pariskuntien valilla. Nimittain eri sukupuolta olevien ihmisten vierailu toistensa kodeissa.

En nyt jaksa vaantaa asiaa kuitenkaan ihan rautalangasta, joten aion vaan ladata tahan kuinka asiat ovat. Vaittelyt saatte kayda omissa kahvipoydissanne - talla kertaa yleistan rankasti.

(Disclaimer: kylla, poikkeuksiakin on olemassa ja itsekin tunnen monia. Mutta tama kirjoitus ei kasittele poikkeuksia vaan sita, kuinka tassa yhteiskunnassa useimmiten suhtaudutaan vastakkaista sukupuolta olevien kaverusten vierailuun toistensa kodeissa silloin kun paikalla ei ole muita ihmisia).

1) Taalla nais- ja miespuoliset kaverit harvemmin viettavat aikaa kahden kesken suljettujen ovien takana, esim. sohvalla istuen ja televisiota katsoen. Tapaamiset tapahtuvat kahviloissa, ravintoloissa, yleisestikin julkisilla paikoilla.

2) Jos mies vierailee naisen kotona, naapurit, naisen perhe, ja joskus jopa itse vieraaksi kutsuttu mies luulee, etta kyse on suhde tai jonkunlainen "viritys" vaikka ei olisikaan.

3) Nainen, jonka luona ramppaa miespuolisia vieraita voi saada naapurustossa kevytkenkaisen maineen. Tama voi johtaa siihen, etta ihan pikkuruisista asioista valitetaan ja naapurit alkavat juoruta. Huono maine taas voi johtaa siihen, etta jos jotain ongelmia syntyy (esim. oman turvallisuuden kanssa) naapurit eivat tule apuun. Naapureiden kanssa siis kannattaa jo oman hyvinvoinnin takia olla hyvaa pataa.

4) Koska miespuoliset vierailijat voivat tehda naisen maineesta naapurustossa kyseenalaisen harva turkkilainen mies pitaa siita, etta suomalainen tyttoystava tuo kotiinsa miespuolisia vieraita vaikka he vilpittomasti olisivatkin "vaan kavereita". Turkkilaista miesta ei kiinnosta kuinka vilpiton kaveruus on - han ei vaan oikeasti halua niita miehia fyysisesti omaan/tyttoystavansa kotiin.

5) Kolikon toinen puoli on se, etta tasta "vierailutabusta" johtuen jotkut turkkilaiset miehet saattavat kasittaa suomalaisen naisen kylakutsun yksinkertaisesti vaarin. Olemme varmasti kaikki kuulleet tarinoita mihin tama voi johtaa.

6) Ei Suomessakaan moni mies innostuisi ylenpalttisesti siita, etta tyttoystava/vaimo viettaisi kahden kesken aikaa pariskunnan kotona miespuolisen kaverinsa kanssa miehen itse ollessa muualla. Tosin suomalainen mies harvemmin ilmaisee asian tassa tapauksessa yhta selkeasti kuin turkkilainen.

7) Tassa tapauksessa on kyseessa selkea kulttuuriero, jota kummankaan osapuolen on ihan turha yrittaa muuttaa. Jos suomalainen nainen haluaa suhteensa turkkilaiseen mieheen toimivan, hanen on oikeasti paras yrittaa ymmartaa kuinka "intiimi" asia koti ja vierailut ovat tassa kulttuurissa. Tapaamiset voi toki hoitaa kahvilassa - kenenkaan ei ole mikaan pakko seurustella kahden kesken kotona kun elamme markkinataloudessa jossa jopa 2000:n asukkaan taajamissa on ravintoloita ja kahviloita.

8) Toisaalta taas suomalaisen naisen ei kannata olla naiivi ja uskoa, etta joidenkin aarimmaisen mustasukkaisten turkkilaisen miesten tapa kieltaa tyttoystaviltansa kaikki miespuoliset kaverit olisi jollakin lailla kulttuurisidonnainen tai turkkilaisuudella selitettavissa. Kylla Turkissakin miehet ja naiset voivat olla "ihan vaan kavereita" tiettyihin rajoihin asti - niin kauan kun molemmat kunnioittavat toistensa siviilistatusta. Ne naiset ja miehet, jotka ovat sairaaloisen mustasukkaisia ovat taallakin vahemmistossa.

Sadekausi

Istanbulissa on satanut viimeisen kahden kuukauden aikana melkein joka paiva. Hyva nain, silla viime vuonna vedesta alkoi olla pula.

Kaupungissa, jossa on arviolta 16 miljoonaa asukasta, on vesivarastojen tayttyminen vakiopuheenaihe: kesaisin vesivarastot alkavat tyhjentya, josta seuraa pitkia, jopa paivan pituisia katkoksia, ja talvella taas spekuloidaan silla, missa vaiheessa sade loppuu, ettei jo melkein taynna olevat varastot ala tulvia.

Mina olen varustautunut tilanteeseen kahdella eri sateenvarjolla ja mustilla Nokian Club-saappailla. Tosin pakko myontaa, etta jatkuva tohnasade, kurasade, jaasade ja ripsuttaminen kay hermoille. Missa ihmeessa ne viime talven romanttiset lumisateet on?

Turkin 70.5 miljoonainen vaesto tarvitsee n. 13.3 kertaa sen vesimaaran mita Suomen 5.3 miljoonainen vaesto tarvitsee. Mutta koska talla maalla ei ole 70 000:tta jarvea tilanne on aika haastava. Tassa ei auta teknologiat tai laajakaistayhteydet - vedesta on ajoittain huutava pula.

Kuvitelkaapas millaista on tulla ruuhkabussilla kotiin hiesta markana kesalla kun lampomittari nayttaa +36 astetta ja kotona onkin vedet poikki? Siina ei auta muu kuin viilennella itseaan milla tahansa vedella jota kulmakaupasta saa - vaikka jopa kivennaisvedella jos ei muuta.

Olen varmasti aikaisemminkin laittanut taman saman linkin tanne, mutta Istanbulin vesilaitoksen sivuilta voi seurata vesivarastojen tayttymista miltei reaaliajassa. Talla hetkella varastot ovat 90.63% taynna. Mahtavaa, kesalla siis tuskin karsitaan vesikatkoksista. Tosin tama sadekausi saisi jo loppua...

Sinkkuelämää

Toissaviikolla istuin iltaa eraan kaverin ja taman tyttoystavan kanssa ja kavimme lapi erinaisia ihmissuhdekuvioita. Keskustelu jatkui nelisen tuntia illallisen aarella ja nauroin siina samalla poskeni kipeaksi.

Keskustelua heratti jokseenkin "arabeskit" tavat, joilla ystavapiiri tassa maassa saattaa auttaa toistensa parinhakua. Ystavani nimittain on viimeisen parin vuoden aikana saattanut avioliiton pyhaan satamaan kokonaiset nelja paria - han on omissa piireissaan erittain menestynyt "matchmaker" vaikkakin vasta 33-vuotias. :)

Istanbulin sinkkuelamassa aktiivinen seuranhaku kavereitten kautta lahtee siita, etta sinkkuihminen ilmoittaa kavereillensa olevansa "vapaana". Sen jalkeen kaverit kyselevat millaista seuraa tama etsii, ihan kunnon suhdettako, avioliittoa vaiko vain satunnaisia treffeja. Samalla otetaan myos selville toivekumppanin siviilistatus (voiko olla eronnut / lapsia tms.), koulutus ja poliittiset mielipiteet ja tietenkin myos ulkonako. Sen jalkeen alkaa ripea "skannaus", jossa hakua tekeva ystava kay lapi esim. miespuolisista kavereistaan ne sinkut ja ne, joilla on oikeasti potentiaalia. (susia tai yhden illan törttölijöitä ei saa suositella). Kaverit ovat useimmiten vilpittoman innostuneita loytamaan uutta seuraa sinkkuystavalle eika moinen pyynto "etsia toiselle seuraa" ole mitenkaan outo tai naurettava vaikka kyseessa olisi minka tahansa ikainen ihminen.

Taman jalkeen potentiaalinen pariskunta vaan saatetaan johonkin samaan tilanteeseen, useimmiten juhliin / grillaamaan / koktailille tai illalliselle jossa on enemmankin ihmisia, vahintaan 4-5 muuta ettei tilanne tunnu tukalalta. Kukaan ei tee tilanteesta mitaan sen kummempaa numeroa, kunhan vaan haastellaan ja katsotaan luistaako juttu.

Pari paivaa "joukkotreffien" jalkeen ystavat kyselevat vahan puolin ja toisin kiinnostaisiko osapuolia jatkaa juttua keskenansa, ja jos vastaus on myontava valitetaan puhelinnumerot (ellei niita ole jo illallisella vaihdettu) ja pistetaan viesti eteenpain. Sen jalkeen odotellaan ja katsotaan mita kay, ja jos juttu kehkeytyy avioliittoon asti, parin toisilleen esitellyt henkilo istuu vihkipoydassa todistajana.

Toisaalta taas jos avioliitto tai suhde menee karille heti ensi alkuunsa katseet kaantyvat parin esitelleeseen "matchmakeriin". Omalle kaverilleni ei toistaiseksi ole moisia karikkoja osunut kohdalle vaan kaikki hanen tutustuttamat pariskunnat ovat edelleen ainakin suht' tyytyvaisesti yhdessa. Track record on siis tahan asti aivan mainio. :)

Itsellani on talla hetkella kolme tuttua jotka aktiivisesti ovat ilmoittaneet minulle etsivansa seuraa: kaksi naista ja yksi mies. Yksi naispuolisista kavereista saattaisi olla sille yhdelle miehelle sopiva koulutuksen ja harrastusten puolesta mutta jutun valmisteluun menee viela jonkun aikaa. Pitaa viela ottaa selvaa harrastuksista ja nayttaa kuvat. Arvioin, etta niilla treffeilla olisi n. 60% mahdollisuus onnistua. Toiselle tyttokaverille taas on hankala loytaa seuraa, koska han on hieman nuorempi kuin ne sinkkumiehet jotka itse tunnen eika kay saannollisesti esimerkiksi kampaajalla ja manikyyrissa kuten niin monet muut turkkilaiset sinkkunaiset. Taalla kun "hyvinvointi" pitaa nakya meikissa, ihossa, kynsissa ja vahan muuallakin. ;)

Turkinpunaisista ja sinivalkoisista laseista

Tassa era Hurriyet Daily Newsin "From the Bosphorus Straight"-kolumneja, niille, jotka halajavat Turkista viihteellisesti kirjoitettua kriittista sarkasmia.

Niille, jotka ihmettelevat, miksi en itse kirjoita politiikasta tai pui blogissani Turkin yhteiskunnallisia ongelmia kovinkaan syvasti ("vaikka olet toimittaja") saanen tehda selvaksi pari asiaa:

1) Olen taloustoimittaja. En raportoi politiikasta tai yhteiskunnallisista asioista kuin ani harvoin. Pitaisiko taloustoimittajan kirjoittaa vapaa-ajan blogiinsa Turkin politiikasta tai yhteiskunnallisista asioista vain siksi, etta han asuu Turkissa?

2) Olen toki opiskellut Turkin politiikkaa yliopistossa mutta en nauti siita vapaa-ajallani kirjoittamisesta silla taman maan politiikka on sen verran monimutkaista, etta yhden artikkelin vaantamiseen uppoaa kolme kertaa sama aika kuin yhden simppelin talousuutisen kirjoittamiseen.

3) Koska opiskelin Turkin politiikkaa en kykene kirjoittamaa aiheesta hutiloidusti tai vahvoilla mielipiteilla varustettuna kuten monet muut taman maan politiikkaa kasittelevat toimittajat tekevat. Asiat eivat todellakaan ole niin yksioikoisia kuin esim. AFP:n uutistoimisto antaa ymmartaa. Joidenkin suomalaisten vaatimus kuulla aina vaan negatiivisia uutisia Turkista on itse asiassa taydellinen esimerkki siita, mihinka hutiloivat ja yksinkertaistetut uutiset johtavat: niin eparealistisen negatiivisiin mielikuviin, etta jos joku toimittaja ei jatkuvasti olekaan parjaamassa Turkkia, hanta epaillaan "huuhaaksi". Poliittisten uutisten puutteessa suosittelen teita lukemaan Euroopan rajalla -blogia, jota kirjoittavat kaksi suomalaista turkologia.

4) Blogini on vapaa-ajan harrastukseni. Miksi harjoittaisin ammattiani vapaa-ajallani? Mikali toimittajan pitaa toimittaa uutisia myos vapaa-ajallaan, siina tapauksessa jokaisen sairaanhoitajan pitaa kasitella terveysasioita blogissaan, kokkien listata ruokaresepteja ja siivoajien puhua siivoamisesta (muutenhan he vahattelevat sita totuutta, etta suurin osa maailmasta on taynna likaa).

5) Jos minun kuvitteellisessa tilanteessa pitaisi jatkaa taloustoimittamista myos Blogspotissa miksi ihmeessa tekisin sen ilmaiseksi? Hyvat ystavat, toimittaminen on tyota, ja siita yleensa maksetaan ihan normaali palkka. En mina ala tyotani tekemaan blogissani ilmaiseksi myos vapaa-ajallani. Kuinka moni teista lahtisi tyopaikallensa lauantai-iltana ilmaiseksi?

6) Elama Istabulissa, sanomalehden palveluksessa on jo niin politisoitunutta, ettei politiikka oikeasti voisi vahempaa kiinnostaa vapaa-ajalla. Saan siita jo uutishuoneessa ja lehdistokonferensseissa yliannostuksen. Vapaa-ajallani en myoskaan seuraa poliittisia televisio-ohjelmia tai vaittele asioista kuppiloissa. Ei, teen kaikkea mika rentouttaa, hörhöilen, shoppailen, kokkaan ja vouhotan aivan turhista asioista. Kylla, tykkaan etta tyoajan ulkopuolella saan rauhan politiikalta jolta en tyoymparistossa voi valttya. Haluaisitteko te viettaa vapaa-aikannekin tyopaikan kahvihuonetta vastaavassa ilmapiirissa?

7) Silla logiikalla, etta minun pitaisi taalla puida Turkin politiikkaa (tai sitten minulla on paassa "turkinpunaiset lasit"), voimme argumentoida, etta kaikkien Suomessa asuvien ulkomaalaisten toimittajien ja suomenturkkilaisten pitaisi alkaa kirjoittelemaan blogeihinsa Suomen yhteiskunnallisista ongelmista vaikka ne eivat heidan elamaansa kosketakaan.

Esimerkiksi eraan ranskalaisen, Helsingissa asuvan toimittajatuttavani pitaisi alkaa henkilokohtaisessa blogissaan kasittelemaan Ita-Suomen hovioikeuden lyhyita raiskaustuomioita, suomalaisten lasten alkoholionglemia ja sita, miksi Suomessa kuolee enemman naisia perhevakivallan takia kuin Ruotsissa. Nain vaikka han ei ole koskaan kaynyt Ita-Suomessa (saatika tunne ketaan raiskattua), vaikka hanen omat puolisuomalaiset lapsensa eivat ryyppaa kartsalla perjantai-iltaisin ja vaikka han ei itse tunne ainuttakaan aviopuolensa puukoniskusta kuollutta suomalaisnaista.

Muussa tapauksessa voimme syyttaa hanta siita, etta han tarkastelee elamaa Suomessa "sinivalkoisten lasien" takaa - ja toimittajana luo elamastaan Suomessa aivan liioitellun positiivisen kuvan.

Nainko yksinkertaista se on?

E-valtiosta

Yksi asia, josta en ole koskaan kirjoittanut on teknologian eteneminen tassa maassa. Monin paikoin asiat toimii paljon, paljon sulavammin kuin esimerkiksi Lontoossa, joissakin asioissa paremmin kuin Suomessa, joissakin hieman Suomea jaljessa.

Lontooseen opiskelemaan mennessani suurin jarkytykseni siina maassa oli nettipankkien alkeellisuus ja muutenkin kaikenmaailman papereiden lapraaminen. Natwestin nettipankin avaamiseen meni kaksi kuukautta kun koodeja laheteltiin sinne sun tanne ja hakemuksia varten tarvittiin jos mitakin rekvisiittaa. Lopulta kun tilin sai auki, sielta ei voinut edes toimittaa kaikkia maksuja (nykyaan tilanne on toinen - tosin ulkomaan maksut ei onnistu). Joukkoliikenteessa kaytettiin paperilippuja ja mitaan vaestorekisteria Englannissa ei ole edes olemassa - henkilollisyyden voi joissain paikoin todistaa shekkikirjalla ja sahkolaskulla...

Viime kesana kavin teknologiakonferenssissa ja siella eras lontoolainen technology solutions expertti kehui kuinka "Lontoon Oyster Cardia voidaan soveltaa muualla maailmassakin, jopa taalla Turkissa". (Oyster Card on muovikortti, joka toimii metro- ja bussilippuna). No voi hyva ystava, Istanbulissa oli jo Akbil, sahkoinen metro/bussi/ratikka/laivalippu noin seitseman vuotta ennen koko Lontoon Oyster Cardia!

Sitapaitsi Oyster Card on huonompi kuin Akbil, koska jos pistat sen kannykan viereen se menee mangeettisuuden takia "lukkoon". Lisaksi ainakin minusta on epamiellyttavaa, etta Oyster Cardin muistissa on joka ikinen liikkeesi kaupungin sisalla. Kerran yksi metrolippujen myyja kysyi minulta: "Poistuit Baker Streetilta klo 09.08. Miksi et koskettanut Oysteria lukulaitteeseen silloin vaikka kortti pitaisi vieda joka kerta portin sensorin lapi?" No koska ne perhanan portit oli auki ja olin aamu-uninen! Tallainen vahtaaminen Briteissa kay suurimman osan ihmisten hermoille -- ei ihme, ettei porukat halua sinne mitaan vaestorekisteria saatika henkkarikortteja.

Sahkoisesti taalla voi hoitaa jo aika monia asioita, joita Suomessakaan ei voi sahkoisesti hoitaa - taalla esim. henkkaritunnuksella voi tarkistaa omat tietonsa vaestorekisterista, siina missa Suomessa tata varten tarvitaan henkilokortti jossa on siru ja sen lukija. Tanaan tarkistin henkkarinumerolla netista, missa oma aanestyspaikkani on paikallisvaaleissa (joissa tosin en aanesta koska olen matkoilla), mika elakekertymani on ja tata nykya maksan myos kaikki laskut netissa. Ruokaa tilaan netista saannollisesti kuin myos teen ostoksia.

Turkissa ei ole yhta paljon ja yhta hyvia nettikauppoja kuin Suomessa (jossa melkein ihan kaikkea voi ostaa netista ja se on hyva!) mutta moni asia on taalla paljon, paljon edistyneempi talla saralla kuin Iso-Britanniassa.

Lentoyhtiöistä

Talla viikolla Finnair on aloittanut tanne suorat lennot monen vuoden tauon jalkeen, joten odotan suomalaismatkustajien maaran taalla kasvavan. Taalla on talla hetkella vierailemassa joukko suomalaisia toimittajia, joten eri aikakauslehtien seuraavissa numeroissa ilmestyynee useampia Istanbul-juttuja lapi kevaan.

Uuden reitin avautumista kuitenkin varjostaa Turkish Airlinesin viime viikon lento-onnettomuus. Tasta minulla on sanottavaa pari asiaa.

1) Sain kuulla kautta rantain, etta jotkut tahot Suomessa ovat yrittaneet kaantaa tilanteen Finnairin imagon ponkittamiseksi ja TA:n vahattelyksi. En aio menna yksityiskohtiin koska kyse on vain keskusteluista joita on kayty toimituksissa epävirallisesti kahvipoydan aaressa. Tosin moinen kaytos on asiatonta. Mitas jos Finnairille kavisi moinen onnettomuus ja Turkin media ryhtyisi piruilemaan esim. suomalaisten pilottien ammattitaidoista tai yhtion motivaatiosta huoltaa koneitansa?

2) Mikaan lentoyhtio ei toivo asiakkaillensa onnettomuuksia, ei Finnair eika myoskaan Turkish Airlines. On surullisen epakypsaa ja itse asiassa hyvin ennakkoluuloista (ellei rasistista), etta Turkish Airlinesille tapahtunutta onnettomuutta yritetaan esimerkiksi erinaisissa nettikeskusteluissa Suomessa vaantaa turkkilaisten huolettomuudeksi tai ammattitaidon puutteeksi.

3) Yksi lennolla kuolleista lentajista (koneen kapteeni) oli aikaisemmin armeijan palveluksessa. Turkin armeija on Naton toiseksi suurin armeija ja sen pilotit todellakin kokeneita. Taten on huvittavaa, etta joissakin suomalaisissa keskusteluissa on vaitetty, että puolustusvoimissa saadusta kokemuksesta olisi mukamas ollut jotain haittaa. Painvastoin: pilotti, joka hallitsee koneet myos sotatilanteissa, lienee aika kykeneva kuljettamaan 135 pullakahvittelevaa turistia maasta toiseen.

4) On holmoa olettaa, etta Finnair olisi yhtaan sen turvallisempi yhtio kuin mikaan muukaan vain sen takia, ettei sille ole tapahtunut suuronnettomuutta. Turvallisuuden maarittely on hyvin monimutkainen analyysi, johonka tarvitaan lentotuntien maara, pilottien kokemus, koneitten ika, laskujen maara per vuosi jne.

5) Se, ettei Finnairille ole tapahtunut suuronnettomuutta ei tarkoita, ettei se kohtaisi vaaratilanteita paivittaisessa toiminnassaan kuten mika tahansa lentoyhtio. Naista tilanteista vaan ei useimmiten puhuta julkisesti. Kuka tahansa lentokentilla toita tehnyt tietaa taman. Olen itsekin todistanut tilanteita, jossa Finskille valmisteltiin hatalaskuja mutta uutisiin kyseiset tilanteet paasivat aniharvoin koska 1) jokainen lentoyhtio kohtaa hatatilanteita saannollisesti 2) matkustajia ei haluta pelotella ja 3) missaan tahansa maassa ei ole seksikasta kritisoida maan omaa lentoyhtiota.

6) Olen kuullut suomalaisista, jotka vaihtoivan lento-onnettomuuden jalkeen lippunsa TA:sta Finskiin. Tama on taysin tunteisiin - ei jarkiajatteluun perustuva toimintamalli. Vahan kun vaihtaisi laivaonnettomuuden jalkeen Viking Linesta Siljaan - vaikka molemmat firmat kayttavat samoja alustyyppeja!

7) Turkish Airlines on oman kokemukseni perusteella hyva ja luotettava lentoyhtio. Olen lentanyt silla n. 30 kertaa vuodessa viimeisen 10 vuoden aikana, eli n. 300 lentoa ja joka ikinen kokemukseni on ollut positiivinen. Suurin osa Turkinsuomalaisista on tasta samaa mielta.

8) Taalla onnettomuudesta on uutisoitu hyvin asiallisesti. Toki ensireaktioita kritisoitiin, mutta yleisesti ottaen keskustelu on ollut hyvin asiallista.

9) Muistan, kuinka Suomen mediassa vaitettiin Turkin maanjaristyksen jalkeen, ettei Turkin valtio mukamas tehnyt kaikkeansa auttaakseen hadanalaisia. Elin ne paivat taalla ja olen asiasta 100% eri mielta. Maanjaristyksen jalkeinen tilanne oli niin jarkyttavan kamala, etta mita ikina mika ikina valtio olisi tehnyt, sen toimintaa olisi voinut tunteellisesti kritisoida. Olen saastanyt niilta paivilta n. 10 suorastaan torkean vahingoniloista lehtiartikkelia HS:sta ja muista suomalaisista julkaisuista. On todella surullista, etta tarvittiin Thaimaan tsunami kypsentamaan suomalaisten asenne suuronnettomuuksia kohtaan aikuismaiselle tasolle. Toivottavasti nain ei ole myos lentoturvallisuuden kanssa - onnettomuus kun voi tapahtua mille tahansa lentoyhtiolle.

Tiistaikommentti

Tanaan kavin kahden entisen tyokaverin kanssa kahvilla ja syomassa. Juttelimme kolmisen tuntia - oli kiva nahda pitkasta aikaa. Miespuolinen kollega oli mennyt naimisiin mutta koska on tyoton elaa "kotiherran" elamaa paivisin keskustassa kahvitellen. Tyttokaveri taas oli kaynyt ulkomailla ystavanpaivaa juhlimassa ja hankkinut itselleen botoxit otsaan. 34-vuotias nayttaa nyt 26-vuotiaalta. Pari pistosta ja otsarypyt tiessaan! Ehkapa joku paiva kokeilen itsekin, mistas sita tietaa.

Huomenna olen vapaalla, joten aion nukkua pitkaan ja sitten kayda aamupalalla ulkona, lukea lehtia piiiitkaan ja sitten kayda Taksimissa paivakavelylla. Toivottavasti kelit lampenee, tanaan nimittain oli pisteliaan kylma.

2010 valokuvaprojekti

Tanaan kavin eraan suomalaisen kaverin kanssa osallistumassa 2010-projektin kuvauksiin. Projektin paamaarana on ottaa valokuvat 2010:sta alunperin ulkomailta kotoisin olevasta istanbulilaisesta vuoteen 2010 mennessa, jolloinka Istanbul on Euroopan Kulttuuripaakaupunki. Projektiin on tahan mennessa osallistunut n. 60-70 ihmista, joten kuvaajilla on aikamoinen kiire loytaa miltei 2000 kuvattavaa lisaa.

Kuvat kootaan kirjaksi ja ilmeisesti myos nayttelyksi. Kuvien lisaksi kirjassa on kuvattujen ihmisten ajatuksia Istanbulista. Lisaksi projektiryhma aikoo jarjestaa Istanbulissa ensi kuun alussa bileet kaikille valokuvatuille. Sinne olemme tottakai menossa innoissamme. :)

Olen ehdottanut projektiin osallistumista monelle tutulle, mutta en ole varma kuinka moni heista on kiinnostunut olemaan valokuvauksen kohde. Meilla tosin oli tanaan kuvauksissa oikein hauskaa. Jannittavinta on nahda lopputulos ensi vuoden alussa.

Törkiş pronaunsieyşın of ingliş

Englannin turkkilaisittain kirjoittamisesta ja tahallaan aksentilla lausumisesta on tullut taalla hupaisaa vapaa-ajan viihdetta. Kommentteja kuulee siella sun taalla, sarjakuvissa, netissa, televisiomainoksissa ja leffoissa.

Turkkilaisesta aksentista (joka on suurin piirtein yhta vahva ja selkea kuin joidenkin keski-ikaisten suomalaismiesten tapa puhua englantia) tehdaan pilaa itseironisesti. Holmoily on levinnyt jo niin pitkalle, etta Nisantasissa yhden pikaruokalan nimen alla lukee isoilla kirjaimilla "Törkiş festfuud".

Toissa vuonna Basak, eras tutun tuttu aloitti feisbuukissa uuden ryhman, jonka nimi on "Törkiş pronaunsieyşın of ingliş lavırs". Tassa pari hupaisaa kommenttia ryhman sivuilta - lukemisen ymmartaminen voi kestaa jonkun aikaa, mutta jos luette tarkasti osaatte pian matkia turkkilaista aksenttia englantia puhuessanne. Ko.sivuilla on myos aivan jarkkyja musiikkivideoita 1970-luvulta. :)

"yestırdey vaz e neşınıl histerri, vi gat stak in da efin trefik for avırs ulan! (ay eskd may mam tu pik mi ap from ferri, vad en idiyıt ay vaz). espeşıli da gayz on da tap of iğç adırs' şoldırs, ranning on da hayvey end sıkriiming "türrkeeeyyyeeeahhh rrooaarrrgghh" vör may feyvıritz."

"Dis netwörk vil bi e legınd and Basak vil bi legındıri. Ay hop van dey dis vil bi en ofişıııl lenguiç end evrivan spiiiks layk dis in dı huuul vörld."

Kreikkalaisturkkilainen kesämökkikylä

Eilinen tyopaiva oli harvinaisen hauska, haastattelin kreikkalaisen kiinteistosijoitusyrityksen Dolphin Capital Investorsin johtajatarta. Dolphinilla on taalla kaksi kiinteistoprojektia, molemmat Etela-Turkissa. Dolphin on listattu Lontoon porssiin ja on talla hetkella Itaisen Valimeren suurin kiinteistofirma, joka sijoittaa seka Turkkiin etta Kreikkaan.

Kalkanin lahella oleva La Vanta -projektista tulee aika hulppea valmistuessaan. Se koostuu 190 asunnosta, joista osa on yksityisia villoja joilla on oma uima-altaansa. Kaikista asunnoista on merinakoala Valimerelle - ja arkkitehtuuri on harvinaisen hillittya ja ymparistoystavallista. Halvin asunto maksaa n. 150 000 euroa ja kallein n. 526 000 euroa.

Ainoa negatiivinen puoli omasta mielestani on se, etta asuntoja tullaan markkinoimaan erityisesti englantilaisille ja venalaisille. Olen asunut Lontoossa seitseman vuotta, joten tiedan, etten halua taalla Turkissa omistaa kesamokkia kylassa, jossa suurin osa muista asunnonomistajista on englantilaisia. Nain siita syysta, etta Englannissa on mediassa ja televisiossa valloillaan ns. "buy to let" -buumi, jonka myota asuntoja ostellaan ulkomailta pelkkaan vuokraamistarkoitukseen. Niita sitten vuokraillaan tyokavereille, tutun tutuille sun muille parin sadan punnan viikkohintaan. Omallakin tyopaikallani Lontoossa oli pari tyokaveria, joilla oli kesamokit Bulgariassa. Tama vuokraamisbuumi taas kesamokkikylassa johtaa siihen, etta lomailijat vaihtuvat jatkuvasti - kesamokkikylasta tulee self-catering hotellikyla. Ja nainhan on mm. paikoittain Didimissa Etela-Turkissa kaynyt. Paikalliset tuntevat olonsa epamukavaksi porukan vaihtuessa jatkuvasti. Tosin itse englantilaisia tai vaikkapa suomalaisia mokillansa vain pari viikkoa vuodessa viettavia tallainen "vaihtovirtaus" tuskin hairitsee yhta paljon.

Vaikka Dolphinin sijoitukset Turkissa ja Kreikassa on toistaiseksi suunnattu enimmakseen ulkomaalaisille ostajille (suomalaiset mukaanlukien!), toivottavasti joku paiva kesamokkeja taalta ostaa enemman myos kreikkalaiset - ja myos toisin pain. Mieluisin kesamokkinaapuri minulle nimittain olisi ihan tavallinen paikallinen pulliainen tasta maailmankolkasta, joka ostaisi mokkinsa omaan kayttoonsa ja ymmartaisi paikallista (kesamokki)kulttuuria.

Kissa lastenrattaissa II

Update liittyen alla olevaan kuvaan, jossa kissa makaa lasten rattaissa.

Lahdin perjantaina keskustaan lounastamaan ja alaovella tormasin lapsiin, joilleka rattaat kuuluvat. Noin 5-vuotias tytto ja 4-vuotias poika leikkivat nukella, jonka he olivat istuttaneet karryihin.

En voinut vastustaa kiusausta, ja kysyinkin heilta, etta tietavatko he kuka rattaissa nukkuu joskus oisin. Lapset katsoivat minua kummastuneena. Julistin, etta minapas nain yhtena aamuna kun rattaissa makasi iso suttuinen katukissa!

Lapset nyrpistivat nenaansa ja yhteen aaneen kommentoivat "yääääk, eikä!".

Totesin, etta kyllapas vain! Mina otin siita kissasta myos kuvan, jonka voin teille nayttaa.

Kaivoin esiin aivan sattumalta laukussani olevan kameran ja naytin kuvan lapsille. 4-vuotias Mehmet varvisti jalkakaytavan reunalta ylettyakseen nakemaan kuvan. "Yäääkkk, inhottavaa!" kauhistelivat molemmat lapset.

Nauroin heille iloisesti ja ehdotin, etta he kertovat asiasta aidillensa, ettei tama enaa jata karryja rappusiin. (Ne myos tukkivat uloskaynnin. Jos taalta pitaa paasta ulos 7.5 richterin maanjaristyksessa uloskaynnin edessa ei saa olla mitaan esteita).

Tosin uskon, etta alakerran rouva ei usko koko tarinaa - silla onhan se itsessaan aika absurdi. Etta mukamas ylakerran naapuri olisi nahnyt karryissa kissan, ottanut kuvan siita ja sitten viela mukamas nayttanyt sen lapsille.

Jos omat sukulaislapseni kertoisivat moisen jutun minulle, uskoisin siina olevan vahan myos "omaa maustetta". :D Lapset olivat tosin ihanan suloisia kauhistellessaan takkuista lihavaa mirriä heidan omissa rattaissaan. "Voi eiiiii kisssssssa!" :D

Töistä sekaisin

Viime paivat ovat kuluneet harvinaisen tehokkaasti toita tehdessa. Olen oman kahden paatoimisen tyoni lisaksi tehnyt kolme ylimaaraista artikkelia ulkomaille, joten periaatteessa paahtanut viitta duunia samaan aikaan. Siina juttuja raapustellessa ei ole kai mikaan ihme, etta sanalippaani on hieman kuihtunut.

No oli miten oli, taman viikonlopun aion relata enka ajatella mitaan alyllista tai edes kirjoittamisen arvoista.

Epamaaraisia huomioita (vaikea kirjoittaa enaa mitaan jarkevaa tallaisen pyrahdyksen jalkeen)

- Taalla on jo kevatkelit +13-15 astetta
- Soin tanaan aamupalaa Ritzissa, muffinssit maistui tosi hyville
- Migreeni vaivasi puoleen paivaan asti
- Illalla kahvittelin keskustassa monessa eri seurassa
- Kampaajalla kavin noin viikko sitten, salongissa oli taas joku moreaaaninen "nainen" (siis sukupuoltansa vaihtanut) joka sitten alkoi riitelemaan kampaajani kanssa kamalan kiihkeasti Gazan tilanteesta. Lopuksi kampaaja totesi hanelle, etta turha ehka vaitella armeijoiden realiteeteista kun toinen ei ole kaynyt edes armeijaa. Olen samaa mielta tasta asiasta. Kyseinen transu on harvinaisen rasittava riidanhaastaja.
- toissailtana iski kamala makeanhimo. tein muffinsseja mutta ne ei onnistuneet vaan niista tuli melkein kumimaisia kamalia mauttomia leipapalasia. pakko heittaa ne roskiin! (syyllinen oli varmasti se oliivioljymargariini jota aidon rasvan puutteessa kaytin).
- Olen ihan sekaisin siita tyon maarasta jonka olen viimeisen viikon sisalla tehnyt. Aivot ei toimi normaalisti joten menen nyt keittamaan kupin adacayta (en tieda mika se on suomeksi, yrttitee kuiteskin).

Etta se on moro.

Luontokappaleita

Tämän kuvan aion laittaa rappuun, ettei naapuri laiskuuksissaan jätä enää vaunuja tukkimaan uloskäyntiä.

Aamutuimaan Arnavutköyssä

Koirat pelkää kukkapuskaa

Viikonloppupostaus

Tanaan seikkailin Istiklalilla monta tuntia iltapaivalla. Roberts Coffeen entisiin tiloihin Patisserie Markiziin on avattu uusi kahvila, jossa kaikki on todella halpaa. Roberts Coffee ei siina sijainnissa kannattanut - kenties ehka koska hinnat on mita on? Uudessa paikassa keitot maksaa 1,50 TL (siis 0,70c), salaatti 2,50 TL (1,25 e) ja currykana-ateria riisilla ja salaatilla 6 TL (3 e). Ruoka oli todella OK hintaansa verrattuna ja paikka taynna. Tata tama talouskriisi teetattaa: kiskurihinnoilla ja 7 liiran (3,5 e) kahvihinnoilla ei kuluttajat suostu enaa ostamaan. Hyva niin. Istiklal oli aivan taynna porukkaa, aurinko paistoi ja ilman lampotila oli n. 15 astetta. Siis taysi kevat.

Ruoan jalkeen seikkailimme eri antiikkikaupoissa ja sain eraalta yllarilahjaksi vanhan ottomaanikartan Ita-Euroopasta, jossa on myos kokonainen Suomi ennen toista maailmansotaa! Katselin kuvaa kaupassa ja selitin siita innostuneesti - siihen oli merkitty Viipurit sun muut arabialaisilla kirjaimilla ottomaaniturkiksi. Jollakin kumman ilveella eras sitten osti sen kartan huomaamattani ja myohemmin yllatti meikalaisen. Tosi kiva lahja, tulin onnelliseksi. :) Toisella kahvitauolla kavimme pitkan aikaa lapi maantiedetta ja rajojen siirtymista paikasta toiseen. Meinaan kehystaa taulun viimeistaan ensi viikonloppuna, se sopii hyvin toimistohuoneeseen. Aion myos pyytaa jotain ottomaaninkielen osaavaa selittamaan mitka kaupungit Suomesta kartalle on merkitty, Viipuri on ainoa joka on itsestaan selvyys maantieteen ja Pietarin merkinnan perusteella.

Jippiaijee, nyt menen kehittelemaan yhta uutta projektia. Hyvaa viikonloppua kaikkialle!

p.s. Istanbul-coveragea Suomesta - tässä linkki Ylen juttuun Istanbul Sapphiresta, josta kirjoitin tanne blogiinkin aikaisemmin.

p.p.s. Laitan ne kuvat kylla tanne huomenissa, pitaa viela ladata kamerasta.

Kevättä hinnoissa

Tanaan on ollut jo melkein kevainen keli, +15 ja aurinko paistoi taydelta teralta. Helpotus niille, jotka joutuvat pulittamaan itsensa kipeaksi kaasun- ja sahkon hintojenkorotuksen takia. Meinasin jo ottaa esiin kevattakin, mutta en viela raaski jos joku takatalvi palaa kuten viime helmikuussa. No lammityksen laitan ainakin pienemmalle. Viime kuussa lasku nimittain oli 120 euroa.... 40% enemman kuin viime vuonna samaan aikaan....

Toinen huomio: talouskriisin takia taalla on melkein kaikkialla n. 50-70% alet. Olenkin ollut ruokkimatta lamaa oikein tehokkaasti, ostamalla pari uutta laukkua ja paitaa viime aikoina. Vaikka taantuma huolestuttaa silti kiva kierrella ostarilla kun kalliit hinnat on tulleet ropisemalla alas. Mitenkohan Suomessa? Luin jostakin, etta taantuma johtaa hintojen pidempiaikaisempaan laskuun. Saas nahda.

Olen ottanut viime paivina hupaisia kuvia ulkosalta, mm. kissasta joka tunkee vakisin rappuumme yoksi, laitan niita kohta tanne.

8000 vuotta vanha kaupunki

Tässä BBC:n uusi uutisdokumentti Istanbulista historian ystaville. Uudet loydokset viittaavat siihen, että 2000 vuotta vanhaksi luultu kaupunki onkin n. 8000 vuotta vanha.

Itse innostuin Konstantinoksen aikaisten muurien loytymisesta. Ne valtaisat muurit nimittain jotka Istanbulin vanhaa kaupunkia tanaan ymparoivat ovat vasta 400-luvun alusta Theodosiuksen ajalta - Konstantinoksen muurit, jotka ymparoivat kultaista sarvea pienemmalta alueelta (ks. allaoleva kartta) taas ovat 330-luvulta eika niista ole toistaiseksi loydetty kuin satunnaisia osia.

Kahden eri muurin valiin jaava alue osoittaa hyvin "urbanisoitumisen" etenemisen ja kaupungin kasvun 330-luvun jalkeen. Kun uudet muurit rakennettiin, ne rakennettiin taas reilusti (1.5km) pidemmalle vanhoista etta kaupunkiin sisallytettiin uusia alueita. Istanbul on siis kautta aikojen ollut omanlaisensa muuttomagneetti. Ita-Turkin poikien tyopestit taalla eivat liene mikaan uusi ilmio!

(Ja for the record: Konstantinos on se Rooman keisari, joka taman kaupungin uudelleenrakennutti ja nimesi sen Rooman uudeksi paakaupungiksi Konstantinopoliksi toukokuussa 330 j.Kr.)

Euroopan suurin kaupunki

Ei, se ei ole Lontoo, eika se ole Pariisi. Se on Istanbul. Kylla, yli puolet Istanbulista on Euroopan mantereella, vaikka vain 3% Turkin valtiosta sijaitsee maantieteellisen kasityksen mukaan Euroopassa.

Asukkaita oli vuoden 2007 vaestonlaskennan aikaan Istanbulissa 12.6 miljoonaa, mutta arviolta tassa kaupungissa tosiasiassa asuu ja elaa n. 16 miljoonaa ihmista. Tama on n. 4-5 miljoonaa enemman kuin Lontoon ja Pariisin suurkaupunkialueilla.

Usein tasta kaupungista Suomessa jotain mainitessani saan sen vaikutelman, ettei ihmiset oikein ymmarra kuinka suuresta kaupungista Istanbulissa on kyse. Ei, jos jossakin kaukaisessa lahiossa kay jotain, mina en saa siita kuulla kuin television kautta. Mita todennakoisemmin en ole koskaan kaynyt kyseisella alueella, eika kukaan ihminen, kenetka tunnen tunne sielta ketaan. Sinallaan nama reaktiot on ymmarrettavia. Tama kaupunki on niin valtava, ettei sen massiivista kokoa voi ymmartaa kuin taalla seikkailemalla - ja tietenkin lentokoneella sen yli lentamalla.

Talta murto-osa Istanbulia ja Euroopan ja Aasian mantereiden kohtaaminen Bosporinsalmella nayttaa ilmasta. Istanbulin yli lentaminen kestaa noin 10 minuuttia. Kartalla kaupungin laidalta toiselle matka linnuntieta on n. 135km.

Lauantaikuvia kylmästä

Tama viikonloppu on ollut Istanbulissa aika hyisen kylma. Alla hieman kuvasatoa kotikulmilta.


Lauantaiaamu Pangaltissa, taustalla kristittyjen hautausmaa

Kaveri palelee, sääliksi käy

Täti kauppaa kukkapuskia Nisantasissa

Video aikaisempaan tekstiin liittyen

Viime viikolla kirjoitin mielenosoituksista, tässä tekstiin liittyvä erittäin lyhyt video mielenosoituksesta Istiklal Caddesilla. Tunnelma "käsinkosketeltava", muttei suinkaan sellainen, jonka takia aurinkomatka paratiisiin kannattaisi perua. ;)

Suomipoikien seurassa

Kun nyt kerta ollaan analysoitu niin paljon turkkilaisia naisia niin eikohan olisi aika antaa vuoro (joillekin) suomalaisille miehille.

Taalla tormaan suomalaisiin miehiin vahintaan pari kertaa kuussa tyon puitteissa. Teen itse asiassa todella paljon eri toita nimenomaan suomalaisten miesten kanssa silla kirjoitan edelleen Englantiin juttuja Suomen sijoitusasioista. Suurimman osan kanssa minulla ja suomalaisilla miehilla synkkaa aivan mainiosti - ne, jotka ovat matkustelleet paljon ovat harvinaisen hauskaa seuraa oltiin sitten tyoasioissa tai ei. Mutta joukkoon mahtuu ajoittain tapauksia, joista kertominen on viihteellista.

Disclaimer: taman kirjoituksen tarkoitus ei ole puhua suomalaisista miehista yleistavasti. Talla kirjoituksella en pyri mustamaalaamaan suomalaisia miehia, enka luomaan sellaista kuvaa etta he kaikki, tai edes enemmisto kayttaytyisi nain. Taman kirjoituksen tarkoitus on vain ja ainoastaan jakaa pari hupaisaa kokemusta. Ja taman kirjoituksen kommenttilootassa on aivan turha lahtea spekuloimaan omaa traumatisoitunutta suhdettani suomalaisiin miehiin - silla tosiasiassa se on positiivisesti traumatisoitunut silla lailla, etta ystavapiiriini kuuluu useita miehia ja nimenomaan suomalaisia sellaisia. Piste.

Siispa asiaan. Monasti minulta kysytaan miten turkkilaiset miehet kohtelevat vaaleatukkaista toimittajatyttoa. Kiitos hyvin. Kukaan tyokontakteistani ei ole koskaan kysynyt mitaan henkilokohtaisesta elamastani, ehdotellut mitaan fyysista tai kayttaytynyt tokerosti kertoessani, etta Suomessa voi elaa hyvaa elamaa. Toisin kuin jotkut ulkomailla tapaamani suomalaismiehet.

Tapaus 1)

Paikka: Istanbul Ciragan viiden tahden hotelli, kiinteistosijoituskonferenssi.

Haastattelen kiinteistoalan ihmisia moneen eri julkaisuun, tanne ja Englantiin. Englantilainen toimittajatuttava, n. 60-vuotias mies, haluaa esitella minut jollekin suomalaiselle alan sijoittajalle. Sepa hauskaa, ajattelen.

Mies hakee esiteltavan suomipojan paikalle ja kattelemme. Hymyilen iloisena ja kyselen mita toita mies tekee ja onko konferenssi ollut hanesta hyodyllinen. Jatkan kertomalla missa olen toissa ja mista asioista kirjoitan. Poika on hieman hammentynyt ja katsoo minua paasta varpaisiin. Paallani on tiukka musta kynahame, korkkarit ja lyhythihainen tykoistuva kesajakku. Hiukset olen laittanut vaalealle porrolle "toimittajanponnarille".

Kolmantena repliikkina poika toksayttaa "Onks sulla joku mies taal vai?". Tahan mennessa olimme keskustelleet ainoastaan kiinteistosijoituksen eri vaihtoehdoista, REITeista, sijoitusrahastoista ja journalismista.

Jos olisin suomalainen mies, kysyisiko toinen suomalainen mies minulta virallisessa sijoituskonferenssissa kolmantena kysymyksenaan mikali minulla on taalla joku nainen?

Mika yhteys kiinteistosijoittamisella ja seksielamalla on toisiinsa? (For the record: vastasin, etta "ei, olen sinkku" jolloinka ilme pojan kasvoilla muuttui epailevaksi. Yksikaan turkkilainen tyotuttavani ei ole koskaan tiedustellut minulta siviilisaatyani. Taalla yksityisasioista kysymista tyoymparistossa pidetaan tahdittomana.

Tapaus 2)

Paikka: Reina, jetset yokerho meren rannalla, sijoituskonferenssin illallinen.

Saavun konferenssin illanviettoon Reinaan. Kayn latomassa buffetillallista lautaselle ja alan etsimaan konferenssin suomalaisia osanottajia. En tunne heista kuin yhden, joten menen summa mutikassa sinne missa kuulen suomea. Istun parin keski-ikaisen sijoittajan viereen ja alan jutustelemaan. Hauskoja miehia. Pian haen lisaa ruokaa.

Palatessani poytaan paikallani istuu joku toinen. Poydan paassa istuva mies kuitenkin toivottaa minut tervetulleeksi takaisin seuraan "Sahan voit istua tahan meikalaisen polvelle!" ja esittelee minut poytaseurueen uusille jasenille (kaikki suomalaisia miehia) selittaen "etta tallainen suomitytto taalta Turkista loytyi!". Kiitan kohteliaasti ja vedan poydan aareen uuden tuolin.

Kuittaan ehdotukset huumorilla, mutta mielessani kuitenkin naureskelen sille, etta vuoden 2008 ensimmainen lahentelyehdotus (alkaa hyvat ihmiset vaittako naiivisti, etta työkonferenssissa moinen kommentti olisi silkkaa ystavallisyytta tai vitsailua!) tulee suomalaiselta miehelta. Yksikaan turkkilainen tyokontaktini ei ole koskaan ehdotellut minulle mitaan fyysista. Moinen polvelleistumisehdotus olisi ammattiymparistossa todella alatason kaytosta. Hyvat ystavat, suurimmassa osassa maailmaa ei ole asiallista kaytosta ehdotella uusille tyotuttavuuksille kansainvalisessa konferenssissa etta tama istuisi syliin.

Tapaus 3)

Paikka: Cannesin kiinteistosijoitusmessut, Ranska

Menen Suomen standille hakemaan mignonmunia ja katselemaan matskuja. Tormaan kahteen suomipoikaan joidenka kanssa alan juttelemaan. Pyydamme lisaa mignonmunia itsellemme ja odotamme jonkun arvonnan tuloksia. Toinen pojista alkaa jutella kanssani innokkaammin. Jaarittelemme eri asioita messuista Cannesin kalleuteen mutta ylistamme molemmat myos saata.

Vahan ajan paasta kaveri hiffaa, etten asukaan Suomessa. En ole missaan vaiheessa keskustelua sanonut asiaa suoraa saatika maininnut Turkista yhtaan mitaan. Kaveri kysyykin etta "siis missa sa asut". Sanon, etta Turkissa, ja jatkan luontevasti puhumalla eri toistani. En jaa jauhamaan asiasta mitaan sen kummempaa.

Kaverin kasvoilla on kuitenkin vaikea, epaluuloinen ilme. Tasta syysta jatkankin jutteluani vielakin iloisemmin ja mainitsen, millaiset kelit Istanbulissa oli lahtiessani, ja etta viihdyn siella ihan hyvin vaikka toita teenkin 24/7. "Ihan hyvaa elamaa siellakin eletaan", sanon.

Poika kiemurtelee vaikean oloisena. Ilme kasvoilla kay aina vain synkemmaksi. Hanen tekee selvastikin mieli olla aaneen eri mielta kanssani, mutta ymmartaa, etta se ei olisi sopivaa, olenhan mina todella iloisesti ja positiivisesti keskustellut kaikista asioista enka mitenkaan tehnyt mitaan numeroa omasta taustastani. Hanta selvastikin arsyttaa se, etta olen 1) aivan normaali enka mikaan finninen tonnikeiju "joka ei [muka] saa suomalaista miesta" 2) han alkoi jo itse flirttailemaan meikalaiselle 3) avoimen iloisesti myonnan, etta tykkaan asua Turkissa, joka ei selvastikaan pojan mielesta ole seksikas kasite.

Pienen vaikean hiljaisuuden jalkeen poika saa ulos suustaan kaksi sanaa "no jaa...." vastauksena siihen, etta olen sanonut etta Istanbulissa "on ihan hyva elaa". Sen jalkeen tyyppi nostaa kytkinta ja jattaa meikalaisen seisomaan mignonmunat kadessa suomiesitteiden viereen, sanomatta mitaan. Yksikaan turkkilainen mies ei ole koskaan typertynyt, kun olen sanonut, etta Suomessa on ihan hyva elaa.

Tapaus 4)

Paikka: pubi Nevizadella

Istun iltaa taalla vierailulla olevien toimittajakollegoitten kanssa. Parin drinkin jalkeen matkaseurueen eras journalistimies alkaa tiiviisti tuijottaa meikalaista. Siemailen Baileysta ja yritan pitaa juttua aktiivisena jottei tuijottaminen alkaisi hairita.

Pian mies alkaakin kysya miten ja kenen kanssa asun. Kerron, etta asun yksin, 85 neliometria, aika lahella keskustaa. Kiitos vaan viihdyn hyvin. Mies ehdottaa, etta seuraavalla kerralla kun on Istanbulissa, voisi majoittua luonani. Nauran kysymykselle iloisesti ja sanon, etta "joo, tule ihmeessa toisenkin kerran taalla kaymaan, ma kayn tinkimassa sulle jonkun hyvan hotellin".

Mies vakavoituu, hammentyy itsevarmasta mutta iloisesta kommentistani. Han jatkaa tuijottamista ja noin parin minuutin paasta toksayttaa "No taal on sit varmaan paljon tummia miehia!". Nauran kommentille taas kerran ystavallisesti ja sanon "niin joo, Turkissa suurin osa miehista on tosiaan ruskeatukkaisia ja Suomessa on paljon vaaleita miehia!". Mies hakeltyy ja kulauttelee kaljaansa. Paatan, etta omalta osaltani ilta on ohi.

Mita nama tarinat osoittavat? Sen, etta noin 4-5:lla suomalaismiehella 50:sta (eli oman kokemusteni pohjalta noin 10%:lla), on hieman vaikea sulattaa sita tosiasiaa, etta taysin normaalin nakoinen koulutettu suomalainen nainen, joka voisi ihan hyvin "loytaa" myos suomalaisen miehen, elaa Istabulissa ihan hyvaa elamaa sinkkuna, olematta kuitenkaan mikaan "tummien miesten perassa juokseva nymfomaani" saatika joku reppana.

Tuomitseva ja yleistävä ruokapakina

Olen viime aikoina alkanut kokkailemaan uudelleen lapsuuden reseptejani ja kokeilemaan uusia versioista vanhoista. Noin kymmeneen vuoteen en ole voinut kokkailla tahtomaani tyyliin koska olen aina asunut paikoissa jossa on ollut liian pieni keittio. Taallakin keittioni on pieni, mutta eraalla on keittio, jossa on isot tasot, hieno iso uuni ja tilaa vaikka muille jakaa. Siispa asiaan!

Hellimleivan, maustekakun jne. resepteja kehitellessani olen ajatellut paljon turkkilaisten ja suomalaisten naisten keittotaitojen eroja. Yleistan nyt törkeasti, etta siina missa moni suomalainen nainen on pullien ja herkkujen mestari, moni turkkilainen nainen puolestaan hallitsee ruokapuolen kuin ammattikokki.

Ja hyvat ystavat, nyt en jaksa lahtea vaittelemaan tunteellisesti siita kuinka jokainen meista varmasti tuntee seka hyvia kokkeja Suomesta etta mahtavia maustekakun professoreita Ita-Turkista ("niinkuin sen ja sen anopin kaiman serkun koiran kaveri") - nain karkeasti yleistaen voimme sanoa, etta ainakin Istanbulissa naiset petraavat enemman ruoanlaiton puolella (toisin kuin kayttaisivat eineksia kuten Suomessa) - missa taas Suomessa naiset osaa leipomishommat.

Olen henkilokohtaisessa elamassani kokeillut miten turkkilainen mies reagoi kun talle leivotaan pullaa, maustekakkua, kekseja, karjalanpiirakoita, porkkanapiirakkaa, yrttileipia sun muita suomalaisia standardiherkkuja, ja joka ikisessa tapauksessa (oli kyseessa kollega tai joku muu) reaktio on ollut suuri ihmetys: moni istanbulilainen nainen kun hakee suurimman osan ajasta herkkunsa kodin ulkopuolelta tai tekee ihan amatoorimaisia vasayksia kaupan tarvikkeista. Dr. Oetkerin "lisaa vain kananmunat" -valmiskakut myy taalla myos hyvin. Ne, jotka oikeasti osaavat leipoa ja laittaa esim. baklavaa kotona on selvassa vahemmistossa.

Taalla olen lukemattomia kertoja ollut erinaisissa kotiruokajuhlissa, jossa paikalla olevat naiset iasta riippumatta kehuvat jollakin piirakkavasayksellaan, joka tosiasiassa vaatii hyvin vahan leipomistaitoja. Olen omin silmin nahnyt, kuinka rouvareppanat kehuvat silla, etta ovat ostaneet leipomosta kakunpohjan, latoneet paalle vaniljakastiketta ja hedelmanpalasia ja - hui - saaneet aikaiseksi "itsekeksityn" jalkiruoan. Mika saavutus!

Maku ja rakenne tosin naissa ihme vasayksissa on aika heikko - Turkissa naiset keskittyy niin paljon ruoan laittoon ja leipomoita on niin paljon ja tarjonta halpaa, etta leivontataidot on lapsenkengissa. Suomessa jo 14-vuotias yla-asteella koksantunneilla pari kertaa istunut teinikin osaa ostaa ja kostuttaa valmiin kakkupohjan. Monet taysin yksinkertaisista leivos/kakku/keksiresepteista on liian monimutkaisia turkkilaisille naisille, koska he eivat yksinkertaisesti ole koskaan kunnolla harjoitelleet leipomista.

Suomessa taas olen istunut syomassa lukemattomissa ravintoloissa ja kodeissa, ja huomannut, etta salaatti on taysin kastikeetonta (tai korkeintaan sen paalle saa jotain lisaaineita taynna olevaa kaupan ranskalaista -- mika kulinaristinen saavutus!) ja monen ruoan paalla on kermakastiketta "makua antamassa".

No offence, mutta Turkin kotiruokien jalkeen Suomen tarjonta on mautonta tai liian raskasta ja yksitoikkoista. Ihan kuin lihalla tai kalalla ei olisi omaa makua, ja ihan kuin sita ei voisi itse kehittaa yrteilla, oljyilla ja vaikkapa sitruunamehulla. Terveellisemmin, lisa-aineettomasti.

Ikava kylla, suomalaisilla naisilla ei ole paljonkaan tietoutta siita, kuinka ruokaa voi todellakin helposti JA halvalla laittaa vaikkapa vihanneksista kayttamatta valmiskastikkeita saatika ruokakermaa... Salaatinkin voi maustaa jollakin muulla kuin niilla kaupan valmissorsseleilla.

Monet turkkilaisittain taysin yksinkertaisista ruokaresepteista on liian monimutkaisia suomalaisille naisille, koska monet heista on turkkilaisiin naisiin verrattuna yksinkertaisesti laiskoja kokkeja. Kuten Turkissa heikon leipurin pelastavat halvat leipomot, Suomessa laiskan kokin pelastaa supermarketin einekset ja tekosyyt "se on liian monimutkaista/aikaavievaa" vaikka kyseessa olisi todella yksinkertainen juttu - esim. salaattikastikkeeksi oliivioljya ja sitruunaa ripauksella suolaa.

Ja hyvat ihmiset alkaa tassa nyt alkako vastustelemaan, etta "mutkun suomalaiset naiset kay niin paljon toissa, turkkilaisilla on aikaa kun ne on kotona". Hopsista. Minun ex-anoppini ja joka ikinen ystavattareni kay toissa klo 19.30 asti ja sen jalkeen edelleen kokkaa kotona herkullisen ruoan. Suomalainen nainen paasee toista klo 17.00 ja sen jalkeen kokkaa eineksia. Kyse on priorisoinnista: Suomessa naiset loistaa leipomishommissa, Turkissa ruoanlaitossa.

Miksi tallainen purkaus? Ihan vaan siksi, etta valilla minua risoo takalaisten ihmisten avuttomuus leivonta-asioissa ja Suomessa taas se eineskulttuuri, joka on vahitellen tappamassa ihmisten viimeisimmatkin innovatiiviset kokkaustaidot.

Ja miksi en tassa kirjoita mitaan miehista? Koska kokkaus on Turkissa ennemminkin naisten kuin miesten intohimo ja samoin on myos Suomessa. Uskallan kenties torkean sovinistisesti olettaa, etta naiset ovat kummassakin maassa ruoanlaittokirjallisuuden suurimpia ostajia. Taten miesten ruoanlaitto- ja leipomistaitoja tama kirjoitus ei kasittele ollenkaan. Oli se sitten kamalan epatasa-arvoista tai ei. Ei liikuta meikalaista.

p.s. Mita tallainen aivan tyhjanpaivaisesta pikkuasiasta vaahtoaminen osoittaa? Se osoittaa sen, ettei taman tekstin kirjoittajalla ole tanaan mitaan muuta vaahtoamisen aihetta. Kaikki on siis harvinaisen hyvin tai ainakin silta nayttaa.

Mielenosoituksista

Mita turhaa tassa viela uudestaan hyvaa uutta vuotta toivottamaan. Suoraa asiaan vaan!

Viime viikonlopusta lahtien taalla on aktiivisesti osoitettu mielta Israelin Gazan iskuja vastaan. Mm. viime lauantaina Istiklalilla oli satoja mielenosoittajia ja tunnelma kiihkea - tosin ei millaan lailla vakivaltainen tai rauhaton. Lahinna tunteellisen kiihkea. Talla hetkella mielta osoitetaan Caglayanin aukiolla ja ilmeisesti myos Taksimissa.

Viime viikolla olin matkalla tapaamaan erasta tyttokaveria keskustan kahvilaan ja myohastyin mielenosoitusta kuvatessani. Mulla on melkein aina kamera ja nauhuri mukana toimittaja kun olen ja nappailen kuvia ja videonpatkia satunnaisesti vaikka en toissa olisikaan.

Kiinnistin huomiota erityisesti siihen, kuinka Keski-Euroopan seesteisessa pikkuvaltiossa asuva turkkilainen tytto tekstasi mulle jo etukateen, etta "mielenosoitus nayttaa vakavalta". Kun saavuin paikalle huomasin, etta han ulkomailla asuvana on menettanyt arviointikykynsa -- se mielenosoitushan oli taysin harmiton vaikka ulkopuoliselle voi aikamoiselta nayttaakin "Allahu ekber" -huutoineen. Kivia ei heitelty, kyseessa ei ollut mikaan kasirysy ja poliisi seurasi tilannetta lahelta ihan rauhallisen oloisena.

Vastaan vakijoukossa tuli tosin joku amerikkalainen turistinainen lastensa kanssa, joka varmasti siita syysta ettei tunne Istiklalin sivukujia (ja niiden oikoreitteja) oli jaanyt ns. mielenosoituksen jalkoihin. Han tiuski kiihkean kettuilevasti ymparilla oleville "exciuuuuus miiiii!!!". Han oli selvastikin hermostunut mutta yritti pukea tuntemuksensa artymykseksi. Minulla tuollaiseen asennoitumiseen ei ole muuta sanottavaa, kuin etta kiihkeassa mielenosoituksessa on ihan turha alkaa itse kiihtymaan tai kiihdyttamaan ymparillaolevia omalla koppavalla tyylillaan - ja jos lasten kanssa joutuu mielenosoituksen keskelle ehkapa parempi tapa toimia olisi ottaa asia ihan rauhallisesti.....

Toinen asianlaita naihin mielenosoituksiin liittyen on asenteet Suomessa. Hyvat ystavat, mina en nyt jaksa alkaa vaittelemaan mita suomalaiset "yleisesti" ajattelevat Turkista, mutta itse olen tullut viimeisen 11 vuoden aikana hyvin tutuksi sen mielikuvan kanssa, etta taalla on muka jotenkin vallan rauhatonta, mielenosoitukset arkipaivaa.

Se pitaa taysin paikkansa, etta taalla on keskimaaraisesti enemman mielenosoituksia kuin Suomessa. Taalla nimittain mielen osoittaminen koetaan osaksi ihmisen normaalia osallistumista yhteiskunnallisiin asioihin ja toki syitakin on enemman. Mutta jos Suomessa elettaisiin itaisen Valimeren mentaliteetilla siellakin olisi saannollisesti laajoja mielenosoituksia esimerkiksi elakeuudistusta ja patkatoita vastaan, Ita-Suomen seksuaalirikoskaytantoja vastaan, asevelvollisuutta vastaan, lahiliikenteen lippuhintojen korotuksia vastaan, pakkoruotsia vastaan, Karjalan palauttamisen puolesta jne. Lista on loputon. Mutta Suomessa ei ole seksikasta osoittaa mieltaan. Suomessa mielen osoitus hyvin tavalliseen turkkilaiseen tai kreikkalaiseen tapaan koetaan riehumiseksi ja hairikoinniksi.

Lisaksi toinen asianlaita on se, etta vain aniharva mielenilmaus taalla kehkeytyy riehumiseksi saatika vakivaltaiseksi. Naista kuuluisin on vapunpaivan mielenilmaus. Se muuttuu saannollisesti vakivaltaiseksi mielenosoittajien heitellessa kivia poliiseja kohti ja rikkoessa kauppojen ikkunoita. Ja tata myos kaikki osaavat odottaa, vain holmot ja tiedottomat jaavat hengaamaan keskustaan 1. toukokuuta. (Sivuhuomautus: asia on nain myos Lontoossa, Oxford Streetilla ei kannata hengata 1.5. jos ei halua ottaa sita riskia, etta paatyy poliisijoukkojen piirittamaksi ja jumiin viideksi tunniksi).

Tosin yhta laajamittaiseksi riehumiseksi mielenosoitus ei taalla voi artya kuin se artyi viime viikkoina Kreikassa, koska taalla poliisi ruiskuttaa kyynelkaasua riehujien niskaan heti riehumisen alkumetreilla ja vaikka suurin osa ihmisista hyvaksyykin mielenosoittamisen, heista se pitaa tehda asiallisesti. Taten mielenosoituksista ei siis ole mitaan haittaa tai riskia tavalliselle pulliaiselle, kunhan muistaa pysya pois Taksimista tai Osmanbeysta 1. toukokuuta.

Kolmas asiaan liittyva seikka on se, etta Suomessa ei aina ymmarreta, etta osa turkkilaisista mielenosoittajista ei yksinkertaisesti osaa osoittaa mieltansa asiallisesti. Tasta syysta poliisi ajoittain reagoi rajustikin. Kivien heittely, kauppojen ikkunoiden rikkominen ja autojen polttelu ei ole kenenkaan demokraattinen oikeus. Piste. Tasta on turha tulla ainakaan meikalaisen blogiin itkemaan. Jos satunnaiset teinipojat rikkoisivat Lasipalatsin seinat ja heittelisivat poliisia kadusta revityilla mukulakivilla paahan ihan vaan vapunpaivan ja tyolaisten oikeuksien nimissa olisiko se teista "ylireagointia" ruiskuttaa riehujien paalle kyynelkaasua? Minusta missa tahansa yhteiskunnassa vapaus ja vastuudet kulkevat kasikadessa: vapaus osoittaa mieltaan edellyttaa sita, etta yksilo osaa osoittaa mieltaan asiallisesti.

Uuden vuoden postaus

Uuden vuoden aaton suunnitelmani ei ole viela 100% varma, mutta olen jo ottanut esiin punaiset alkkarit, jotka pistan paalle illemmalla. Kuulostaa varmasti hullulta, mutta taalla on perinteena pitaa punaisia alkkareita uuden vuoden yona, ne tuovat kuulemma onnea seuraavalle vuodelle. Kotikulmilla onkin melkein vahan joka kaupassa kirkkaanpunaisia alkkareita myynnissa. Ne, jotka eivat tasta perinteesta tieda varmaan ihmettelevat mika puna-alkkarivillitys taalla on meneillaan. :)

Pidemmitta puheitta hyvaa uutta vuotta 2009!

Kolmas joulupaiva töissa

Jouluaatto meni eilen oikein hyvin. Alkuillasta nappasimme "jouluglogit" Suomesta taalla kaymassa olevan sukulaisen kanssa ja seikkailimme Istiklalilla. Sen jalkeen jatkoin illalliselle eraan kanssa Fransiz Sokagin Cezayiriin, jossa viivyimme aika pitkaan. Cezayirista jatkoimme kotikulmille, jossa taas kavimme viela kaantyen katsastamassa yhden ortodoksikirkon yopalveluksen. Suitsukkeiden tuoksusta suuntasimme kotiin, jossa mulle yllatyksena oli pieni joulukuusi ja sen alla yllatyslahjoja, joita en tosiasiassa ollut osannut edes odottaa. Ihana yllatys! :)

Tanaan otin aamupaivan iisisti. Tarkoituksenani oli kayda manikyyrissa ja hengailla vaan kaupungilla mutta puhelin pirisi jo klo 09.40 ja meikalainen pyydettiin tyopaikalle. Koska syyna oli se, etta paatoimittaja halusi ehdottomasti minut yhteen lehtikuvaan, en pahastunut vaan pakkasin kamani ja lahdin toimistolle kampaajan kautta. Mukaan kaappasin paketillisen ekler-leivoksia, joita juuri tarjoilin tyokavereille joulun kunniaksi. Kuvasta tuli ihan OK, tosin etutukka hapsottaa foonin takia vahan liian sahkoisesti. Pojat nayttaa hyvilta niinkuin aina. Saas nahda huomenna mika teksti sen viereen ilmestyy. Vahan jannittaa. :)

Tama on kolmas joulupaivani tassa toimituksessa, eli toissa istumisesta lapi pyhien on alkanut tulla jo traditio. Tosin viihdyn kylla taalla ja vapaapaivana on kiva paivittaa tilannetta kollegoitten kanssa, juoruta niita naita ja sitten kayda herkullisella lounaalla alakerrassa (varmaan olen sanonut taman jo tuhat kertaa mutta meilla on ilmainen todella hyva ruoka taalla kaksi kertaa paivassa). Lahden aikaisemmin tanaan kotiin, kunhan olen kaynyt lounaalla ja kerannyt viime aikojen portfolion itselleni kotiin vietavaksi. Huomenna on viela toinen vapaapaiva, sen vietan sukulaisten seurassa kahvitellen. Maanantaina odottaa paluu arkeen....

Joulupostaus Pukin kotimaasta

Kuvassa kenties turkinsuomalaisten ja suomenturkkilaisten tunnetuin edustaja, joulupukki omassa kotikylassaan Etela-Turkin Myrassa. Kylla, joulupukki eli Agios Nikolaos, oli kotoisin Turkista. Hankin oli siis turkinsuomalainen tai suomenturkkilainen ja urallaan paatyi Pohjolan Korvatunturille ihan toiselaisiin maisemiin toihin -- tosin ei kebapia paistamaan! ;) Myra on natti pieni kyla, ihanien mukulakivirantojen lahimaastossa, 2.5-3 tunnin automatkan paassa Kemerista Lanteen. Suosittelen!

Tunnekuohut ja tyoseikkailut ovat vieneet meikalaista viime paivina vahan joka puolelle kaupunkia joten en ole loytanyt energiaa kirjoittaa vahaan aikaan. Jouluaatto on kuitenkin joka tapauksessa huomenna ja suunnitelmissa on ehka jonkunlaista juhlimista. Viime vuonna kavin illalla kirkossa armenialaisen naapurini kanssa, tana vuonna kaymassa on sukulaisia Suomesta. Tosin suunnitelmat selviavat turkkilaiseen tyyliin vasta viime hetkella, aattona klo 14.00 toitten jalkeen. :)

Joulu on taalla meilla pain nakynyt jo koko viikon ja varsinkin tanaan. Melkein jokaisen kaupan ovissa on joulukoristeet ja parissa kraasakaupassa myydaan vaan joulukamaa. Ja hyvat ystavat, monen muun turkkilaisen kaupan tapaan tama kraasa EI ole uuden vuoden kraasaa vaan tasan tarkkaan kristittya joulukraasaa silla meilla pain huomattava osa asukkaista on kristittyja: armenialaisia, kreikkalaisia, assyyrialaisia, nigerialaisia ja sitten eras satunnainen suomalaishörhö.

Kirkon lisaksi olen kaavaillut myos jouluhamamia eraan suomalaisen kaverin kanssa. Piparit leivoin ja soin jo aikaisemmin tassa kuussa. Lahjoja ostin pienille sukulaisille ja jatin ne Suomeen marraskuussa. Muut saavat lahjoja ehka vahan jalkijunassa tai turkkilaisittain uuden vuoden aikaan, ehkapa eivat ollenkaan. Kortteja en ole vielakaan lahettanyt kenellekaan ja jouluemailin lahetin vain yhdelle rakkaalle englanninturkkilaiselle ystavalle Japaniin koska emme ole mukamas kerenneet olemaan yhteyksissa 1.5 vuoteen.

Taten siis: Mutlu Noeller, Hyvaa Joulua kaikille etelaan, lanteen, itaan ja pohjoiseen. :D

****Lunta****

Lumisade saapui eilen illalla maan itaosiin ja jatkunee tanaan myos muualla. Tanne Lanteen lumi ei ole viela kerennyt, eika nayta silta etta pian kerkeaakaan. Aurinko paistaa porottaa ja lampotilakin lahentelee 12 astetta. Itse tosin toivon, etta Bosporin rannat ovat lumesta valkoisia jo viikonloppuna.

Ostin eilen kasan uusia vaatteita Kotonin 50% alesta, mm. tummanpunaisen uuden vartalonmyotaisen huopatakin. Rahaa kului sehan on selva, mutta olen elanyt kuin opiskelija sitten Italian matkan joten oli pakko vahan relata. Jos ja kun lumi peittaa Istanbulin vetaisen paalle uuden takin, mustat nahkabootsit, leggingsit ja mummon virkkaamat lapaset ja suunnistan kavelylle Bosporinrannalle eraaseen merenrantapuistoon. Ihaanaaaaaa! :D

p.s. Lisays: Myos Istanbulin Kreikan konsulaatin seinaan on ilmaantunut kirjoitus "murhaajat" viime paivien aikana. Asialla paikalliset anarkistit, jotka halusivat osoittaa lojaalisuuttaan naapurimaan mellakoitsijoille. Etta sellasta.

Kreikka/Turkki -uutisoinnista I

Lueskelin Antonian blogista Kreikan mellakoista. Myos taalla mellakat ovat olleet uutisissa ajoittain - tosin uhrijuhlan elainraakkaykset on enemman otsikoissa (jotkut ei sitten osaa / halua tehda sita teurastusta oikein....).

Ennemmin kuin yrittaisin analysoida Kreikan asioita taalta kasin (sinallaan höperöä), olen enemmankin miettinyt sita, millaisia uutisia ihmiset odottavat kuulevansa eri maista.

Uskallan olettaa, etta Suomessa harva osaa odottaa Kreikasta tallaisia uutisia - etta ammattitaidoton poliisi murhasi teini-ikaisen pojan muka itsepuolustuksena. Kreikasta kun uutiset ovat usein lomakertomuksia, ruokaohjeita, tanssia, rantoja, euroviisumusiikkia, sirtakia, saariristeilya, antiikin historiaa ja ehka ihan pikkasen "lievia" talousongelmia. Iltalehtien galluppienkin mukaan Kreikka on suomalaisten listaamien lomamaiden karjessa siina missa Turkki taas rampii hyvana kutosena/seiskana.

Pitaa paikkansa, Kreikassa on mukava lomailla. Rakkaassa naapurimaassamme on sirtakia, maukasta salaattia, hienoja rantoja, hyvia baareja ja komeita miehia (ja hyvaa bougatsaa, 7 Days kroisantteja, mahtavia yokerhoja, frappebaileysta, hyvia kahviloita, kenkakauppoja, Hondos Center, Eleftherotypian kiva viikonloppuliite sun muuta).

Mutta totta on myos se, etta Kreikassa on omat ongelmansa, joista ei Suomessa paljoa tiedeta saatika puhuta.

Suomessa on suht' harvinaista, etta joidenkin kreikkalaisten poliisien asennevamma ja joidenkin nuorten kyvyttomyys osoittaa mieltaan sivistyneesti nousisi uutisotsikoihin täysin spontaanisti - ilman mitaan sen suurempaa hassakkaa.

Paljon ei puhuta myoskaan lukemattomista ihmisoikeusrikoksista, kuten turvapaikanhakijoiden kidutuksista ja turkkilaisten ja albanialaisten vahemmistojen kohtelusta vaikka nama ovat saannollisesti mainittuna kansainvalisten ihmisoikeusjarjestojen ja vaikkapa entisen tyopaikkani, Euroopan Unionin Fundamental Rights Agency:n raporteissa.

Turkista taas Pohjolan uutispaallikot usein peraankuuluttavat kriittisia tarinoita vaikka mitaan mellakoita tai varsinaista kulminaatiota ei olisi lahiaikoina edes tapahtunut.

Ihmisoikeus- tai vahemmistokysymykset kiinnostavat oli levottomuuksia tai ei ja asioista etsitaan kriittista sanottavaa vaikka itse kehitys olisi positiivista. Turkkia koskevat uutiset sivuavat hyvin usein aiheita: Islam, ihmisoikeudet, naiset, vahemmistot, kidutus, EU-jasenyys. Ruoka- ja viihdejuttuja on olemassa (kirjoitan itsekin niita) mutta ne ovat Kreikka-uutisointiin verrattuna selvassa vahemmistossa.

Talla en tarkoita sita, etteiko ihmisoikeusasioista pitaisi uutisoida. Totta kai pitaa. Mutta on eettisesti vaarin peraankuuluttaa yhdesta maasta jatkuvasti ihmisoikeusrikkomusuutisia ja toisesta vain lomaparatiisisuitsutusta. Tallainen lahestymistapa ei auta mitaan maata myontamaan ja vaikuttamaan omiin ongelmiinsa.

Joka maassa on hyvat ja pahat puolensa. Kreikassa on ihmisoikeusrikoksia EU-tuomioistuimeen saakka - miksi niista ei puhuta kuin ohimennen vaikka samalaiset tapaukset ovat Turkin kohdalla jatkuvasti uutisotsikoissa? Mika Kreikan negatiivisessa puolessa niin ahdistaa?

Kysymyksellani en yrita vahatella Turkissa tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia. En. Minusta vain ihmisoikeusrikkomus on aivan yhta vakava ja vakavasti otettava huolimatta siita missa se tapahtuu. Kreikka mukaanlukien.

Talla viikolla kuitenkin uutiset Kreikasta ovat niita mita ihmiset ovat tottuneet lukemaan Turkista: mellakoita, molotoveja, kaaosta.

Saanenkin siis kysya, etta millaiset aiheet teidan mielestanne on tyypillisia uutisaiheita Kreikasta ja toisaalta taas Turkista? Vastaako nama levottomuusuutiset Kreikka-kuvaanne?

Minusta Kreikan ongelmia (erityisesti maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden ja vahemmistojen kohtelua ja korruptiota) pitaisi kasitella vahintaan yhta kattavasti kuin Turkin ongelmia - onhan kyse EU-maasta eika mistaan neuvotteluja kayvasta hakijamaasta. Onhan se aika ristiriitaista toimintaa, etta nenaa nyrpistellaan aktiivisesti hakijamaalle joka ei ole edes liittymassa koko EU:hun moneen vuoteen (tai vuosikymmeneen), samalla aikaa kun eras oman kerhon jasenista ei edelleenkaan ole opiskellut saantoja ulkoa. Tallaista lahestymistapaa voi kuvailla myos tekopyhäksi.

Rakkain terveisin,

Eras entinen Thessalonikin asukas, jota kerran kuulusteltiin, hoykytettiin ja tutkittiin EU-Kreikan rajalla 2 tuntia vain siita syysta etta tama "kay Turkissa liian usein". Ihminen, joka on sita mielta, etta Kreikkakin on vain yksi maa satojen joukossa, jossa loppujen lopuksi kamppaillaan edelleen hyvin samalaista mentaliteettia vastaan kuin Turkissa.

Suomalaiseen tyyliin saanen viela lisata: "Kirjoittaja on Nykykreikan ja Turkin politiikan kandidaatti."

Harhaanjohtava kuva

Blogini otsikon alla olevasta kuvasta sen verran, etta se on harhaanjohtava silla taalla ei edelleenkaan ole talvikeli. Viikonloppuna nautin iltapaivakahvit parvekkeella mukavassa 18 asteessa, pelkka t-paita ja villatakki suojanani. Aurinko paistoi ja merelta kavi lämmin tuulenvire.

Tanaan saa on yht' akkia kylmennyt ja loppuviikoksi odotamme lunta. Kylla, lunta! Hieman arveluttaa, etta mita toihin menemisesta tulee. Meilla on nimittain torstaina toimistopaiva, vaikka melkein koko muu Turkki on 9 paivan uhrijuhlalomalla. Saas nahda kuinka paasemme toimistolle pikkubussilla jos sataa lunta. Tosin tyopaikan pilvenpiirtajan 13. kerroksesta on sitten hienot maisemat talviseen kaupunkiin - olen monasti harmitellut etten aina pida kameraa mukana.

Koska harmaa yleisilma on jotenkin niin synkka niin olen paattanyt vaihtaa sen vaaleammaksi, joka kuvastanee enemman tunnelmaa taalla. :)

Seikkailu Bysantissa

Viikonloppuna kavin kreikkalaisen tyttokaverin kanssa vanhan kaupungin laidalla olevissa slummeissa seikkailemassa ja harrastamassa Bysantin historiaa. Jaljitimme paria Konstantinopolin aikaista ihmetta vanhan kartan avulla ja onnistuimmekin loytamaan ne. Kirjoitan itse paikoista joku toinen kerta, talla kertaa tyydyn sanomaan, etta kokemus oli aikamoinen.

Seikkailimme pienilla likaisilla kujilla, sottaisten lasten ja vanhojen autojen seassa, kunnes edessamme oli eras Bysantin palatseista, joka tana paivana on pelkka raunio. Kurkkasimme raunion sisalle, ja siella asuu vain imettava kulkukoira. Loysimme myos pari muuta paikkaa, joita ei missaan oppaassa ole mainittu - vain niissa satoja vuosia vanhojen karttojen kopioissa on merkinnat etsimistamme paikoista. Taksissa paluumatkalla olimme molemmat ihan "vietyja". Loysimme jotain, mista suurin osa tasta kaupungista ei edes tieda mitaan. "Historiallinen" fiilis.

Historiasta huumaantuneena jatkoimme matkaa viela meikalaisen kulmille, jossa on lukuisia 1700-1800-luvulla rakennettuja kirkkoja. Kavimme eraassa armenialaisessa kirkossa, jossa olen jo kaynyt armenialaisen paasiaisen aikaan naapurin perheen kanssa, ja ortodoksikirkossa, joka on parhaillaan menossa korjaukseen. Armenialaisia ja ortodoksikirkkoja tassa kaupunginosassa on useita, ainakin n. 8-10 yhteensa. Koska ortodoksikirkkoon on yritetty murtautua niin monta kertaa on kirkkoa hoitava saatio ottanut pihalle erittain vihaisen vahtikoiran. Han meinasi myos kayda meidan kimppuumme. Onneksi leka oli sen verran pitka etta paasimme juuri ja juuri pois tielta. Tehokkaampi vahti kuin mikaan elektroninen halytin. Pistan kuvan kohta.

Istanbulin kasvukipuja

Nimim. Sateenkaari argumentoi kommenttilootassani, etta ”Istanbulista on muuttoliike ollut muutaman viime vuotena muualle Turkkiin.”

Koska kyseessa on niin perustavanlaatuinen virhe, on minun pakko kirjoittaa asiasta aivan erillinen postaus. Vaite nimittain ei yksinkertaisesti pida paikkaansa.

Turkin tilastokeskuksen mukaan nettomuutto Istanbuliin on n. 460 000 ihmista vuodessa. Istanbul on koko maan muuttomagneetti (net migration at +46.1%) kun taas eniten lahtijoita on Lantiselta Mustaltamerelta (net migration at -50.3%). Myos valtion viimeisin vaestonlaskenta joulukuulta 2007 tukee tata kehitysta: Istanbul jatkaa kasvamistaan muuttovirran seurauksena vaikka Istanbulilaisten perhekoot pienenevat vahitellen.

Istanbulin kansoittumisesta ja ahtaudesta myos keskustellaan taalla jatkuvasti. Kaupunkiin suuntautuva muuttomassa nakyy liikenneruuhkina, sairaaloiden ja koulujen tayttymisena. Tilanne on jo aika tukala ja hankaloittuu joka paiva entisestaan. Kaupungin kasvun huomaa myos ihan tavallinen pullainen: matka Karakoysta Ortakoyhin kesti kymmenen vuotta sitten 15 minuuttia autolla, tanaan n. 25 minuuttia koska liikennetta on niin paljon. On arvioitu etta Istanbuliin muuttaa uusi asukas muualta Turkista joka neljas minuutti. Monet tahot ovat jopa ehdottaneet, etta Istanbulin alueelle pitaisi perustaa jonkunlainen viisumijarjestelma, jonka mukaan vain luvan saaneet voivat muuttaa tanne.

Mielenkiintoinen artikkeli asiasta loytyy myos Economy Research Foundationin (IAV) sivuilta.

Koska muuttoliike on itsessaan niin aggressiivinen sita ei mitenkaan voi verrata niihin muutamiin kymmeniin tuhansiin kausityolaisiin, joita muuttaa Etelan turistikeskuksiin kesatoihin 3-4:ksi kuukaudeksi. Istanbulissa kyse on aivan eri kaliiperin urbanisoitumisesta ja vaestonkasvusta - ei mistaan kausityolaisten kesaseikkailuista.

Uhrijuhlasta

Eilen kavin hakemassa printterin takaisin korjauksesta kaupungin laidalta ja siina samassa ajelin taksilla aika pitkan matkan isommilla teilla. Ensi viikolla alkaa Kurban Bayrami, eli uhrijuhla, ja isompien teiden varsilla oli jo naita uhrieläinten leikkauspisteita.
Lammasreppanat odottivat siella joukolla teurastusta. Heita oli samaan karsinaan laitettu lukuisia ja haju oli sen mukainen.

Itse syon kylla lihaa ja ymmarran, etta tavalla tai toisella se elain tapetaan, etta ruoka saadaan lautaselle. Olen kuitenkin sita vastaan, etta uhrilampaat nakevat kun heista napataan yksi ja kaulavaltimo leikataan. Kylla elainkin tuntee pelkoa ja kauhua.

Lammasta syodaan taalla paljon, ja sehan on jo paatetty jos joku elain paatyy teuraselaimeksi. Ei lampaita suurimmassa osassa maailmaa koiran kaltaisina lemmikkeina pideta. Mutta silti en pida siita, ettei leikkausta suoriteta suurimmassa osaa paikoista niin, ettei toiset lampaat kuule ja nae mita on tapahtumaisillaan. Ehkapa olen vahan ideastinen tassa asiassa.

Myos lehmia uhrataan Kurban bayraminaikana, tosin paljon vahemman kuin lampaita. Juhla perustuu Abrahamin aikomukseen uhrata poikansa. Samainen tarina on siis osa myos kristinuskoa ja juutalaisuutta.

Noin kymmenen vuotta sitten eras pieni turkkilainen poika kertoi minulle nahneensa uhrauksen bayramin aikaan. Lautasellani oli juuri sita uhrilammasta, joka tosin maistui oikein maukkaalle.

"Sinako syot tuota uhrilammasta?" kysyi 4-vuotias seuralaiseni eraan tuttavan kotona. "Mina nain mita siella tapahtuu. Ne leikkasivat sen elaimen meidan edessa, verta kaiiikkialla! Epainhimillista! Oksettavaa! Kun minusta tulee aikuinen niin minun perheessani ei kylla uhrilihaa syoda!" julisti 4-vuotias. Arvatkaapas raaskinko sen jalkeen jatkaa uhrilampaan syomista uuden elainrakkaan ystavani seurassa? :)